VILKKUMAISTA ELäMää OPASKOIRANA - Tiistaina, 29.05.2012 klo 20:04
Mä oon Vilkku ja ajattelin tavoilleni uskollisena ensimmäisenä esitellä itseäni. Yleensä esittelen itseni hännän paukauksin ja lämpimin, märin labbiksen suukoin, mutta koska täällä ihmeellisessä virtuaalimaailmassa se ei valitettavasti aivan vielä ole mahdollista niin kerronpa sitten tällä ihmisten kielellä hieman itsestäni ja taustoistani.
Kauan sitten, siis vuonna 2009, se taisi olla heinäkuun alun päiviä, putkahdin tähän maailmaan viiden sisarukseni kanssa. Me oltiin V-pentue ja kaikki aivan mustia. Meissä on pääosin labradorinnoutajaa, mutta myös ripaus kultaistanoutajaa. Minä näytän melko paljon käyttölinjaiselta labbikselta, mutta turkkini on kuulemma hieman pidempi kuin minun rotuisillani yleensä. Minusta se on aivan yhdentekevää! Enemmän olenkin otettu siitä, että minua pidettiin jo pikkupentuna hyvin lupaavana ja pentueeni parhaana. Ja parhaani pyrinkin aina tekemään... No joo, mitä nyt välillä Vilkkuilen! ;)
Ammatiltani olenkin siis opaskoira, eikö kuulostakin hienolta? Se tarkoittaa siis sitä että opiskelin Vantaan Opaskoirakoululla noin viiden kuukauden ajan ja sitten työllistyin tämän nykyisen omistajani luo. Työtehtäviini kuuluu huolehtia tuon ihmiseni turvallisuudesta ulkona liikuttaessa ja kuskata sitä paikasta toiseen. Okei, okei, myönnetään! Kyllä ehkä meillä välillä on joitain erimielisyyksiä siitä miten ja mihin ollaan menossa. Yleensä kuitenkin annan tuon ihmisen päättää.
Työni on ihan jokapäiväistä, mutta onneksi pidän siitä kovasti. Voi pojat, kuulkaa kaverit! Ei oikeasti ole mitään kivempaa kuin se kun omistaja ottaa valjaat esiin ja tiedän että luvassa on taas uusi seikkailu!
Työn vastapainoksi minulla on tietysti myös vapaa-aikaa, jolloin vietän ihan tavallista koiran elämää, tietenkin. Ja tehän tiedättekin jo mitä se merkkaa! Ihania hajuja, peuhaamista kavereiden kanssa, tyttöjen jahtaamista, rypemistä, juoksemista, luita, herkkuja, leluja, leikkejä tai vain sohvalla rapsuteltavana makaamista!
Tämä kai riittää näin alkuun. Katsotaan mitä keksin seuraavaksi teille kertoilla. Multa saa sitten kysyä mitä vaan, ja jos en osaa itse vastata niin kysyn tuolta ihmiseltäni... Mutta nyt aion mennä patistelemaan sitä ulos!
T. Vilkku
P.S. Vinkkinä voin sanoa että intensiivinen tuijotus yleensä toimii, ainakin meillä, ja saa ihmisen lähtemään ulos. ;)
Huiskis ja muisk!
Chau kaikki kaverit!Mä oon Vilkku ja ajattelin tavoilleni uskollisena ensimmäisenä esitellä itseäni. Yleensä esittelen itseni hännän paukauksin ja lämpimin, märin labbiksen suukoin, mutta koska täällä ihmeellisessä virtuaalimaailmassa se ei valitettavasti aivan vielä ole mahdollista niin kerronpa sitten tällä ihmisten kielellä hieman itsestäni ja taustoistani.
Kauan sitten, siis vuonna 2009, se taisi olla heinäkuun alun päiviä, putkahdin tähän maailmaan viiden sisarukseni kanssa. Me oltiin V-pentue ja kaikki aivan mustia. Meissä on pääosin labradorinnoutajaa, mutta myös ripaus kultaistanoutajaa. Minä näytän melko paljon käyttölinjaiselta labbikselta, mutta turkkini on kuulemma hieman pidempi kuin minun rotuisillani yleensä. Minusta se on aivan yhdentekevää! Enemmän olenkin otettu siitä, että minua pidettiin jo pikkupentuna hyvin lupaavana ja pentueeni parhaana. Ja parhaani pyrinkin aina tekemään... No joo, mitä nyt välillä Vilkkuilen! ;)
Ammatiltani olenkin siis opaskoira, eikö kuulostakin hienolta? Se tarkoittaa siis sitä että opiskelin Vantaan Opaskoirakoululla noin viiden kuukauden ajan ja sitten työllistyin tämän nykyisen omistajani luo. Työtehtäviini kuuluu huolehtia tuon ihmiseni turvallisuudesta ulkona liikuttaessa ja kuskata sitä paikasta toiseen. Okei, okei, myönnetään! Kyllä ehkä meillä välillä on joitain erimielisyyksiä siitä miten ja mihin ollaan menossa. Yleensä kuitenkin annan tuon ihmisen päättää.
Työni on ihan jokapäiväistä, mutta onneksi pidän siitä kovasti. Voi pojat, kuulkaa kaverit! Ei oikeasti ole mitään kivempaa kuin se kun omistaja ottaa valjaat esiin ja tiedän että luvassa on taas uusi seikkailu!
Työn vastapainoksi minulla on tietysti myös vapaa-aikaa, jolloin vietän ihan tavallista koiran elämää, tietenkin. Ja tehän tiedättekin jo mitä se merkkaa! Ihania hajuja, peuhaamista kavereiden kanssa, tyttöjen jahtaamista, rypemistä, juoksemista, luita, herkkuja, leluja, leikkejä tai vain sohvalla rapsuteltavana makaamista!
Tämä kai riittää näin alkuun. Katsotaan mitä keksin seuraavaksi teille kertoilla. Multa saa sitten kysyä mitä vaan, ja jos en osaa itse vastata niin kysyn tuolta ihmiseltäni... Mutta nyt aion mennä patistelemaan sitä ulos!
T. Vilkku
P.S. Vinkkinä voin sanoa että intensiivinen tuijotus yleensä toimii, ainakin meillä, ja saa ihmisen lähtemään ulos. ;)
