MASI-POJAN MATKASSA - Keskiviikkona, 10.11.2010 klo 19:34
Ja se olikin tosi metkaa ! Siihen kun tökkäsi kuononsa niin johan osui ja upposi, koko naama melkein korvia myöten kylmään lumeen. Sitähän nyt täytyi ihmetellä, haistella ja maistella. Hyppiä edes takaisin, välillä vähän upotenkin lumeen. Siis sairaan hauskaa.
Emäntä tosin näytti aamulla vähän kärsivältä, oli kuulemma kiire töihin, että ei nyt ehditä peuhaamaan lumessa. "Pissaa nyt ja onko kakkahätä ?" Höh, mokoma ilonpilaaja. No, ihan hänen mielikseen tein työtä käskettyä. Sitten pitikin jo kipittää takaisin sisälle ja jättää se valkoinen lumi rauhaan.
Onneksi sitä oli vielä jäljellä kun emäntä palasi töistä ja lähdettiin lenkille. Heiteltiin vähän lumipalloja, tai tuo emäntä heitteli ja minä yritin syödä niitä. Nauratin emäntää kakkaamalla suoraan jonkun lumihankeen jättämään jalanjälkeen. Sinne plopsahti ! Tavattiin siinä myös matkan varrella myös yksi tuttu kaveri. Keskusteltiin kuulumiset, hyvin sillä menee, on vuoden minua vanhempi, mutta ihan vielä ketterä ikäisekseen. Tylsiä nuo taluttimet, ilman niitä olisi saatu paljon parempi vauhti päälle ! Taluttimesta juolahtikin mieleeni emännän viimeisin ostos. Meni ja osti minulle valjaat, mustat ja miehekkäät. Minulla kun on, hänen mukaansa, vähän tapana joskus, ehkä, no voi olla, siis vetää hihnassa. Mutta pelkästään silloin kun oikein innostun, siis jos joku koirakaveri tulee vastaan, tai joku ihmisolento, jolta voisi saada vähän ihailua ja rapsutusta. Nooooh, sain siis valjaat. Ja niiden kanssa olikin ihan mukava kuljeskella, emäntäkin oli tyytyväinen. Kunnes.... hupsista keikkaa, kerran sain kiinni tosi maukkaasta hajusta ja jumitin paikalleni koko vantteruudellani ja emännän yrittäessä saada minut liikkeelle, vetäisi hihnasta ja tunsin olevani vapaa !! Siis valjaat vaan soljahtivat pääni yli ja emäntä seisoi kuin se kuuluisa Moilasen H, valjaat kädessä. Ja meikäpoika veti kahdeksikkoa edes takaisin elämänsä riemussa. Mutta tottelevainen kun olen, aikani riehuttuani menin emännän luo ja annoin hänen laittaa ne tosi hyvät valjaat takaisin ylleni. Meni siinä sitten pari päivää. Sitten tuli se nössökkä Nero-lapukka meille hoitoon illalla. Emäntä osoitti suurta rohkeutta ja otti meidät molemmat mukaansa lenkille. Ei olisi ottanut jos olisi tiennyt miten siinä käy. Ollaan ihan lupsakka pari, minä ja Nero, valkoinen ja musta, siis teoriassa lupsakka. Siitä on nääs lupsakkuus kaukana kun minä pääsen sen kanssa ulos ! Jotenkin en vaan malta olla hyppimättä sen "nokille", kai tuo ominaisuus karsiutuu kun vähän vanhenen, toivoo emäntä. Minä en ihan niiiiiin pitkälle menevää toivomusta ääneeni lausuisi, ainakaan muutamaan vuoteen, olen nääs melko leikkisä pallero.
