Takaisin




PENNUN METSäSTYSTä - Torstaina, 07.04.2011 klo 19:45

Odotus palkitaan

"Pennut ovat syntyneet". Mikä ihana viesti kasvattajalta! Viime päivät olen viettänyt maanisen odotuksen vallassa, sähköpostia ja kännykkää jatkuvasti vilkuillen. Mutta nyt on odotus palkittu!

Tähän pisteeseen pääsy tuntuu isolta voitolta, matka nimittäin ei ole ollut ihan yksinkertaisin. Vastoinkäymisiä on ollut, ja viime hetkeen asti epäilin että tuleeko tästäkään odotuksesta taas uusi pettymys. Nyt voi jo alkaa ajatuksen tasolla tekemään varovaisia suunnitelmia pennun tulon varalle. Ikuisena pessimistinä (tai raivorealistisena kuten itseäni tykkään kutsua) olen kuitenkin jo ehtinyt ajatella että vielä on pitkä matka siihen hetkeen että voimme koko perheen voimin käynnistää auton ja lähteä pitkälle pennunhakureissulle. Pitäisi vaan muistaa etten jää vatvomaan turhaan negatiivisia ajatuksia. Asioita tapahtuu jos on tapahtuakseen eikä oma murehtimiseni muuta asioita suuntaan taikka toiseen :) Ehkä pieni pentukuumeen pinnalle päästäminen tekee hyvää :)

Kirjoittelen tässä blogissa ajatuksia pennun odottajan matkan varrelta, mm. miten päädyin rotuun, mistä löysin kasvattajan ja mistä tiesin millaisesta yhdistelmästä seuraavan koirani haluan. Lisää seuraavassa kirjoituksessa!