TUPLAHALEJA - Lauantaina, 12.06.2010 klo 19:41
Mutta äiskä on vieny meitä vaikka mihin paikkoihin tällä välin. Esimerkiks me kävästiin koirapuistossa yks päivä. Kun me mentiin sinne, niin siellä puiston lähellä oli iso lauma ihmisiä pomppimassa sinne tänne. Äiskän mielestä ne tsumpas tai jotain, mutta kyllä meistä vaan Hukan kanssa näytti siltä, että joku oli tehny niille jonkun jekun. Tahtoisin vaan tietää millä jekulla saa ihmiset pomppimaan noin kovasti eri suuntiin!
Mutta siellä puistossa mulla oli monta monta kaveria! Tosin se ykskin oli semmonen pieni, kuulemma italianvinttikoira, ja hirmu kapee ja kaikkee. Eikä se juossu mun kaa yhtään, vaikka äiskät sano että sen pitäis. Vähän tylsä kaveri. Mutta myöhemmin tuli onneksi muita kavereita.
Ja sitten äiskä hätisti sinne puistoon semmoisen linnun! Oikeen oikeen linnun, joka hyppeli ja räpisteli! Vähän se oli musta ehkä hurja ja vaarallinenkin, mutta aika hassu silti. Ja se haisi omituiselle. Äiti koppas sen lippikseen ja vei sen hiekkatien toiselle puolelle. Sitten se tuli rutisti mua- kuvitelkaa, kaikkien nähden!- ja sano että pikkulintu meni kattomaan meidän kavereita sinne Sateenkaarisillalle. Miten se sen teki, niin sitä mä en kyllä käsitä, koska ei se varmana lentäny, oltais me nähty. Mutta mä rutistin äiskää takasin kun sillä oli vähän surku. Musta tuntuu että herrasmiehet tekis niin.
Äiskä yrittää väittää, ettei vie meitä enää puistoon, kun Hukka ei taho leikkiä muitten kun mun kaa, ja mä vaan rähjään muille pojille. Ja se on kyllä ihan niitten oma vika- olisivat kiltisti niin mun ei tarvis rähjätä! Ihan hölmöä syyttää mua siitä.
Ja yhtenä päivänä vaari tuli hakemaan meitä ja vei meijät autolla sinne sen rastapäisen ihmisen kodin lähelle. Siellä Hukka sai mennä ekka semmosen tätin ja äitin kanssa pihalle. Mä odotin vaarin ja Röllin kanssa autossa. Hukka ravisteli turkkiaan kovasti kun tuli takasin ja huokaili. Vissiin siitä oli hirmu rankkaa semmonen. Se kun luulee, että sen pitää puolustaa meidän äiskääkin. Se täti kuulemma auttaa äiskää kertomaan Hukalle, ettei sen tartte. Musta tuntuu, että Hukka on sitten vähän rennompi kaveri.
Mutta mäkin kävin kävelemässä. Ja ihan vähän vaan ehdin haistella, kun jo mentiin soratielle ja yks-kaks pomppas semmonen tyyppi meidän vierestä ja vähänkö mä säikähdin! Mutta sitten mä aattelin, että kun ei kerta toi äiskäkään piitannu siitä, niin en mäkään sitte viitti. Ja arvakkaa vaan! Sehän oliki vaan kasa vaatteita! Tolleen ne yritti mua huijata, hölmöt.
Ja sitten oli semmonen autonrengas jossa oli jotain joka kolisi ja kalisi kovasti kun mentiin siitä ohi. Ihan vähäsen mä sitäkin vaan säikähdin enkä sitten pelänny enää yhtään, kun äiskä teki senkin vaarattomaksi. Miettikää mikä amatsooni mun äiskä on, kun se pistelee tommosia hirvityksiä matalaksi ihan noin vaan! Aika hurja, vai mitä?
