VILKKUMAISTA ELäMää OPASKOIRANA - Maanantaina, 02.07.2012 klo 16:25
Nyt voisin kertoa teille siitä ylläristä mikä mun emännällä oli mulle sen kokouksen jälkeen josta kerroin aiemmin.
Tavallisesta poiketen me ei mentykään pissalle kun tultiin kotiin, vaan emäntä pakkasi reppuun kaikenlaista ruokaa ja juomaa sekä mun oman pyyhkeen. Tämä on aina varma merkki siitä että ollaan lähdössä jonnekin muualle kuin tavallisille lenkkipoluillemme. Minäkin muuten osaan pakata repun! Kerran kun emäntä laittoi reppuun jotain mitä se kutsuu jumppakengiksi minä huomasin että se unohti täysin pakata mun kamppeet. Omatoiminen poika kun olen niin kävin sitten laittamassa mun possun sinne reppuun. Ikävää vaan ettei emäntä sitten ottanut minua mukaan ollenkaan, mutta ainakin possu pääsi matkaan mukaan. Emäntäni palattua kotiin se kertoi että oli melkoinen yllätys kun jumppakassista löytyi röhkivä possu.
No mutta takaisin itse asiaan, eli siihen yllätykseen. Kuten jo repusta arvasin me tosiaan mentiin ¨.lihan uuteen paikkaan. Ihmiset kutsuivat sitä Ruissaloksi. Siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista ja paljon puita ja siellä tuoksui mereltä. Meidän laumaan liittyi silloin myös toinen opaskoira, tosin jo eläkeläinen, emäntineen sekä kaksi muuta tyttöä, joista toinen on semmoinen peesari joka välillä kävelee mun ja emännän perässä, jotta pääsee narauttamaan mut emännälle kun yritän tehdä pikku kolttosiani.
Me mentiin sinne Ruissaloon bussilla ja sitten käveltiin paikkaan missä ihmiset alkoi grillaamaan ja me koirat päästiin vapaiksi. Minä huumaannuin vapaudesta oitis ja juoksin sieluni kyllyydestä. Kävinpä siinä moikkaamassa jotain vierasta koiraakin, vaikka emäntäni ei kyllä tykkää sellaisesta yhtään, mutta mun mielestä aina ehtii vähän käydä nuuskaisemassa ja noudattaa sitä luoksetulokäskyä sen jälkeenkin. Yhdessä asiassa kyllä aliarvioin emäntäni ja siitä ei hyvä seurannut kaverit. Siihen meidän paikan viereen kun pysähtyi auto, josta tuli ulos pikkuinen ihmispentu ja mulle tuli heti mieleen ne kivat pennut sieltä junasta kun oltiin palaamassa työmatkalta Helsingistä. Tietenkin otin siinä vähän vauhtia ja olin valmiina pussaamaan sitä söpöä pentua, mutta se taisikin pelästyä minua koska se alkoi pitää ihan hirvittävää ääntä. Minä pelästyin ja kahta kauheammin sitten kun emäntäni niin vihaisesti huusi minua luokseen. Sitten jouduinkin lopun aikaa olemaan tylsästi hihnassa. Lohdutukseksi sentään sain maistaa pekoniin käärittyä ja juustolla täytettyä herkkusientä. Tuosta herkkusienestä ja juustosta tiedän tosin vain siksi että emäntäni kertoi niitä siinä olevan. Taisin siinä innostuksessani huomata vain sen pekonin, mutta hyvää se oli!
Kun ihmiset olivat grillanneet tarpeeksi ruokiaan ja itseään, oli tosi kuuma ja aurinkoinen päivä, me lähdettiin taas kävelemään. Tällä kertaa me mentiin siitä tieltä polulle. Polulla minä joudun keskittymään opastamiseen todella tarkkaan, koska siellä on kaikenlaisia kiviä ja juurakoita joihin emäntäni saattaisi kompastua. Se peesari kuului sanovan mun emännälle että minä opastan todella tarkasti ja pehmein liikkein. Eikä emäntäni muuten kompastunut tai edes lyönyt varvastaan kertaakaan!
Polulta me käännyttiin meren rantaan. Siellä oli kalliota ja siellä me koirat päästiin taas vapaiksi. Mulla oli niin kuuma että syöksyin suoraa päätä ihanasti viilentävään mereen ja myöskin se toinen opas tuli sinne. Siellä rannassa me oltiin todella pitkään enkä usko että olen koskaan saanut olla yhtä pitkään vapaana emäntäni kanssa ollessa. Emäntäni käski minua tulemaan luokseen todella monta kertaa ja se vähän haittasi harrastuksia. Minä kun tykkäsin hypätä sen eläkeläisoppaan selkään jatkuvasti enkä älittänyt sen yrityksistä palauttaa minut ruotuun. Mielestäni minä nyt vain olisin ollut pätevämpi olemaan pomon paikalla. Lopulta minun oli pakko rauhoittua kun emäntäni alkoi käydä vähän kuumana ja keskityin siihen meressä viilentymiseen. On muuten hauskaa käydä ravistamassa märkää turkkia ihan ihmisten vieressä, se saa niihin liikettä ja eloa, kannattaa kokeilla! ;)
Myöhemmin me käveltiin vielä pidemmälle sitä polkua pitkin johonkin niemeen. Siellä minä en enää päässyt vapaaksi. Sen eläkeläisoppaankin piti kuulemma saada puljata rauhassa ilman minun hössötystä. Pyh sanon minä, ihmiset ei välillä käsitä mitään!