Taas jouduin vähän sivuraiteille jutussani. Pääsimme siis noin 75 metriä ihan sujuvasti, kunnen tunsin pakottavaa tarvetta hätään numero kaksi. Huomannette miten hienosti ilmaisin ko. asian. Siinä sitten oli ihan hollilla pari pientä vihreää pensasta, joiden väliin luikahdin vikkelästi, ja eikun suoraan asiaan. "Hemmetti, mitä sinä teet ??! " huusi emäntä ja yritti kiskaista minut pois "itse teosta". Syynä lienee ollut se, että nuo pari sopivaa pensasta olivat ihan naapurin keittiön ikkunan alla, sellaiset ovat kuulemma epäsopivia paikkoja. Jep, aivan, ne kuuluisat valjaat olivat sitten emännän jaloissa ja meikäläinen tyynesti suoritti tehtävänsä loppuun. Tuli siinä emännältä muutama painokelvoton ilmaisu. Kas huomattuani, että valjaat eivät enää painaneet harteitani, heitin taas tuon kuuluisan kahdeksikkobravuurini. Emäntä pelkäsi, että tulee auto ja jään sen alle ! On se vähän joskus ovelakin, huuteli minulle, että tule hakemaan nakkia. Pah, ei sillä mitään ollut. Taas valjaat niskaan ja takaisin kotiin. Jäi melko lyhyeksi tuo lenkki. Onneksi Nero, se "kultamussukka", on siiiis niiiiiiin kiltti ja niiiin tottelevainen, että odotteli vaan rauhassa kun minua valjastettiin.
Ei ole sitten sen jälkeen niitä valjaita muuten näkynyt, on palattu vanhaan elikkäs siniseen pantaani, joka onkin ihan hieno, luukuvioineen.
Nyt olenkin ollut rauhassa tovin, eli menen laittamaan vähän vipinää tossuun.
Toisin sanoen menen haukkumaan pari terävää haukahdusta emännän korvaan, joka koirankielestä suoraan käännettynä tarkoittaa, että ylös siitä laiskiainen ja ulos minun kanssani !
Ei pidä nyt hukata kallisarvoisia lumihetkiä, taidankin väsätä elämäni ensimmäisen lumiukon, siis -koiran !
LUNTA
Aamupissat meinasi jäädä tekemättä tänä aamuna ! Maa oli muuttanut väriään, muuttunut valkoiseksi. Väittääköhän joku viisas, että koirat ovat muka värisokeita, hmh vai eikö valkoinen olekaan väri. No, en nyt jaksa syventyä noin filosofisiin pohdintoihin. Siis maassa oli jotain ihme ainetta, kuulemma lunta.Ja se olikin tosi metkaa ! Siihen kun tökkäsi kuononsa niin johan osui ja upposi, koko naama melkein korvia myöten kylmään lumeen. Sitähän nyt täytyi ihmetellä, haistella ja maistella. Hyppiä edes takaisin, välillä vähän upotenkin lumeen. Siis sairaan hauskaa.
Emäntä tosin näytti aamulla vähän kärsivältä, oli kuulemma kiire töihin, että ei nyt ehditä peuhaamaan lumessa. "Pissaa nyt ja onko kakkahätä ?" Höh, mokoma ilonpilaaja. No, ihan hänen mielikseen tein työtä käskettyä. Sitten pitikin jo kipittää takaisin sisälle ja jättää se valkoinen lumi rauhaan.
