OUTIN ONNI - Lauantaina, 03.01.2015 klo 07:44
On erittäin hankalaa arvioida, miten se voi. Sitä nimittäin tottuu tiettyyn vireystasoon, jota alkaa pitää normaalina. Uusi insuliini-pistosten annostelu (2x4yksikköä) tuntuisi hieman tasoittavan juomista, mutta virtsan määrä on lähes sama. Jos ulkoiluvälit ovat "normaalit", tulee pissat sisään. Jos viimeisenä yöllä 12 maissa ja aamusta heti 6.30 käy ulkona, saattavat yöt olla "kuivia". Työpäivän aikana tulee paperillekin. Ja joskus toki yölläkin.
Ulkoilu on edelleen köpöttelyä ja nurkan takana piipahtamista. Lisäksi se ikäänkuin seisahtelee paikoilleen, niinkuin miettimään, mitäs tässä pitäisi nyt tehdä. Tulee mieleen dementikko. Siirrä jalkaa - noin, hyvä. Sitten toista... hyvä. Yhtään reipasta kävelyä ei olla kuukauteen tehty. Pisin lenkki ei ole kilometriäkään ja niitä on tehty ehkä kerran viikossa, jos sitäkään.
Olen alkanut miettiä, onko koiran omistamisen iloa enää paljoakaan jäljellä? Tottakai se heiluttaa iloisesti häntää kun sitä rapsutan ja tottakai se on vastassa ovella iloisena, kun tulen kotiin. Onhan se söpö tuossa sohvalla, kun nukkuu kuorsaten ja unisena heilauttaa häntää, kun liikun lähellä.
Yöuneni ovat lyhyet tiuhojen ulkoilujen vuoksi ja ruoka-ajat sidottuja kelloon aikaisempaa enemmän. Pistämisen tulisi olla aika säännöllisiä, näin olen ymmärtänyt. Lenkille ei koiran kanssa pääse. Kotonakin on iltaisin oltava entistä enemmän ja vietävä tiuhaan ulos (jos ei tahdo pestä lattioita). Onhan se entistä äreämpi tapaamilleen koirillekin nykyisin, myös nartuille. Joskus vastaan tulevat ihmiset tai lapsetkin saattavat saada aikaan puolustusreaktion tai muuta ärhentelyä. Sitä ei ole aiemmin ollut. Saakohan sitä kenellekään edes hoitoon enää. Ei ainakaan tässä kunnossa.
Ajatteluttaa ehkä vieläkin enemmän se, onko Onnilla kivaa? Riittääkö sen koiranvaistoja ja -elämää tyydyttämään tylsä oleminen? Vastauksen tiedän, mutta silti .. on se niin uskollinen hännänheiluttaja.
Eläinlääkärimme on tarkka, nuori nainen. Mutta jotenkin olen jäänyt kaipaamaan ..jotain. Tukea, kokonaisvaltaisempaa tilanteen kartoittamista, ennusteita, selityksiä, taustatietoja .. jotakin, josta saan kiinni. Lääkäri on jollakin tapaa keskittynyt vain sokerin tasoon. No, se on tärkeä asia. Mutta miten tasapainoon vaikuttaa esimerkiksi kipulääke nivelrikkoon, lyhyet lenkit, haimatulehdus .. löytyykö kompromisseja, joista hoitotasapaino ja hyvä vaste löytyy? Olen ajatellut vieväni Onnin jollekulle kokeneemmalle seuraavaan kontrolliin. Saadakseni vähän jotakin tukea.. vaikka sitten henkistä.
Minua kehoitettiin edelleen ottamaan sokerikäyrää... "rapsutat vaikka neulalla korvasta niin kauan, että saat vähän verta ..." 12 h, kahden tunnin välein? Onnilta kun ei olla saatu lääkärissäkään verta korvasta eikä huulesta, josta kuulemaa kotona mittaillaan. Jalastakin lääkärin on ollut vaikea se saada. En siis ole kiljuen ryhtymässä sokerikäyrän ottoon. Ymmärrän sen tarkoituksen, mutta voinnista ajattelin edelleen päätellä, onko sokerit tasapainossa. Tällähetkellä totean, että ei aivan, mutta paremmat kuin viime viikolla. Ehkä oikea insuliinimäärä löytyykin pian.
Mutta kävely: vaikuttaako alkava nivelrikko ja mahdolliset haimatulehduksesta johtuvat kivut niin, että se ei sokeritasapainon löytyessäkään enää jaksa / tahdo kävellä? Se jäänee nähtäväksi. Ei meistä kumpikaan tahdo loppuelämää seisoskella talon nurkalla - kyllä haistelemaan ja ravaamaan pitäisi vielä päästä.
Uusi vuosi, uusia kujeita?