Tosi myöhään illalla me sitten palattiin sinne pysäkille mihin oltiin tultu. Ihmiset vaikutti vähän siltä etteivät olleet ihan tyytyväisiä johonkin ja sitten yllätyksekseni me ei mentykään kotiin bussilla vaan taksilla. Taksikeskuksessa oli vielä käynyt jokin kömmähdys ja me ei saatukaan farmaria, jonka se peesariksi kutsuttu oli tilannut, vaan ihan tavallinen mersu. Me pohdittiin sen eläkeläisoppaan kanssa että miten me nyt tuonne mahdutaan ja minä totesin että voin hyvin mennä sen auton takapaksiin. Näytin sitä paksia emännälleni, mutta se käskikin mut sisälle autoon ovesta mistä en ikinä ennen ole mennyt autoon, nimittäin takaovesta! Siinä oli ihan onnettoman kokoinen jalkatila enkä minä mahtunut siihen edes ilman valjaita. Niinpä saatiin lupa että minä sain matkustaa takapenkillä emäntäni ja peesarin välissä,siistiä! Tunsin itseni todella hienoksi koiraksi, ei sitä joka päivä pääse matkustamaan mersun nahkapenkillä loikoillen kahden ihmisen rapsuteltavana. Taisinpa jopa torkahtaa siinä.
Kun me viimein saavuttiin kotiin olin niin väsynyt! Hotkaisin iltasapuskani ja kuorsasin aamuun asti. Se oli hieno päivä! Emäntänikin on sanonut jälkeen päin että tuon seikkailun jälkeen meidän suhde on parantunut ja minä olen alkanut totella sitä vähän paremmin. En ole ihan varma mitä se tarkoittaa, mutta ei sen niin väliä kunhan emäntä on tyytyväinen. Nyt minä lopetan tältä erää ja lähden käyttämään emäntääni ulkona.
Yllätysretki
Chau kaverit!Nyt voisin kertoa teille siitä ylläristä mikä mun emännällä oli mulle sen kokouksen jälkeen josta kerroin aiemmin.
Tavallisesta poiketen me ei mentykään pissalle kun tultiin kotiin, vaan emäntä pakkasi reppuun kaikenlaista ruokaa ja juomaa sekä mun oman pyyhkeen. Tämä on aina varma merkki siitä että ollaan lähdössä jonnekin muualle kuin tavallisille lenkkipoluillemme. Minäkin muuten osaan pakata repun! Kerran kun emäntä laittoi reppuun jotain mitä se kutsuu jumppakengiksi minä huomasin että se unohti täysin pakata mun kamppeet. Omatoiminen poika kun olen niin kävin sitten laittamassa mun possun sinne reppuun. Ikävää vaan ettei emäntä sitten ottanut minua mukaan ollenkaan, mutta ainakin possu pääsi matkaan mukaan. Emäntäni palattua kotiin se kertoi että oli melkoinen yllätys kun jumppakassista löytyi röhkivä possu.
No mutta takaisin itse asiaan, eli siihen yllätykseen. Kuten jo repusta arvasin me tosiaan mentiin ¨.lihan uuteen paikkaan. Ihmiset kutsuivat sitä Ruissaloksi. Siellä oli tosi hiljaista ja rauhallista ja paljon puita ja siellä tuoksui mereltä. Meidän laumaan liittyi silloin myös toinen opaskoira, tosin jo eläkeläinen, emäntineen sekä kaksi muuta tyttöä, joista toinen on semmoinen peesari joka välillä kävelee mun ja emännän perässä, jotta pääsee narauttamaan mut emännälle kun yritän tehdä pikku kolttosiani.
