PARTACOLLIE-TYTTöJEN TOILAILUT - Tiistaina, 19.10.2010 klo 10:01
Viime viikolla joka ilta oli paljon lukemista, kun perehdyin kasvattajan peruskurssin materiaaliin. Isot kiitokset omien koirieni kasvattajille, jotka jaksoivat joka ilta vastailla mun kysymyksiin. Ja viime viikon aikana opin todella paljon partacollieista erityisesti kasvatusmielessä!
No omat koiranihan tästä tilanteesta kyllä kärsivät, ne pääsivät pääasiassa pissityslenkeille. Parina iltana kävin niiden kanssa sitten pidemmän metsälenkin, jotta saivat riehuttua ne ylimääräiset virrat pois. Ja siinä olikin vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Tahti-tattisella on roima taistelutahto ja itseluottamus. Se ei edelleenkään tajua, että omaan kokoon ja massaan ei kannata joka tilanteessa aina luottaa. Metsässä se paineli pitkin risukoita sillä meiningillä, että kaikki alle ranteen paksuiset risut kyllä väistää, kun täältä tarpeeks voimalla itsensä ryskii läpi. Mutta yks "risu" ei sitten taipunutkaan... Siihenhän se Tattisen matka katkesi! Lapa edellä se törmäs siihen runkoon, kun ei enää niin lujasta vauhdista saanutkaan suuntaa vaihdettua. No puun vieressä se vähän ravisteli etujalkaansa ja sitten taas täysi vauhti päälle ja etiäpäin! Eipä se ole tuota etujalkaa kyllä ontunut eikä ole aristellut etuosaa taikka lapaa koskettaessa ja hierottaessa, joten tais vaan tälli aiheuttaa jonkun puutumisreaktion.
Sitä mä oon kyllä ihmetellyt, että Tahti on enempi tapaturmaherkkä kuin Rytmi, vaikka ne on ihan yhtä vilkkaita. Rytmi ani harvoin törmää mihinkään taikka yrittää jotain kamikaze-temppua... Päin vastoin, jos Rytmi tietää, ettei kykene johonkin töllön työhön, niin se jättää yrittämättä. Tahti taas yrittää niin kauan, että onnistuu. Täytyy myöntää, että Rytmin kanssa näissä asioissa on kyllä huomattavasti tasaisempaa kuin Tahtin kanssa.
Tahti on aina omannut sellaisen mentaliteetin, että MINÄ olen KAIKKEIN suurin, vahvoin ja kaunein. Rytmi taasen on aina ollut sellainen "luonnonlapsi". Tahtille jo nuorena esteiden voittaminen keinolla millä hyvänsä tuotti suuren tyydytyksen, pentuna se olikin melkoisen haasteellinen. Sen taistelutahdon kun sai vihdoin kanavoitua "oikeaan" tekemiseen, niin nyt se on helppo koulutettava ja se yrittää uusia asioita. Rytmi taasen on enempi sellainen "tuulella käyvä". Ei niin suoritusvarma ja kaikkensa antava kuin Tahti on luonnostaan. Mutta onneks ne on erilaisia, muuten elämä kävis liian tylsäksi!
No, mutta joo... Aamulla noiden tekemisen tarve yritti kovasti purkautua riehumalla ja painimalla remmissä, joten tänään on ihan pakko lähteä kunnon metsälenkille. Huomenna plikat pääsevät taas Tedin kanssa riehumaan...
Huh, mitä ajankäytön ongelmia
Viime viikko oli kaikin puolin tosi kiireinen. Kyllä koiraharrastus voi olla aikaa vievää puuhaa, jolloin omat koirat joutuu vähemmälle. No onneks nyt alkaa taas helpottamaan ja ehtii Tattisen ja Rimpulan kanssa jotain tekemäänkin.Viime viikolla joka ilta oli paljon lukemista, kun perehdyin kasvattajan peruskurssin materiaaliin. Isot kiitokset omien koirieni kasvattajille, jotka jaksoivat joka ilta vastailla mun kysymyksiin. Ja viime viikon aikana opin todella paljon partacollieista erityisesti kasvatusmielessä!
No omat koiranihan tästä tilanteesta kyllä kärsivät, ne pääsivät pääasiassa pissityslenkeille. Parina iltana kävin niiden kanssa sitten pidemmän metsälenkin, jotta saivat riehuttua ne ylimääräiset virrat pois. Ja siinä olikin vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Tahti-tattisella on roima taistelutahto ja itseluottamus. Se ei edelleenkään tajua, että omaan kokoon ja massaan ei kannata joka tilanteessa aina luottaa. Metsässä se paineli pitkin risukoita sillä meiningillä, että kaikki alle ranteen paksuiset risut kyllä väistää, kun täältä tarpeeks voimalla itsensä ryskii läpi. Mutta yks "risu" ei sitten taipunutkaan... Siihenhän se Tattisen matka katkesi! Lapa edellä se törmäs siihen runkoon, kun ei enää niin lujasta vauhdista saanutkaan suuntaa vaihdettua. No puun vieressä se vähän ravisteli etujalkaansa ja sitten taas täysi vauhti päälle ja etiäpäin! Eipä se ole tuota etujalkaa kyllä ontunut eikä ole aristellut etuosaa taikka lapaa koskettaessa ja hierottaessa, joten tais vaan tälli aiheuttaa jonkun puutumisreaktion.
Sitä mä oon kyllä ihmetellyt, että Tahti on enempi tapaturmaherkkä kuin Rytmi, vaikka ne on ihan yhtä vilkkaita. Rytmi ani harvoin törmää mihinkään taikka yrittää jotain kamikaze-temppua... Päin vastoin, jos Rytmi tietää, ettei kykene johonkin töllön työhön, niin se jättää yrittämättä. Tahti taas yrittää niin kauan, että onnistuu. Täytyy myöntää, että Rytmin kanssa näissä asioissa on kyllä huomattavasti tasaisempaa kuin Tahtin kanssa.
Tahti on aina omannut sellaisen mentaliteetin, että MINÄ olen KAIKKEIN suurin, vahvoin ja kaunein. Rytmi taasen on aina ollut sellainen "luonnonlapsi". Tahtille jo nuorena esteiden voittaminen keinolla millä hyvänsä tuotti suuren tyydytyksen, pentuna se olikin melkoisen haasteellinen. Sen taistelutahdon kun sai vihdoin kanavoitua "oikeaan" tekemiseen, niin nyt se on helppo koulutettava ja se yrittää uusia asioita. Rytmi taasen on enempi sellainen "tuulella käyvä". Ei niin suoritusvarma ja kaikkensa antava kuin Tahti on luonnostaan. Mutta onneks ne on erilaisia, muuten elämä kävis liian tylsäksi!
No, mutta joo... Aamulla noiden tekemisen tarve yritti kovasti purkautua riehumalla ja painimalla remmissä, joten tänään on ihan pakko lähteä kunnon metsälenkille. Huomenna plikat pääsevät taas Tedin kanssa riehumaan...
