KOIKKERI EPPE - Lauantaina, 05.11.2016 klo 21:55
YÖKS! Tiistaina olin varmaan syönyt aamusella jotain sopimatonta, koska illalla tämä sopimattomuus syöksähti ruokatorvestani väärään suuntaan. YÖKS! En nyt lähde tarkemmin kuvailemaan miltä se tuotos näytti mutta siitä olen varma, etten söisi sellaista vapaaehtoisesti edes erehdyksessä. YÖKS! Sitä sitten tuntui riittävän pitkin iltaa useamman kerran ja lopulta isäntäväkeni päätti lähteä näyttämään sitä muillekin. Kurvasimme renkaat ja sireeni ulvoen Myyrmäkeen Eläinsairaala Aistin pääovien eteen ja hennot valkeat sisaret kiidättivät minut paareilla ensiapuun (lisäsin tähän kohtaan vähän dramatiikkaa että jaksaisitte lukea juttuni loppuun).
Tohtoritäti aloitti tutkimukset pään ulkoisella tunnustelulla moiskauttamalla minulle pusun keskelle päälakea. En vastustellut. Kroppani tunnusteltiin tarkoin läpi, tällä kertaa käsin, ja sitten mitattiin oliko minulla kuumetta. Jätän teidän arvailujenne varaan mistä se mittaus tapahtui... Sitten tohtori halusi tietää, miltä se YÖKS näytti. Annoin samantien ilmaisen näytteen.
Siirryttiin varsinaiseen hoitoon, eli epämiellyttävänpään osioon. Niskaani työnnettiin piikkipäinen muoviletku. En juurikaan tykännyt tästä vaiheesta ja sen myös ilmaisin äänekkäästi. Ainakin pari litraa (uskottelevat sitä olleen vain pari desiä) kirkasta lientä tiputeltiin tippa kerrallaan nahkani alle. Odotin tämän osion päättymistä malttamattomasti. Kun vapauduin tästä piinasta, pistintä vaihdettiin ja YÖKSin estolääke injektoitiin kärsineeseen kroppaani. Tässä vaiheessa olin jo taisteluni taistellut, enkä liiemmin huomioinut tätä toimenpidettä. Väsymys alkoi kummasti painaa rääkättyä keskushermostoani, enkä muista kotimatkasta enkä loppuyöstä mitään.
Aamulla olin taas lähes oma itseni ja nälkäinen, kuten aina. Ihmettelinkin ruokakupissani laihassa lihaliemessä killuvaa muutamaa riisinjyvää ja oletinkin niiden olevan jonkin sortin alkupala juhla-aamiaiselle, jonka tulisin eilisen kärsimysnäytelmän jälkeen kohta saamaan. Ryystin alkupalan ja odottelin vesikielellä pääaterian saapumista. Sitä ei koskaan tullut. Itseasiassa 'Vesi kielellä' taisi olla se pääateria, sillä sitä vettä kyllä tarjottiin. Koko päivän jatkui sama ruljanssi ja olin jo varautunut ottamaan yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin, jos sama meno jatkuisi vielä seuraavana päivänä. Onneksi olivat tulleet yön aikana järkiinsä ja aamupalani osoitti paranemisen merkkejä: Chateaubriand persiljavoin ja raastetun piparjuuren kera, lisukkeena ranskalaiset perunat. Crescendo, eli kertomukseni huppukohta, jonka todenmukaisuudesta saatte olla mitä mieltä haluatte!
Chateaubriand
Hau!YÖKS! Tiistaina olin varmaan syönyt aamusella jotain sopimatonta, koska illalla tämä sopimattomuus syöksähti ruokatorvestani väärään suuntaan. YÖKS! En nyt lähde tarkemmin kuvailemaan miltä se tuotos näytti mutta siitä olen varma, etten söisi sellaista vapaaehtoisesti edes erehdyksessä. YÖKS! Sitä sitten tuntui riittävän pitkin iltaa useamman kerran ja lopulta isäntäväkeni päätti lähteä näyttämään sitä muillekin. Kurvasimme renkaat ja sireeni ulvoen Myyrmäkeen Eläinsairaala Aistin pääovien eteen ja hennot valkeat sisaret kiidättivät minut paareilla ensiapuun (lisäsin tähän kohtaan vähän dramatiikkaa että jaksaisitte lukea juttuni loppuun).
Tohtoritäti aloitti tutkimukset pään ulkoisella tunnustelulla moiskauttamalla minulle pusun keskelle päälakea. En vastustellut. Kroppani tunnusteltiin tarkoin läpi, tällä kertaa käsin, ja sitten mitattiin oliko minulla kuumetta. Jätän teidän arvailujenne varaan mistä se mittaus tapahtui... Sitten tohtori halusi tietää, miltä se YÖKS näytti. Annoin samantien ilmaisen näytteen.
Siirryttiin varsinaiseen hoitoon, eli epämiellyttävänpään osioon. Niskaani työnnettiin piikkipäinen muoviletku. En juurikaan tykännyt tästä vaiheesta ja sen myös ilmaisin äänekkäästi. Ainakin pari litraa (uskottelevat sitä olleen vain pari desiä) kirkasta lientä tiputeltiin tippa kerrallaan nahkani alle. Odotin tämän osion päättymistä malttamattomasti. Kun vapauduin tästä piinasta, pistintä vaihdettiin ja YÖKSin estolääke injektoitiin kärsineeseen kroppaani. Tässä vaiheessa olin jo taisteluni taistellut, enkä liiemmin huomioinut tätä toimenpidettä. Väsymys alkoi kummasti painaa rääkättyä keskushermostoani, enkä muista kotimatkasta enkä loppuyöstä mitään.
Aamulla olin taas lähes oma itseni ja nälkäinen, kuten aina. Ihmettelinkin ruokakupissani laihassa lihaliemessä killuvaa muutamaa riisinjyvää ja oletinkin niiden olevan jonkin sortin alkupala juhla-aamiaiselle, jonka tulisin eilisen kärsimysnäytelmän jälkeen kohta saamaan. Ryystin alkupalan ja odottelin vesikielellä pääaterian saapumista. Sitä ei koskaan tullut. Itseasiassa 'Vesi kielellä' taisi olla se pääateria, sillä sitä vettä kyllä tarjottiin. Koko päivän jatkui sama ruljanssi ja olin jo varautunut ottamaan yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin, jos sama meno jatkuisi vielä seuraavana päivänä. Onneksi olivat tulleet yön aikana järkiinsä ja aamupalani osoitti paranemisen merkkejä: Chateaubriand persiljavoin ja raastetun piparjuuren kera, lisukkeena ranskalaiset perunat. Crescendo, eli kertomukseni huppukohta, jonka todenmukaisuudesta saatte olla mitä mieltä haluatte!