Me mentiin sinne Ruissaloon bussilla ja sitten käveltiin paikkaan missä ihmiset alkoi grillaamaan ja me koirat päästiin vapaiksi. Minä huumaannuin vapaudesta oitis ja juoksin sieluni kyllyydestä. Kävinpä siinä moikkaamassa jotain vierasta koiraakin, vaikka emäntäni ei kyllä tykkää sellaisesta yhtään, mutta mun mielestä aina ehtii vähän käydä nuuskaisemassa ja noudattaa sitä luoksetulokäskyä sen jälkeenkin. Yhdessä asiassa kyllä aliarvioin emäntäni ja siitä ei hyvä seurannut kaverit. Siihen meidän paikan viereen kun pysähtyi auto, josta tuli ulos pikkuinen ihmispentu ja mulle tuli heti mieleen ne kivat pennut sieltä junasta kun oltiin palaamassa työmatkalta Helsingistä. Tietenkin otin siinä vähän vauhtia ja olin valmiina pussaamaan sitä söpöä pentua, mutta se taisikin pelästyä minua koska se alkoi pitää ihan hirvittävää ääntä. Minä pelästyin ja kahta kauheammin sitten kun emäntäni niin vihaisesti huusi minua luokseen. Sitten jouduinkin lopun aikaa olemaan tylsästi hihnassa. Lohdutukseksi sentään sain maistaa pekoniin käärittyä ja juustolla täytettyä herkkusientä. Tuosta herkkusienestä ja juustosta tiedän tosin vain siksi että emäntäni kertoi niitä siinä olevan. Taisin siinä innostuksessani huomata vain sen pekonin, mutta hyvää se oli!
Kun ihmiset olivat grillanneet tarpeeksi ruokiaan ja itseään, oli tosi kuuma ja aurinkoinen päivä, me lähdettiin taas kävelemään. Tällä kertaa me mentiin siitä tieltä polulle. Polulla minä joudun keskittymään opastamiseen todella tarkkaan, koska siellä on kaikenlaisia kiviä ja juurakoita joihin emäntäni saattaisi kompastua. Se peesari kuului sanovan mun emännälle että minä opastan todella tarkasti ja pehmein liikkein. Eikä emäntäni muuten kompastunut tai edes lyönyt varvastaan kertaakaan!
Polulta me käännyttiin meren rantaan. Siellä oli kalliota ja siellä me koirat päästiin taas vapaiksi. Mulla oli niin kuuma että syöksyin suoraa päätä ihanasti viilentävään mereen ja myöskin se toinen opas tuli sinne. Siellä rannassa me oltiin todella pitkään enkä usko että olen koskaan saanut olla yhtä pitkään vapaana emäntäni kanssa ollessa. Emäntäni käski minua tulemaan luokseen todella monta kertaa ja se vähän haittasi harrastuksia. Minä kun tykkäsin hypätä sen eläkeläisoppaan selkään jatkuvasti enkä älittänyt sen yrityksistä palauttaa minut ruotuun. Mielestäni minä nyt vain olisin ollut pätevämpi olemaan pomon paikalla. Lopulta minun oli pakko rauhoittua kun emäntäni alkoi käydä vähän kuumana ja keskityin siihen meressä viilentymiseen. On muuten hauskaa käydä ravistamassa märkää turkkia ihan ihmisten vieressä, se saa niihin liikettä ja eloa, kannattaa kokeilla! ;)
Myöhemmin me käveltiin vielä pidemmälle sitä polkua pitkin johonkin niemeen. Siellä minä en enää päässyt vapaaksi. Sen eläkeläisoppaankin piti kuulemma saada puljata rauhassa ilman minun hössötystä. Pyh sanon minä, ihmiset ei välillä käsitä mitään!
Tosi myöhään illalla me sitten palattiin sinne pysäkille mihin oltiin tultu. Ihmiset vaikutti vähän siltä etteivät olleet ihan tyytyväisiä johonkin ja sitten yllätyksekseni me ei mentykään kotiin bussilla vaan taksilla. Taksikeskuksessa oli vielä käynyt jokin kömmähdys ja me ei saatukaan farmaria, jonka se peesariksi kutsuttu oli tilannut, vaan ihan tavallinen mersu. Me pohdittiin sen eläkeläisoppaan kanssa että miten me nyt tuonne mahdutaan ja minä totesin että voin hyvin mennä sen auton takapaksiin. Näytin sitä paksia emännälleni, mutta se käskikin mut sisälle autoon ovesta mistä en ikinä ennen ole mennyt autoon, nimittäin takaovesta! Siinä oli ihan onnettoman kokoinen jalkatila enkä minä mahtunut siihen edes ilman valjaita. Niinpä saatiin lupa että minä sain matkustaa takapenkillä emäntäni ja peesarin välissä,siistiä! Tunsin itseni todella hienoksi koiraksi, ei sitä joka päivä pääse matkustamaan mersun nahkapenkillä loikoillen kahden ihmisen rapsuteltavana. Taisinpa jopa torkahtaa siinä.
Kun me viimein saavuttiin kotiin olin niin väsynyt! Hotkaisin iltasapuskani ja kuorsasin aamuun asti. Se oli hieno päivä! Emäntänikin on sanonut jälkeen päin että tuon seikkailun jälkeen meidän suhde on parantunut ja minä olen alkanut totella sitä vähän paremmin. En ole ihan varma mitä se tarkoittaa, mutta ei sen niin väliä kunhan emäntä on tyytyväinen. Nyt minä lopetan tältä erää ja lähden käyttämään emäntääni ulkona.
