PARTACOLLIE-TYTTöJEN TOILAILUT - Perjantaina, 31.12.2010 klo 09:37
Rytmin lumikökkäre-into selvisi tässä muutama päivä sitten. :-) Se on kesän aikana leikkinyt kaverin pihalla boomer-pallolla eikä meillä ole ollut sellaista palloa kotona. Joululahjaksi Rytmi sai sitten oman boomerin (tai siis jonkun sellaisen vastaavan) ja sillä se touhuu ihan samalla tavalla kuin niiden lumikökkäreiden kanssa. Eli sillä oli ollut iso ikävä moista muovipalloa ja se käytti korvaavana leluna noita lumipaakkuja. Rytmi on kyllä niin hassu tapaus tuon pallon kanssa, se jaksaa pelata sitä vaikka kuinka kauan. Tässä pari iltaa sitten mä meninkin ihan meijän pihalle pelaamaan palloa molempien kanssa ja me oltiinkin aika hyvä futisjoukkue! Jopa Tahti intoutui pelaamaan palloa!
Tahti ja Rytmi pelaavat ihan eri tavalla. Rytmin mielestä sitä pitää yrittää kaivaa ja sitten haukkua sille, kun pallo ei tajuu liikkuu. Se vähän tökkii sitä kuonolla, mutta Rytmin tapa kuljettaa palloa, on kaivaa sitä tassuilla. Tahtilla on taas selkeä visio siitä, miten se pallo liikkuu haluttuun suuntaan. Tahti kuljetti sitä kuonollaan tökkimällä eteenpäin ja kun piti laukoa, niin se pukkas päällään lisää vauhtia palloon. Tahti oli kyllä aika oivakin noissa pallon ryöstöissä ja syötön katkoissa. Rytmillä kun oli pallo ja Rytmi pysähtyi haukkumaan pallolle, Tahti kävi pökkäämässä pallon pois. :-) Sitten kun yritin syöttää Rytmille palloa, niin Tahti osas useasti pökkästä palloa päällään, jotta sai syötön katkaistua. Ja kaikkein hauskinta oli se Tahtin asenne. Ihan kuin se olis tajunnut, että maali pitää tehdä! Mä olin vähän niinkuin maalivahti ja Tahti kuljetti palloa mun lähelle. Siitä se sitten oikeen voimalla pukkas pallon mua kohden! Me pelattiin varmaan puolisen tuntia yhdessä pallolla, sitä ennen Rytmi oli puskenut pallon kanssa metsässä umpihangessa. Tästä ei Tahti taas tajua yhtään mitään, se on ihan Rytmin juttu.
Sitten viime tiistaina joo oltiin taas pitkästä aikaa paimentamassa. Aluksi Tahti oli taas ihan pöönä, kun se ei ole ollut pitkään aikaan paimentamassa, ensimmäisen treenisession aikana se vähän väliä tuli katsomaan, että missäs mun mamma on? Mun kaverini ohjaa Tahtia paimennuksessa ja mä oon vaan katsomon puolella. Ekan treenisession lopuksi Tahti jo ymmärsi, että "ai niin, ne lampaat!" Sitten unohdettiinkin mamma ihan tyystin ja Tahti ryhtyi töihin. Oli kyllä ilo nähdä, kuinka paimenkoira muistaa miten toimia, vaikka viime kerrasta on jo melko kauan aikaa. Paimennus on vielä siitä niin hauska laji, kun siihen paimennusvietin syttymiseen ei itse voi juurikaan vaikuttaa. Ja sitten kun se paimennuslamppu syttyy, niin sen hetken huomaa koirasta tosi selkeesti. Sen lampun syttymistä ei voi koirasta pakottaa ulos, se joko syttyy tai ei syty...
Tahtin työskentelyä on kyllä paimennuksessa ilo katsoa, varsinkin kun sillä on kohtuu osaava ohjaaja. Ja kun ohjaaja on vielä perheen ulkopuolinen, niin hän pystyy selkeemmin ja tiukemmin ohjaamaan Tahtia kuin minä. Paimennuksessa kun se koira on vain "työväline". Enkä mä välttämättä alitajuntaisesti osaa olla sille niin mustavalkoinen kuin pitäisi olla. Paimennuksessa huomaa selvimmin, kuinka omistaja kysyy koiraltaan, että "oonks mä nyt hyvä", kun senhän pitäis olla niin päin, että koira kysyy omistajaltaan, että "oonks mä nyt hyvä". Arkielämässä meillä yhteiselo sujuu Tahtin kanssa todella mainiosti, se kuuntelee ja kunnioittaa mua ja tekee asioita niin kotioloissa kuin treeneissäkin niinkuin mä haluan. Mutta paimennuksessa se menee paljon paremmin mun kaverin kanssa kuin mun kanssa. Ehkä mä sitten jotenkin kuitenkin yritän siinä ohjaamisessa olla sille mieliksi, vaikkei sitä edes tajua niin tekevänsä. Kaverini taasen pystyy sitä ohjaamaan paremmin, kun hänen ei tartte kysyä koiralta, "oonks mä nyt ollu sulle kuitenkin sillain kiltti"...
Mutta kaikille KC:läisille reukkuineen oikein Räyh-Räyh-Räyhäkästä Uutta Vuotta!