Tänään vaari haki meijät taas! Ja sitten se otti Hukan ja mä sainki mennä ekana äiskän kans semmoseen betonitaloon missä me treenattiin kaikkee jännää. Niinkun että istu ja maahan ja sivu ja semmosii. Mä osasin ne jo, ja äiskä oli tosi tyytyväinen. Vaan toisaalta, kyllähän sillä oli vähäsen aihettakin. Oon mä vaan niiin hieno. Siellä oli kaks muutakin koiraa, ne haukku ja vinku ja mua ihan vähäsen ois voinu meinata hirvittää, tai silleen, jos äiskä ei ois pysyny mun ja niitten välissä. Se yks ihminen ilman koiraa sano ettei se ees huomannu että mua vähäsen jänskätti, niin hyvin me äiskän kanssa esitettiin ettei mua jänskätä!
Hukkakin oli siellä, sillä ei ollu kavereita, ja se kuulemma osas kanssa jo kaikki jutut. Äiskä sano että se vähäsen huijaa, koska ei se osannu semmosta seisomisjuttua, mitä ne opetteli. Mutta ei se kuulemma haittaa, kun ens kerralla se jo osaa.
Ja sitten me tultiin tänne mummulaan, ja äiskä vaan vähäsen rähjäs meille, että me pysytään pois keittiöstä. Ihan mälsää että pitää pysyä pois keittiöstä, kun sieltähän ne parhaat hajut just tulee! Äiti vaan marssi kohti ja ärisi ja murisi ja Hukka sano että on pareen varmaan väistää suosiolla, kun ihmisistä ei koskaan ihan varmaksi tiiä! Ja niin me sitten ootettiin olkkarissa että noi söi. Vaikka meilläkin on kyllä jo vähäsen nälkä.
Hmm, oiskohan hellan päälle jääny kuitenkin jotain hyvää, vaikka pari palaa broileria tai jotain...
Ens kertaan!
Pomppivia nukkeja ja haukkuvia koiria
Viime kerrasta on taas aikaa, ja taas on ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista villiä. Ekanakin, sitä meidän omaa rastapää-ihmistä ei ole aikoihin näkynyt. Ihan pian alkaa pieniä miehiä huolettaa tämmönen, kun tuttua ihmistä ei yhtäkkiä näykään. Hukka jo epäili, jotta onkohan se menny sinne Sateenkaarisillalle, minne äiskä sano että meidän kaks kaveria on menny? Äiskä kyllä sanoo ettei oo, vaan että se on menny Eurooppaan, vaan mun mielestä ne on aika lailla sama asia- hirmu kaukana molemmat!Mutta äiskä on vieny meitä vaikka mihin paikkoihin tällä välin. Esimerkiks me kävästiin koirapuistossa yks päivä. Kun me mentiin sinne, niin siellä puiston lähellä oli iso lauma ihmisiä pomppimassa sinne tänne. Äiskän mielestä ne tsumpas tai jotain, mutta kyllä meistä vaan Hukan kanssa näytti siltä, että joku oli tehny niille jonkun jekun. Tahtoisin vaan tietää millä jekulla saa ihmiset pomppimaan noin kovasti eri suuntiin!
Mutta siellä puistossa mulla oli monta monta kaveria! Tosin se ykskin oli semmonen pieni, kuulemma italianvinttikoira, ja hirmu kapee ja kaikkee. Eikä se juossu mun kaa yhtään, vaikka äiskät sano että sen pitäis. Vähän tylsä kaveri. Mutta myöhemmin tuli onneksi muita kavereita.
Ja sitten äiskä hätisti sinne puistoon semmoisen linnun! Oikeen oikeen linnun, joka hyppeli ja räpisteli! Vähän se oli musta ehkä hurja ja vaarallinenkin, mutta aika hassu silti. Ja se haisi omituiselle. Äiti koppas sen lippikseen ja vei sen hiekkatien toiselle puolelle. Sitten se tuli rutisti mua- kuvitelkaa, kaikkien nähden!- ja sano että pikkulintu meni kattomaan meidän kavereita sinne Sateenkaarisillalle. Miten se sen teki, niin sitä mä en kyllä käsitä, koska ei se varmana lentäny, oltais me nähty. Mutta mä rutistin äiskää takasin kun sillä oli vähän surku. Musta tuntuu että herrasmiehet tekis niin.
