NOUTAJAPERHEEN SEIKKAILUT - Sunnuntaina, 16.05.2010 klo 19:36
Jeri kuitenkin selvisi tästä onnettumuudesta muutamassa tunnissa, ja oli taas oma ADHD itsensä jo illalla. Keppejäkin jäytää ihan entiseen tahtiin. Eikö se ikinä opi? Ei kai. Toisaalta, kyllä Jeppekin joka kesä tekee aina yhden ja saman virheen: Menee hevosten aitaukseen eikä muista sähköpaimenta. Jossain vaiheessa tarhaan kulkiessa aina joku hännänpää osuu aitaan, ja siitäkö Jeppe saa kauhean kohtauksen eikä enää loppukesänä kulje aidan ali paitsi jos käsketään (kai se tajuaa että käsken vain jos sähkö ei ole päällä). Mutta kuitenkin, talvella tämä oppi aina unohtuu ja kesällä ei mitään sähköpaimenta enää muisteta kun on niin kiva mennä sinne laitsalle heppoja moikkaamaan.
Vesinoutoja olen nyt hieman treenannut Jerin kanssa. Paljon en vielä uskalla, sillä keuhkokuume ja lähes 2 kuukauden sairasloma verotti kuntoa sen verran että Jeri väsyy vielä tosi vähästä. Palautukset vedestä sujuu aina yhtä hienosti, hyvin tuo käteen :) Vielä kun saisi vähän malttia, Jerillä kun ei aina tuo "paikka" käsky ole niin pitkäkestoinen, vaan meinaa karata heittoon jo ennenaikaisesti... Noh, treeniä vaan koiran jaksamisen rajoissa, niin hyvä siitä tulee :) Vaikka pidänkin kouluttamisesta, kisaamisesta jne, niin en silti jaksa turhaan stressata koiran menestystä. Tiedän että joidenkin noutajaihmisten mielestä koiran tulee olla käyttövalio jo kaksivuotiaana, mutta me ei tänä kesänä aijota edes yrittää alo-luokkaan: taipparit riittää, iloinen olen jos ne päästään läpi! En pidä turhaa kiirettä, sillä loppujen lopuksi Jeri on vielä niin lapsi, että antaa kasvaa rauhassa. On tässä loppuelämä aikaa kisata!
Höpsö pieni noutajanalku
Tuntuu että Jerin uhmaikä part 2 iski samalla kun nämä helteet. Ei sillä ettei se tottelisi, vaan sillä että se on niin höpsö. Joskus ihan oikeasti tuntuu että sillä noutajalla on päässä tasan kaksi aivosolua, ja kun se innostuu niin ne solut kiertää päässä ympyrää niin että kuuluu vaan "TRRRRRTRRRRT". Esimerkiksi eilen Jeri innostui taas leikkimään kepin kanssa. Ei siinä mitään uutta, aina se raahaa lenkillä jotain keppejä perässä, joskus on suussa pieni kalikka ja kerran oli puolikas leppä jota Jeri tyylillä raahasi perässä. Sillä on joku ihme keppifetissi. Mutta jokatapauksessa, eilen Jeri siis otti pienen kepinpalasen suuhun ja juoksenteli. Äkkiä huomasin että koira kakoo suu auki, ravistelee päätään ja kaatuu maahan. Juoksin vierelle katsomaan mikä hätänä. Keppi oli poikittain jumissa kurkussa. Eipä siinä sitten mitään, tehokkaana sairaanhoidon opiskelijana en paljoa ehtinyt miettimään, vaan nopeasti otin kepin kurkusta pois ennenkuin se koira tukehtuisi. Noh, sen jälkeen Jeri sai taas henkeä. Pieni haava tuli kuitenkin kurkkuun ja oksensi, hieman vertakin tuli. Eikun päivystykseen. Siellä kurkusta otettiin pienen pieni tikku pois! Miten se koira onnistuukin...Jeri kuitenkin selvisi tästä onnettumuudesta muutamassa tunnissa, ja oli taas oma ADHD itsensä jo illalla. Keppejäkin jäytää ihan entiseen tahtiin. Eikö se ikinä opi? Ei kai. Toisaalta, kyllä Jeppekin joka kesä tekee aina yhden ja saman virheen: Menee hevosten aitaukseen eikä muista sähköpaimenta. Jossain vaiheessa tarhaan kulkiessa aina joku hännänpää osuu aitaan, ja siitäkö Jeppe saa kauhean kohtauksen eikä enää loppukesänä kulje aidan ali paitsi jos käsketään (kai se tajuaa että käsken vain jos sähkö ei ole päällä). Mutta kuitenkin, talvella tämä oppi aina unohtuu ja kesällä ei mitään sähköpaimenta enää muisteta kun on niin kiva mennä sinne laitsalle heppoja moikkaamaan.
Vesinoutoja olen nyt hieman treenannut Jerin kanssa. Paljon en vielä uskalla, sillä keuhkokuume ja lähes 2 kuukauden sairasloma verotti kuntoa sen verran että Jeri väsyy vielä tosi vähästä. Palautukset vedestä sujuu aina yhtä hienosti, hyvin tuo käteen :) Vielä kun saisi vähän malttia, Jerillä kun ei aina tuo "paikka" käsky ole niin pitkäkestoinen, vaan meinaa karata heittoon jo ennenaikaisesti... Noh, treeniä vaan koiran jaksamisen rajoissa, niin hyvä siitä tulee :) Vaikka pidänkin kouluttamisesta, kisaamisesta jne, niin en silti jaksa turhaan stressata koiran menestystä. Tiedän että joidenkin noutajaihmisten mielestä koiran tulee olla käyttövalio jo kaksivuotiaana, mutta me ei tänä kesänä aijota edes yrittää alo-luokkaan: taipparit riittää, iloinen olen jos ne päästään läpi! En pidä turhaa kiirettä, sillä loppujen lopuksi Jeri on vielä niin lapsi, että antaa kasvaa rauhassa. On tässä loppuelämä aikaa kisata!