Partismaista touhottamista
No niin, nyt ehtii taas kirjoittelemaan blogiinkin. :-) Tyttöjen kanssa ollaan touhuttu lähinnä kaikkea kivaa yhdessä, kuten lenkkeilyä ja paljon leikkimistä. Ja noi partikset ovatkin siitä ihania otuksia, että ne jaksaa tehdä ihan mitä vain! Eikä ole niin väliksi, vaikkei aina jaksaiskaan, sitte löhötään kotosalla.Rytmin lumikökkäre-into selvisi tässä muutama päivä sitten. :-) Se on kesän aikana leikkinyt kaverin pihalla boomer-pallolla eikä meillä ole ollut sellaista palloa kotona. Joululahjaksi Rytmi sai sitten oman boomerin (tai siis jonkun sellaisen vastaavan) ja sillä se touhuu ihan samalla tavalla kuin niiden lumikökkäreiden kanssa. Eli sillä oli ollut iso ikävä moista muovipalloa ja se käytti korvaavana leluna noita lumipaakkuja. Rytmi on kyllä niin hassu tapaus tuon pallon kanssa, se jaksaa pelata sitä vaikka kuinka kauan. Tässä pari iltaa sitten mä meninkin ihan meijän pihalle pelaamaan palloa molempien kanssa ja me oltiinkin aika hyvä futisjoukkue! Jopa Tahti intoutui pelaamaan palloa!
Tahti ja Rytmi pelaavat ihan eri tavalla. Rytmin mielestä sitä pitää yrittää kaivaa ja sitten haukkua sille, kun pallo ei tajuu liikkuu. Se vähän tökkii sitä kuonolla, mutta Rytmin tapa kuljettaa palloa, on kaivaa sitä tassuilla. Tahtilla on taas selkeä visio siitä, miten se pallo liikkuu haluttuun suuntaan. Tahti kuljetti sitä kuonollaan tökkimällä eteenpäin ja kun piti laukoa, niin se pukkas päällään lisää vauhtia palloon. Tahti oli kyllä aika oivakin noissa pallon ryöstöissä ja syötön katkoissa. Rytmillä kun oli pallo ja Rytmi pysähtyi haukkumaan pallolle, Tahti kävi pökkäämässä pallon pois. :-) Sitten kun yritin syöttää Rytmille palloa, niin Tahti osas useasti pökkästä palloa päällään, jotta sai syötön katkaistua. Ja kaikkein hauskinta oli se Tahtin asenne. Ihan kuin se olis tajunnut, että maali pitää tehdä! Mä olin vähän niinkuin maalivahti ja Tahti kuljetti palloa mun lähelle. Siitä se sitten oikeen voimalla pukkas pallon mua kohden! Me pelattiin varmaan puolisen tuntia yhdessä pallolla, sitä ennen Rytmi oli puskenut pallon kanssa metsässä umpihangessa. Tästä ei Tahti taas tajua yhtään mitään, se on ihan Rytmin juttu.
Sitten viime tiistaina joo oltiin taas pitkästä aikaa paimentamassa. Aluksi Tahti oli taas ihan pöönä, kun se ei ole ollut pitkään aikaan paimentamassa, ensimmäisen treenisession aikana se vähän väliä tuli katsomaan, että missäs mun mamma on? Mun kaverini ohjaa Tahtia paimennuksessa ja mä oon vaan katsomon puolella. Ekan treenisession lopuksi Tahti jo ymmärsi, että "ai niin, ne lampaat!" Sitten unohdettiinkin mamma ihan tyystin ja Tahti ryhtyi töihin. Oli kyllä ilo nähdä, kuinka paimenkoira muistaa miten toimia, vaikka viime kerrasta on jo melko kauan aikaa. Paimennus on vielä siitä niin hauska laji, kun siihen paimennusvietin syttymiseen ei itse voi juurikaan vaikuttaa. Ja sitten kun se paimennuslamppu syttyy, niin sen hetken huomaa koirasta tosi selkeesti. Sen lampun syttymistä ei voi koirasta pakottaa ulos, se joko syttyy tai ei syty...
Tahtin työskentelyä on kyllä paimennuksessa ilo katsoa, varsinkin kun sillä on kohtuu osaava ohjaaja. Ja kun ohjaaja on vielä perheen ulkopuolinen, niin hän pystyy selkeemmin ja tiukemmin ohjaamaan Tahtia kuin minä. Paimennuksessa kun se koira on vain "työväline". Enkä mä välttämättä alitajuntaisesti osaa olla sille niin mustavalkoinen kuin pitäisi olla. Paimennuksessa huomaa selvimmin, kuinka omistaja kysyy koiraltaan, että "oonks mä nyt hyvä", kun senhän pitäis olla niin päin, että koira kysyy omistajaltaan, että "oonks mä nyt hyvä". Arkielämässä meillä yhteiselo sujuu Tahtin kanssa todella mainiosti, se kuuntelee ja kunnioittaa mua ja tekee asioita niin kotioloissa kuin treeneissäkin niinkuin mä haluan. Mutta paimennuksessa se menee paljon paremmin mun kaverin kanssa kuin mun kanssa. Ehkä mä sitten jotenkin kuitenkin yritän siinä ohjaamisessa olla sille mieliksi, vaikkei sitä edes tajua niin tekevänsä. Kaverini taasen pystyy sitä ohjaamaan paremmin, kun hänen ei tartte kysyä koiralta, "oonks mä nyt ollu sulle kuitenkin sillain kiltti"...
Mutta kaikille KC:läisille reukkuineen oikein Räyh-Räyh-Räyhäkästä Uutta Vuotta!
