Takaisin




ONERVAN LAUMA - Tiistaina, 28.09.2010 klo 12:08

Näin taloon tuli Onerva

Olen aina ollut eläinrakas ihminen ja pienestä asti olen ollut niiden kanssa hyvinkin mieluusti tekemisissä. Oma koira on ollut haaveena koko ikäni. Niin kauan kuin muistan halusin perheeseemme koiraa, mutta koska vanhenpieni työ on vuorotyötä oli se täysi mahdottomuus.

Muutettuani omaan talouteen muutti sinne myös seuraksi kaksi kissaa.

Viime vuonna minulle puhkesi hirvittävä vauvakuume, tosin se minulla on ollut aina, välillä se vaan puhkeaa tavallista kovempana. Silloisen miesystäväni kanssa lapsen hankkiminen ei tullut kysymykseenkään, elämäntilanne ja epävakaa suhde eivät todellakaan puoltaneet sitä.

Mutta vihdoin elämäntilanteeni oli sellainen että siihen mahtuisi mukaan koira. Kauan etsin ja etsin kunnes vastaani tuli ilmoitus saksanpaimenkoirasta, joka pentueesta viimeisimpänä etsi kotia, ensimmäisen perhe-ehdokkaan peruessa.

Näin sitten päätyi perheeseemme Onerva.

Aluksi kaikki oli tietenkin uutta ja ihmeellistä maalta kaupunkiin muuttaneelle koiralle. Kaikkeen kuitenkin tottui hitaasti, mutta varmasti.

Nyt neiti on puolitoista-vuotias ja pikkuisesta lurppakorvaisesta rääpäleestä on kasvanut raameiltaan iso ja "pelottava" saksanpaimenkoira, vaikka luonne onkin vielä nuori ja epävarma.

Ennen kaikkea Onerva toimittaa kotikoiran ja vahdin virkaa, jonka lempiharrastuksiin tällä hetkellä lukeutuu metsästys. Kummallista, mutta totta, meidän "paimenkoira" ajaa jänistä ja seisoo metsälintuja. Hyvä harrastus sekin on kun metsällä kuitenkin käydään ja ennen kaikkea hyvä liikuntamuoto itsellä ja koiralle. Onerva pitääkin itsensä hyvässä kunnossa ja mielen virkeänä jokapäiväisillä metsäretkillä, joilla saa juosta vapaana kuin villisudet konsanaan.