KOIKKERI EPPE - Keskiviikkona, 19.10.2016 klo 21:04
Minulle annettiin kuulemma hiljattain matolääke. Koskahan se tapahtui? Emäntäni sanoi, että jonkun makupalan yhteydessä. Voi olla, mutta enpä liiemmälti ole ehtinyt ruokaani maistelemaan. Meillä koirillahan on hivenen huono tuo makuaisti, pääasia että tuoksuu hyvältä, kuten esimerkiksi eilen saamani lihansiivu broileria sinappikastikkeella. Aha, ai se kastike olikin sitä lääkettä. No minusta siinä ei Dijon oikein maistunutkaan...
Eikä sen ruoan aina tarvitse tuoksuakaan niin erikoisen hyvältä. Esimerkiksi sitruunamehutiivisteellä voideltu puinen tuolinjalka soveltuu oikein hyvin välipalaksi. Isäntäni luuli olevansa fiksu ja voiteli tuolinjalan sitruunamehulla etten kaluaisi sitä koko ajan. Hah-hau, mikä typerys! Mikä nyt voisi olla terveellisempää ja makoisampaa kuin C-vitaminoitu luonnontuote!
Kävinpä sitten haukkaamassa isäntäänikin välipalaksi, mutta eihän se kelpaa edes siihen. Ensinnäkin sen ikäinen liha alkaa olla jo niin sitkeää, ettei edes timantinterävät hampaani saa siitä kunnolla irti. Eikä sitä ulinaakaan kukaan kestä kuunnella. Toisaalta siitä lähtee paremmat äänet kuin kankaasta tehdystä rottalelustani...!
Joka tapauksessa olen tullut mainiosti toimeen uuden perheeni kanssa. Emäntäni vie minua säännöllisesti talon vieressä sijaitsevaan metsään kävelylle kun isäntäni käy päiväsaikaan jossain. Hivenen vielä pelottaa se iso metsä. On siellä niin outoja juttuja. Illalla, kun isäntäni tulee sieltä jostain, niin painiskelemme olohuoneessa ja pääsen aina pari kertaa puraisemaan oikein kunnolla. Eipä tuo siitä oikein tykkää, täytyypä vissiin yrittää sitä vähän vähentää. Mutta on se silti niin kivaa...
Kävimme tänään koko perheen voimin pitkällä kävelylenkillä. Hienosti meni! Ei enää pelottanut se metsäkään. Eikä henkilöautot ja bussitkaan. Ainakaan kovin paljon. Mutta ihmisen pennut pitivät puistossa niin kimakkaa meteliä, että päätin kiertää ne kaukaa huomiota herättämättä. Mitenkäs se on mahdollista, että taajama-alueella saa pitää vapaana kiljuvia ihmisen pentuja, mutta tällainen hiljainen nuorimies joutuu kulkemaan syyhyttävissä valjaissa?!
Illalla alkoi mahassani tuntua oudolle ja päästin, tai sanotaanko roiskaisin koipieni välistä näytteen sisällä vellovasta eilisestä lounaastani ja luultavasti siitä sinappikastikkeesta. Sen siivoamiseen ei isäntäperheeltä mennyt kovinkaan montaa tuntia. Odottelin rauhassa kylpyvuoroa tassut... kurassa. Ei siinä muoviammeessa lotraaminen oikein ole meikäläisen makuun. Onneksi pääsin nopeasti pyyhkeen sisälle rauhoittumaan. Isäntäni alkoi kuitenkin uudelleen laskea suihkusta vettä kylpyhuoneen lattialle, enkä kerta kaikkiaan voinut vastustaa kiusausta saada metsästettyä lentäviä vesinoroja. Ja hetken päästä taas pyyhkeen sisälle rauhoittumaan.
Sitruunamehua tuolinjalassa
Hau!Minulle annettiin kuulemma hiljattain matolääke. Koskahan se tapahtui? Emäntäni sanoi, että jonkun makupalan yhteydessä. Voi olla, mutta enpä liiemmälti ole ehtinyt ruokaani maistelemaan. Meillä koirillahan on hivenen huono tuo makuaisti, pääasia että tuoksuu hyvältä, kuten esimerkiksi eilen saamani lihansiivu broileria sinappikastikkeella. Aha, ai se kastike olikin sitä lääkettä. No minusta siinä ei Dijon oikein maistunutkaan...
Eikä sen ruoan aina tarvitse tuoksuakaan niin erikoisen hyvältä. Esimerkiksi sitruunamehutiivisteellä voideltu puinen tuolinjalka soveltuu oikein hyvin välipalaksi. Isäntäni luuli olevansa fiksu ja voiteli tuolinjalan sitruunamehulla etten kaluaisi sitä koko ajan. Hah-hau, mikä typerys! Mikä nyt voisi olla terveellisempää ja makoisampaa kuin C-vitaminoitu luonnontuote!
Kävinpä sitten haukkaamassa isäntäänikin välipalaksi, mutta eihän se kelpaa edes siihen. Ensinnäkin sen ikäinen liha alkaa olla jo niin sitkeää, ettei edes timantinterävät hampaani saa siitä kunnolla irti. Eikä sitä ulinaakaan kukaan kestä kuunnella. Toisaalta siitä lähtee paremmat äänet kuin kankaasta tehdystä rottalelustani...!
Joka tapauksessa olen tullut mainiosti toimeen uuden perheeni kanssa. Emäntäni vie minua säännöllisesti talon vieressä sijaitsevaan metsään kävelylle kun isäntäni käy päiväsaikaan jossain. Hivenen vielä pelottaa se iso metsä. On siellä niin outoja juttuja. Illalla, kun isäntäni tulee sieltä jostain, niin painiskelemme olohuoneessa ja pääsen aina pari kertaa puraisemaan oikein kunnolla. Eipä tuo siitä oikein tykkää, täytyypä vissiin yrittää sitä vähän vähentää. Mutta on se silti niin kivaa...
Kävimme tänään koko perheen voimin pitkällä kävelylenkillä. Hienosti meni! Ei enää pelottanut se metsäkään. Eikä henkilöautot ja bussitkaan. Ainakaan kovin paljon. Mutta ihmisen pennut pitivät puistossa niin kimakkaa meteliä, että päätin kiertää ne kaukaa huomiota herättämättä. Mitenkäs se on mahdollista, että taajama-alueella saa pitää vapaana kiljuvia ihmisen pentuja, mutta tällainen hiljainen nuorimies joutuu kulkemaan syyhyttävissä valjaissa?!
Illalla alkoi mahassani tuntua oudolle ja päästin, tai sanotaanko roiskaisin koipieni välistä näytteen sisällä vellovasta eilisestä lounaastani ja luultavasti siitä sinappikastikkeesta. Sen siivoamiseen ei isäntäperheeltä mennyt kovinkaan montaa tuntia. Odottelin rauhassa kylpyvuoroa tassut... kurassa. Ei siinä muoviammeessa lotraaminen oikein ole meikäläisen makuun. Onneksi pääsin nopeasti pyyhkeen sisälle rauhoittumaan. Isäntäni alkoi kuitenkin uudelleen laskea suihkusta vettä kylpyhuoneen lattialle, enkä kerta kaikkiaan voinut vastustaa kiusausta saada metsästettyä lentäviä vesinoroja. Ja hetken päästä taas pyyhkeen sisälle rauhoittumaan.