Toivottavasti uusi vuosi toisi Onnille paremmat päivät ja sen mukana uudet kujeet.On erittäin hankalaa arvioida, miten se voi. Sitä nimittäin tottuu tiettyyn vireystasoon, jota alkaa pitää normaalina. Uusi insuliini-pistosten annostelu (2x4yksikköä) tuntuisi hieman tasoittavan juomista, mutta virtsan määrä on lähes sama. Jos ulkoiluvälit ovat "normaalit", tulee pissat sisään. Jos viimeisenä yöllä 12 maissa ja aamusta heti 6.30 käy ulkona, saattavat yöt olla "kuivia". Työpäivän aikana tulee paperillekin. Ja joskus toki yölläkin.
Ulkoilu on edelleen köpöttelyä ja nurkan takana piipahtamista. Lisäksi se ikäänkuin seisahtelee paikoilleen, niinkuin miettimään, mitäs tässä pitäisi nyt tehdä. Tulee mieleen dementikko. Siirrä jalkaa - noin, hyvä. Sitten toista... hyvä. Yhtään reipasta kävelyä ei olla kuukauteen tehty. Pisin lenkki ei ole kilometriäkään ja niitä on tehty ehkä kerran viikossa, jos sitäkään.
Olen alkanut miettiä, onko koiran omistamisen iloa enää paljoakaan jäljellä? Tottakai se heiluttaa iloisesti häntää kun sitä rapsutan ja tottakai se on vastassa ovella iloisena, kun tulen kotiin. Onhan se söpö tuossa sohvalla, kun nukkuu kuorsaten ja unisena heilauttaa häntää, kun liikun lähellä.
Yöuneni ovat lyhyet tiuhojen ulkoilujen vuoksi ja ruoka-ajat sidottuja kelloon aikaisempaa enemmän. Pistämisen tulisi olla aika säännöllisiä, näin olen ymmärtänyt. Lenkille ei koiran kanssa pääse. Kotonakin on iltaisin oltava entistä enemmän ja vietävä tiuhaan ulos (jos ei tahdo pestä lattioita). Onhan se entistä äreämpi tapaamilleen koirillekin nykyisin, myös nartuille. Joskus vastaan tulevat ihmiset tai lapsetkin saattavat saada aikaan puolustusreaktion tai muuta ärhentelyä. Sitä ei ole aiemmin ollut. Saakohan sitä kenellekään edes hoitoon enää. Ei ainakaan tässä kunnossa.
Ajatteluttaa ehkä vieläkin enemmän se, onko Onnilla kivaa? Riittääkö sen koiranvaistoja ja -elämää tyydyttämään tylsä oleminen? Vastauksen tiedän, mutta silti .. on se niin uskollinen hännänheiluttaja.
Eläinlääkärimme on tarkka, nuori nainen. Mutta jotenkin olen jäänyt kaipaamaan ..jotain. Tukea, kokonaisvaltaisempaa tilanteen kartoittamista, ennusteita, selityksiä, taustatietoja .. jotakin, josta saan kiinni. Lääkäri on jollakin tapaa keskittynyt vain sokerin tasoon. No, se on tärkeä asia. Mutta miten tasapainoon vaikuttaa esimerkiksi kipulääke nivelrikkoon, lyhyet lenkit, haimatulehdus .. löytyykö kompromisseja, joista hoitotasapaino ja hyvä vaste löytyy? Olen ajatellut vieväni Onnin jollekulle kokeneemmalle seuraavaan kontrolliin. Saadakseni vähän jotakin tukea.. vaikka sitten henkistä.
Minua kehoitettiin edelleen ottamaan sokerikäyrää... "rapsutat vaikka neulalla korvasta niin kauan, että saat vähän verta ..." 12 h, kahden tunnin välein? Onnilta kun ei olla saatu lääkärissäkään verta korvasta eikä huulesta, josta kuulemaa kotona mittaillaan. Jalastakin lääkärin on ollut vaikea se saada. En siis ole kiljuen ryhtymässä sokerikäyrän ottoon. Ymmärrän sen tarkoituksen, mutta voinnista ajattelin edelleen päätellä, onko sokerit tasapainossa. Tällähetkellä totean, että ei aivan, mutta paremmat kuin viime viikolla. Ehkä oikea insuliinimäärä löytyykin pian.
Mutta kävely: vaikuttaako alkava nivelrikko ja mahdolliset haimatulehduksesta johtuvat kivut niin, että se ei sokeritasapainon löytyessäkään enää jaksa / tahdo kävellä? Se jäänee nähtäväksi. Ei meistä kumpikaan tahdo loppuelämää seisoskella talon nurkalla - kyllä haistelemaan ja ravaamaan pitäisi vielä päästä.
