Takaisin




VILKKUMAISTA ELäMää OPASKOIRANA - Sunnuntaina, 04.11.2012 klo 08:10

Seuraava ei sovi heikkohermoisille...

... sisältää asiaa kissoista!!!

En olekaan vähään aikaan päässyt tähän emännän koneelle haukahtelemaan tekstiäni, jonka äitini sitten tänne litteroi. Mun emäntä on siis mulle äiti ja sitten se toinen ihmistyyppi täällä on mun isi... Niin, siis mun äiti on ollut tosi kiireinen tän syksyn. Me ollaan lenkkeilty paljon siellä sen yliopistolla ja muulloin muualla ja sitten tietty käyty ahkerasti puistossa tapaamassa kavereita. Ja ollaa me tehty yhdessä kaikenlaista muutakin syksyn mittaan, esimerkiksi oltu siellä Helsinki nimisessä paikassa jossakin täydennyskoulutuksessa ja sitten käyty sen mun äiskän yliopiston koirakerhossa. Ja sattuipa meille alkusyksystä yks onnettomuuskin. Mutta näistä kaikista kerron teille vähän myöhemmin ja aloitan nyt ihan uusimmista uutisista joista äiskä ja isi on mulle kertonu!

Tässä ihan vähän aikaa sitten äiti nimittäin kertoi mulle että saan veljen (tai siskon, mutta kuulemma todennäköisesti veljen)!! No, mä olin tietty silleen että slurps, kivaa, saan kaverin! Kunnes... Se sana, se nostaa mun karvani pystyyn ja saa mut menemään glumps! Kissa! Mun tuleva veli (tai sisko) on kissa!

Mieleeni nousee kaikki ne kauhunhetket tuon pienen ja karvaisen otuksen kanssa. Vaikka olenkin aika äijä ja iso poika jo, on mun pakko nyt teille rakkaat karvakorvani tunnustaa, että pelkään vähäsen kissoja. No, en kyllä ihan kaikkia. Esimerkiksi sen äitin kaverin kolmea kissaa, joista yksi on tän mun tulevan veljeni emo, en pelkää yhtään.

Mutta nyt voin kertoa teille mun äitin äitini kissasta. Ja nyt heikompien on parasta tukkia korvat, silmät ja sieraimet! Mun äitin äitillä nimittäin on vanha kissarouva, suuri ja harmaa ja tosi karvainen... Kun me ollaan siellä niiden kotona, niin se kissa kiusaa mua. Se kävelee edestakaisin mun edessä kaikki ihan pörhöllään ja katsoo... Se katse! Se katze! Se saa mut ihan tärisemään ja pistämään häntäni koipien väliin. Kerran se ahdisti mut eteisen nurkkaan, josta en uskaltanut liikkua ihan heti senkään jälkeen kun äiskä tuli apuun ja vei sen kissan pois. Tärisin vain siinä nurkassa ihan mytyssä kuin mikäkin pupujussi pusikossa! Mutta te ette usko millainen mahti sen kissan pelkässä katseessa on! Ja nyt ehkä jo ymmärrätte miksi tämä mun tulevan veljen laji hieman huolestuttaa minua, vaikka äiti lupasi että se on ihan vauva ja että meistä tulee varmasti nopeasti kaverit...

Silloin kun olin ihan pieni ja söötti pentu vasta... No siis joo, olenhan minä vieläkin tosi söötti ja omasta mielestäni ihan pikkuinen pojanviikarikin vielä! Niin joka tapauksessa, näin silloinen hoitoäitini kertoi mun nykyiselle äiskälle, minulla oli kissakaveri naapurista. Olin kuulemma aina tosi kiinnostunut siitä, mutta sitten vain yhtenä päivänä olin pelännyt sitä ihan hirveästi ja luikkinut kotiini turvaan. Voin tässä nyt kertoa teille sellaista mitä en kertonut hoitoäiskälleni enkä nykyiselle äiskällenikään... Se kissa käänsi takkinsa, vai pitäisikö sanoa turkiksensa, ja täppäsi mua! Siis voitteko kuvitella?! Minua kaikkien rakastamaa sööttiä pikku-Vilkkua! Siitä lähtien olen ollut sitä mieltä, että koiran ei ole hyvä luottaa kissoihin ihan tuosta vaan. Mutta jotta en saisi tässä ihan rasistin leimaa niin täytyy totuuden nimissä sanoa, että osa noista pikkuisista naukuvista pörhistelijöistä on ihan mukavia.

Joten ehkä yritän suhtautua tulevaan kissaveljeeni mahdollisimman ennakkoluulottomasti, kuten muihinkin asioihin. Sitä paitsi, se muuttaa meille kuulemma vasta tosi pitkän ajan päästä. Se kun on syntynyt ihan äskettäin. Tänään illalla me mennään katsomaan sitä ja niitä muita. Tai itse asiassa äiskä sanoi, ettei me vielä tiedetä mikä niistä neljästä tulee mun veljekseni, vai saanko sittenkin siskon. Ehkä kerron sitten millaisia ne pikkukissat on ja voin koittaa pyytää äiskää laittamaan niiden kuviakin tänne.

Nyt taidan mennä pyytämään äiskää josko voitais jo lähteä ulos, me ei olla vielä käyty aamulenkilläkään!

Au revoir,
Vilkku