Onneksi sitä oli vielä jäljellä kun emäntä palasi töistä ja lähdettiin lenkille. Heiteltiin vähän lumipalloja, tai tuo emäntä heitteli ja minä yritin syödä niitä. Nauratin emäntää kakkaamalla suoraan jonkun lumihankeen jättämään jalanjälkeen. Sinne plopsahti ! Tavattiin siinä myös matkan varrella myös yksi tuttu kaveri. Keskusteltiin kuulumiset, hyvin sillä menee, on vuoden minua vanhempi, mutta ihan vielä ketterä ikäisekseen. Tylsiä nuo taluttimet, ilman niitä olisi saatu paljon parempi vauhti päälle ! Taluttimesta juolahtikin mieleeni emännän viimeisin ostos. Meni ja osti minulle valjaat, mustat ja miehekkäät. Minulla kun on, hänen mukaansa, vähän tapana joskus, ehkä, no voi olla, siis vetää hihnassa. Mutta pelkästään silloin kun oikein innostun, siis jos joku koirakaveri tulee vastaan, tai joku ihmisolento, jolta voisi saada vähän ihailua ja rapsutusta. Nooooh, sain siis valjaat. Ja niiden kanssa olikin ihan mukava kuljeskella, emäntäkin oli tyytyväinen. Kunnes.... hupsista keikkaa, kerran sain kiinni tosi maukkaasta hajusta ja jumitin paikalleni koko vantteruudellani ja emännän yrittäessä saada minut liikkeelle, vetäisi hihnasta ja tunsin olevani vapaa !! Siis valjaat vaan soljahtivat pääni yli ja emäntä seisoi kuin se kuuluisa Moilasen H, valjaat kädessä. Ja meikäpoika veti kahdeksikkoa edes takaisin elämänsä riemussa. Mutta tottelevainen kun olen, aikani riehuttuani menin emännän luo ja annoin hänen laittaa ne tosi hyvät valjaat takaisin ylleni. Meni siinä sitten pari päivää. Sitten tuli se nössökkä Nero-lapukka meille hoitoon illalla. Emäntä osoitti suurta rohkeutta ja otti meidät molemmat mukaansa lenkille. Ei olisi ottanut jos olisi tiennyt miten siinä käy. Ollaan ihan lupsakka pari, minä ja Nero, valkoinen ja musta, siis teoriassa lupsakka. Siitä on nääs lupsakkuus kaukana kun minä pääsen sen kanssa ulos ! Jotenkin en vaan malta olla hyppimättä sen "nokille", kai tuo ominaisuus karsiutuu kun vähän vanhenen, toivoo emäntä. Minä en ihan niiiiiin pitkälle menevää toivomusta ääneeni lausuisi, ainakaan muutamaan vuoteen, olen nääs melko leikkisä pallero.
Taas jouduin vähän sivuraiteille jutussani. Pääsimme siis noin 75 metriä ihan sujuvasti, kunnen tunsin pakottavaa tarvetta hätään numero kaksi. Huomannette miten hienosti ilmaisin ko. asian. Siinä sitten oli ihan hollilla pari pientä vihreää pensasta, joiden väliin luikahdin vikkelästi, ja eikun suoraan asiaan. "Hemmetti, mitä sinä teet ??! " huusi emäntä ja yritti kiskaista minut pois "itse teosta". Syynä lienee ollut se, että nuo pari sopivaa pensasta olivat ihan naapurin keittiön ikkunan alla, sellaiset ovat kuulemma epäsopivia paikkoja. Jep, aivan, ne kuuluisat valjaat olivat sitten emännän jaloissa ja meikäläinen tyynesti suoritti tehtävänsä loppuun. Tuli siinä emännältä muutama painokelvoton ilmaisu. Kas huomattuani, että valjaat eivät enää painaneet harteitani, heitin taas tuon kuuluisan kahdeksikkobravuurini. Emäntä pelkäsi, että tulee auto ja jään sen alle ! On se vähän joskus ovelakin, huuteli minulle, että tule hakemaan nakkia. Pah, ei sillä mitään ollut. Taas valjaat niskaan ja takaisin kotiin. Jäi melko lyhyeksi tuo lenkki. Onneksi Nero, se "kultamussukka", on siiiis niiiiiiin kiltti ja niiiin tottelevainen, että odotteli vaan rauhassa kun minua valjastettiin.
Ei ole sitten sen jälkeen niitä valjaita muuten näkynyt, on palattu vanhaan elikkäs siniseen pantaani, joka onkin ihan hieno, luukuvioineen.
Nyt olenkin ollut rauhassa tovin, eli menen laittamaan vähän vipinää tossuun.
Toisin sanoen menen haukkumaan pari terävää haukahdusta emännän korvaan, joka koirankielestä suoraan käännettynä tarkoittaa, että ylös siitä laiskiainen ja ulos minun kanssani !
Ei pidä nyt hukata kallisarvoisia lumihetkiä, taidankin väsätä elämäni ensimmäisen lumiukon, siis -koiran !
