Takaisin




TäPLäN BLOGI - Keskiviikkona, 28.03.2012 klo 18:49

Varkaita!

Viime talvena, kun pakkaset oli kovia, isäni oli Täplän kanssa mökillä saunanlämmityspuuhissa. No, kiuas oli hidas syttymään, eikä seurallinen koira lopulta kestänyt enää yksin oloa pihasaunan ulkopuolella, joten heti oven auetessa säntäsi sisään saunaa lämmittämään. Kiukaaseen saatiin lopulta tuli, ja isä ja koira siirtyivät mökin puolelle odottamaan lämpiämistä.
Sauna lämpeni ja isä päätti lähteä kylpemään - koiran kanssa, luonnollisesti. Paksuturkkinen koira ei oikein olisi jaksanut kuumuutta, mutta yksin ulos jääminen taas oli se vihoviimeinen vaihtoehto, joten "seurakoiramme" päätti asettautua saunan viileälle lattialle - ja taisipa käydä lauteillakin...:) Kun koira lopulta passitettiin ulos, se menikin - ja kovan haukkumisen kera: ulkoa, sieltä missä moottorikelkka oli, kuului kovaa ryskettä. Isäni tietenkin ajatteli siellä olevan moottorikelkkavarkaita(kelkassa oli avain paikallaan, koska oikeastaan varkaista ei todellakaan pitäisi olla huolissaan sillä mökki on keskellä ei mitään..;)) ja lähti saunan pukuhuoneessa väliaikaissäilytyksessä olleen hirvikiväärin(en mä kyllä näistä aseista perusta, joku pyssy se oli:DD)kanssa kuohuksissa olevan Täplän perään ja ampui ilmaan laukauksen jotta nämä "varkaat" saataisi ajettua matkoihinsa.. Kun isä sitten saapui paikalle(sauna-asussa...), seisoi moottorikelkka tutulla paikallaan ja avain tallessa, kun taas "varkaat" olivat jollain mystisellä tavalla kaikonneet. No eihän siellä tietenkään mitään varkaita ollut, kelkan vierestä kulkivat tuoreet hirvenjäljet joiden jättäjä oli painunut kirjaimellisesti kuusikkoon. Koira oli painunut perään, mutta palasi kyllä jonkin ajan kuluttua takaisin metsästysretkeltään. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, ja saunahetki sai jatkua - tällä kertaa ilman välikohtauksia...:D Sitä tässä vaan miettii, etteivät taida varkaat enää uskaltaa meitä vainota - kun saunasta juoksee kovaan ääneen haukkuva karhukoira ja mies ilman rihmankiertämää haulikko kourassa ilmaan ampuen..:DD Että sellaista tällä kertaa..