Takaisin




ROLLEN REPLIIKKEJä - Torstaina, 15.12.2011 klo 18:55

Mikä on takki?

Joskus kesällä (kaiketi elokuussa) Emäntä keksi ostaa mulle takin. Ensinnäkin se on ihan karmea kapistus. Suosittelen vahvaa vastaansanomista ja tarpeen vaatiessa karkaamista jos emäntä- tai isäntäväki alkaa puhua takin hankkimisesta.


Tässä siis surkea ilme, jolla yritin saada Emännän ottamaan takin multa pois. Se ei kuitenkaan toiminut, koska emäntä osaa olla lähes välittämättä mun surkeuksista. Äiti-emäntä ja Isi-isäntä oli kuiteskin sitä mieltä etten mä tartte takkia, mutta Emäntä on meillä se, joka määrää mua. Karseeta.

Sitten emäntä päätti, että mennään takin kanssa lenkille. Eli mä joutuisin pitämään sitä koko lenkin.

Se takki ei ollutkaan niin kamala ulkona. Mä päätin olla urhea ja olla välittämättä siitä. Onneks, sillä ulkona oli paljon mielenkiintoisempia juttuja kuin takki kuten

Emännän veto


hommien hoitaminen


ja kaveri

Emäntä siis hommas (tai sattumalta bonggas) sen kaverin ja sen kaverin koiran lenkillä. Lilli on siis sekarotuinen narttu, mua vuoden nuorempi ja meillä synkkas hyvin.

Ensin me riehuttiin


Ja sitten rauhotuttiin



Ja tälle kuvalle en antanut julkaisulupaa! No, kuitenkin Emäntä sano, et on pakko kertoa, joten tässä on 30 cm korkea männyntaimi, jota mä pelästyin (tai siis se ei oikeesti mun mielestä ollut kolkyt senttinen. Se oli ainakin kolkyt metrinen ja sano et se syö mut, mutta kuten jo aluksi opimme Emäntä on aina oikeassa niin mulla ei ollut vastaan sanomista.)

Tulkaa pelastamaan mut tältä armottomalta vääryydeltä!

Takkikoira Rolle