Takaisin




KUIN IHMISEN MIELI - Tiistaina, 09.07.2013 klo 20:42

Meidän lauma

Hieman omista otuksista: Jäppi on suurensuuri saksanpaimenkoira, säkää herralla on 75cm. BH-testin käynyt kaveri, jolle mamman miellyttäminen on elämäntehtävä. Jäpppi kiersi muutamia koteja ennen tuloaan meille ja tästä kokemuksesta jäi pieni eroahdistus sekä todella suuri leimautuminen minuun. Jäppi on ns yhden ihmisen koira. Eroahdistuksen olemme saaneet voitettua ja jatkamme edelleen uskon valamista siihen ettei taivas putoa jäpppisen niskaan vaikkei mamma olekkaan paikalla.

Vajaan vuoden ikäinen kissa narttu Kirppu kuuluu myös laumaan ja onkin Jäpin suurin intohimo heti mamman jälkeen, joten jahtaamisleikki on meillä suuressa suosiossa tämän parivaljakon kanssa. Vanhoista tavoista kiinni pitäen sain inspiraatuion kokeilla kissan kouluttamista, joten Kirppu istuu ja tulee luokse pyynnöstä.

Uusin tuttavus meille on seropi narttu Rontti joka on meillä hoitokoirana toistaiseksi. Saa nähdä kuinka käy, neiti on onnistunut valloittamaan persoonallaan jo meidät kaikki. Ensimmäiset vuotensa tämä tapaus on elänyt ns "pellossa" ja olemmekin aloittaneet koulutuksen aivan alusta.Tästä myöhemmin lisää.