Äiskä yrittää väittää, ettei vie meitä enää puistoon, kun Hukka ei taho leikkiä muitten kun mun kaa, ja mä vaan rähjään muille pojille. Ja se on kyllä ihan niitten oma vika- olisivat kiltisti niin mun ei tarvis rähjätä! Ihan hölmöä syyttää mua siitä.
Ja yhtenä päivänä vaari tuli hakemaan meitä ja vei meijät autolla sinne sen rastapäisen ihmisen kodin lähelle. Siellä Hukka sai mennä ekka semmosen tätin ja äitin kanssa pihalle. Mä odotin vaarin ja Röllin kanssa autossa. Hukka ravisteli turkkiaan kovasti kun tuli takasin ja huokaili. Vissiin siitä oli hirmu rankkaa semmonen. Se kun luulee, että sen pitää puolustaa meidän äiskääkin. Se täti kuulemma auttaa äiskää kertomaan Hukalle, ettei sen tartte. Musta tuntuu, että Hukka on sitten vähän rennompi kaveri.
Mutta mäkin kävin kävelemässä. Ja ihan vähän vaan ehdin haistella, kun jo mentiin soratielle ja yks-kaks pomppas semmonen tyyppi meidän vierestä ja vähänkö mä säikähdin! Mutta sitten mä aattelin, että kun ei kerta toi äiskäkään piitannu siitä, niin en mäkään sitte viitti. Ja arvakkaa vaan! Sehän oliki vaan kasa vaatteita! Tolleen ne yritti mua huijata, hölmöt.
Ja sitten oli semmonen autonrengas jossa oli jotain joka kolisi ja kalisi kovasti kun mentiin siitä ohi. Ihan vähäsen mä sitäkin vaan säikähdin enkä sitten pelänny enää yhtään, kun äiskä teki senkin vaarattomaksi. Miettikää mikä amatsooni mun äiskä on, kun se pistelee tommosia hirvityksiä matalaksi ihan noin vaan! Aika hurja, vai mitä?
Tänään vaari haki meijät taas! Ja sitten se otti Hukan ja mä sainki mennä ekana äiskän kans semmoseen betonitaloon missä me treenattiin kaikkee jännää. Niinkun että istu ja maahan ja sivu ja semmosii. Mä osasin ne jo, ja äiskä oli tosi tyytyväinen. Vaan toisaalta, kyllähän sillä oli vähäsen aihettakin. Oon mä vaan niiin hieno. Siellä oli kaks muutakin koiraa, ne haukku ja vinku ja mua ihan vähäsen ois voinu meinata hirvittää, tai silleen, jos äiskä ei ois pysyny mun ja niitten välissä. Se yks ihminen ilman koiraa sano ettei se ees huomannu että mua vähäsen jänskätti, niin hyvin me äiskän kanssa esitettiin ettei mua jänskätä!
Hukkakin oli siellä, sillä ei ollu kavereita, ja se kuulemma osas kanssa jo kaikki jutut. Äiskä sano että se vähäsen huijaa, koska ei se osannu semmosta seisomisjuttua, mitä ne opetteli. Mutta ei se kuulemma haittaa, kun ens kerralla se jo osaa.
Ja sitten me tultiin tänne mummulaan, ja äiskä vaan vähäsen rähjäs meille, että me pysytään pois keittiöstä. Ihan mälsää että pitää pysyä pois keittiöstä, kun sieltähän ne parhaat hajut just tulee! Äiti vaan marssi kohti ja ärisi ja murisi ja Hukka sano että on pareen varmaan väistää suosiolla, kun ihmisistä ei koskaan ihan varmaksi tiiä! Ja niin me sitten ootettiin olkkarissa että noi söi. Vaikka meilläkin on kyllä jo vähäsen nälkä.
Hmm, oiskohan hellan päälle jääny kuitenkin jotain hyvää, vaikka pari palaa broileria tai jotain...
Ens kertaan!
