Takaisin




OMPUN ELäMä - Lauantaina, 07.06.2014 klo 21:44

Menneisyyteni

Elän tavallista koiran elämää eli minulla on ihan tavallinen menneisyys.
Kun kasvattajalleni soitettiin ja varattiin pentu. Ostajat eivät käyneet katsomassa minua tai muita siskoja ja veljeäni. Meitä oli viisi, minä,kolme siskoa ja yksi veli. Kun oli jäljellä enään minä ja yksi siskoistani. Kun eräät ihmiset kävivät päättämässä kumman ottavat, ottivat he tietenkin siskoni. Jäin yksin isoon taloon kasvattajani,emoni, kasttajani koirien ja perheen kanssa Tuusulan keskelle. Kunnes eräänä päivänä koira portti aukesi, minut nostettiin pyyhkeen sisään kesken pesun, kaapattiin syliin ja mentiin vieraita vastaan. Satoi ja 3 iso koiraa juoksivat ulkona ja oisin mennyt mukaan, mutta halusin enemmän tavata uuden perheeni. Perheeseen kuului iso mies, ihan hyvän pituinen nainen ja neljä lasta. Yksi tyttö lähestyi minua ja hymyili. Maksoin 1000 euroa ja kun minut nostettiin autoon matkasin rauhassa nukkuen Himangalle. Nukuin llähes koko matkan