Takaisin




PENNUN METSäSTYSTä - Maanantaina, 11.04.2011 klo 10:17

Kaksi on parempi kuin yksi

Kun toinen koiramme lähti pilven takaisille lenkkipoluille viime kesänä, tuntui että talostamme olisi hävinnyt enemmänkin asukkaita kuin vain yksi koira. Jotenkin kaksi isoa koiraa tuntuu usein isolta laumalta koiria jotka ovat aina ja joka paikassa a) tiellä b) tiellä ja c) tiellä. Yksi iso koira jotenkin vain häviää omakotitaloomme.

Yhden koiran poistumisen vaikutukset näkyivät ja tuntuivat muutenkin kuin vain koiraan kompastumisen määrinä. Sähköä säästyy, kun imurointikerrat vähenivät neljästä kerrasta yhteen kertaan viikossa. Olohuoneessa vapautui lattiatilaa, koska tarvittiin vain yksi koiran petipaikka. Ruokakustannukset tippuivat 2/3 suuriruokaisen koiran poistumisen myötä. Pyyhkeitä menee enää pesuun vain äärimmäisen harvoin, sillä kukaan ei enää lotraa vesikupilla ja levitä vettä hirvittäviä määriä kupin ympärille ja kaikkialle minne koira juomisen jälkeen kulki. Pihalle ei enää ilmesty pureskeltuja keppejä joita saa kerätä pois ruohonleikkurin tieltä. Eteinen näyttää siistiltä, kun on vain yhden koiran ulkoiluremelit. Ulkoilut on helppoja kun hihnat eivät mene solmuun, jalenkit sujuvat joutuisasti kun kukaan ei yritä jumittaa hajujen kohdalla. Yksi koira ei saa villittyä itseään samalla tavalla kuin kaksi koiraa kun tulee ohitustilanne. Onhan näitä esimerkkejä vaikka mitä. Elämä on yhden koiran kanssa aika simppeliä!

Ja nyt olisi sitten pentukoira tulossa. Miksi IHMEESSÄ?!? No juuri siksi, koska elämä on niin simppeliä yhden koiran kanssa. Liian simppeliä. Hermot tulee menemään varmasti moneen otteeseen, ja monesti varmasti surffailen Itellan sivuilla katsomassa mikä olisi nopein tapa lähettää pentukoira sinne missä pippuri kasvaa. Karvaa on taas joka paikassa, lapsen lelut jatkuvassa tuhoutumisvaarassa, pissaa siellä ja pissaa täällä, nimestä pitäen pitää kaikki opettaa. Kädet on täynnä pienten naskalihampaiden jälkiä leikkituokioiden jäljiltä, selkä huutaa hoosiannaa pennun puoleen kumarteluista. Saattaa olla nilkatkin mustelmilla ja housunpuntit revittynä.

Mutta onhan se elo paljon muutakin. Ja juuri se kaikki muu on syynä miksi meidän kodissa kuuluu olla kaksi koiraa! Koirien keskinäiset takaa-ajoleikit, painimatsit ja hampaiden kalisuttelut, koirien välisten suhteiden seuraaminen, yhteiset lenkit ja retket koirien kanssa, koiran kouluttaminen ja kehityksen seuraaminen kohti tavoitteita, uudet ihmiskontaktit koiramaailmassa...Näiden vuoksi saa se elämä ollakin vähän monimutkaisempaa :)