Takaisin




MASI-POJAN MATKASSA - Keskiviikkona, 15.09.2010 klo 12:22

PERSOONANI VALOTUSTA

Olen siis tällä hetkellä "jo" melko tasan 21 viikkoinen, hyvän luonteen omaava poika. Kuten aikaisemmin olen jo avautunut, rakastan kuoppien kaivamista ! Aloitin tämän rakentavan harrastukseni heti ensimmäisinä päivinä kun kotiuduin. Ensimmäinen kohde oli pihapiirissä jököttävä puurakennus, kutsuvat sitä mökötysmajaksi. Yritin parhaani mukaan selvittää miten syvälle maahan sen betoniperustus yltää. Saatuani sen selville siirryin lähellä kasvavan pihakoivun juurille. Sananmukaisesi juurille, nyt ne ovatkin mukavasti kaikkien näkyvillä. Emäntä kyllä arvuutteli joku päivä, että koskahan tuo 20 metrinen pihakoivu mätkähtää saunan katon päälle, kun sen juuret tuosta kuivuvat. Naisten logiikkaa ! No, siirryin kuitenkin ainakin väliaikaisesti toiseen kohteeseen, että tilanne rauhoittui. Vähän niin kuin piruilumielessäkin pyykkitelineen alle. Riistivät minulta kesäiloni, tuon tuulessä pyörivän telineen naruille laitetut vaatekappaleet olivat oiva "saalistuskohde". Pyh, keksivät nostaa pyykit sen verran ylös, etten kunnolla osu niihin. No, siirsin sitten mielenkiintoni takaisin kuoppiin. Kaivelen niitä juuri tuon pyykkitelineen alle, saavatpahan sitten katsoa tarkkaan mihin jalkansa laittavat. Tosin isäntä on keksinyt "vastaiskun", hän lapio kuoppani umpeen. Melko epäreilua, ei niitä niin helposti pieni poika kaivele, kynnetkin on kovilla, saati valkoisen turkkini puhtaus. On tuosta kynsien kulutuksesta hyötyäkin, lääkärille ei jäänyt kuin 3 kynnen lyhennys viime kerralla. Ja en minä oikeastaan välitä onko turkki valkoinen vai harmaa tai jotain siltä väliltä. Pääasia, että on jotain karvoitusta. Ei tule pojalle helposti vilu. Mutta ei sitä turkkia silti tarvitsisi jatkuvasti harjaillakaan, ihan hukkaan heitettyä työtä, jos minulta kysytään. Eikä paljon kysellä, määräillään vaan, ole tässä nyt sitten !
Mikähän on se routa, josta kuulin ?! Se, joka kuulemma ajaa jonkun porsaankin kotiin, mahtaakohan se haitata kuoppien kaivelua ? Jotain lunta on ilmeisesti tulossa johonkin aikaan, eli suuntaankin sitten sen pariin. Enköhän keksi sillekin jotain "hyötykäyttöä" !
Hei ensi kertaan !