Takaisin




KUIN IHMISEN MIELI - Torstaina, 11.07.2013 klo 01:09

Sadepäivä

Tänään sopivasti sadepäivä sattuessa ja ulkoilukelien ollessa huonot koirat saivat ansaitun vapaapäivän, Rontti varsinkin. Oppia ja tekemistä on viime aikoina ollut paljon joten tämä päivä käytettiinkin sitten vain maailmanmenon ihmettelyyn.
Tai niinhän minä sen suunnittelin. Aamupäivä nukuttiin kaikki vatsa kohti kattoa ja kuorsattiin kilpaa, tästä tietysti olisi pitänyt aavistaa että kotiin tullessa illalla vastassa oli kaksi painekattilaa.

Huomenna siis palataan arkeen ja myöskin jälkeen. Taas hermoromahduksen saanenna töistä kotiutuessa koirien hyppien ja pomppien syliin päätin että huomenna alkaa treenaus johonkin korvaavaan toimintoontuon hyppimisen ja riemun kiljahteluiden sijasta. Jäppi varsinkin yrittää kiivetä syliin ja tervehtii äänellä josta voisi luulla että sikaa tapetaan. Olihan mamma kuitenkin sen 8 tuntia pois kotoa. Kokeilin aikasemmin olla täysin huomioimatta koiria ensimmäiseen varttiin koitiin tullessa, muttei siitä ollut suurempaa apua. Keksitään muuta.