KENNELREKISTERI

Kennel Snow Wizard's

Kennelrekisteriin
Koirankasvatus-innostukseni alkoi hahmottua jo vuonna 1994, ensimmäisen oman berninpaimenkoira "Caro"n (Primebern Jackpot-Joe) myötä.

Caron kanssa opiskelimme koiranäyttelytoimintaa sekä muita koiramaailman asioita 1990-luvulla Helsingissä.

Bernien ohella olin jo kauan miettinyt joitakin muita rotuja, ja vuosien vieriessä bernin lisäksi suosikkiroduksi löytyi bolognese.

Kaikki koirani ovat perheenjäseniä ja kotikoiria, näyttelyissä käymme myös silloin tällöin.

Tällä hetkellä (2017) kotona ovat Bolotytöt Edda, LouLou ja Cara.

Meillä koirat ulkoilevat sään salliessa vapaana aidatulla tontilla, hihnalenkillä käydään silloin kun ehditään.

Jalostuksessa pääpaino on rodunomaisuus, terveys ja luonne, näyttelyt ovat plussaa ja sukusiitos% lähellä 0% on toiveeni, ellei sukulinjassa ole jokin erittäin mielenkiintoinen koira jolloin sukusiitos% voi olla korkeampi.

Tuon mielellään koiria ulkomailta jotta saan jalostukseen uusia terveitä mielenkiintoisia sukulinjoja.

Snow Wizard's pennut luovutetaan SKL/FCI rekisteröitynä, madotettuna, eläinlääkärin tarkistamina, saat myös mukaan kirjalliset Hoito- ja Ruokintaohjeet sekä Pentupaketin.

Pentuostajalta toivon tutustumista rotuun ja eläinrakkautta - sekä lemmikkikoti että näyttelykoti ovat aivan yhtä hyviä meille, kunhan vain pennunosto on perusteellisesti mietitty hankinta.

Kaikki pennut kiintyvät syvästi omaan Perheeseen, pidäthän tämän mielessä kun suunnittelet pennun ostoa.

Pentujen kuljetus muualle Suomeen sekä ulkomaille onnistuu sovitusti.

Lisätietoja ja kuvia sekä "UusimmatUutiset" löydät täältä Koirat.com sivuiltamme tai nettisivuiltamme www.snowwizards.fi .

Ota yhteyttä jos sinulla on kysyttävää roduista tai pennuista, kerron mielelläni lisätietoja!

Kannattaa myös kysellä josko meillä etsii LoppuElämän kotia jalostusuransa päättänyt koira, kasvattajana tämäkin asia välillä ajankohtainen.

Olen (SKL) Suomen Kennelliitto, Bolognese r.y., Suomen Kääpiökoirat ja Suomen Sennenkoirat jäsen.

*******************************************************************

I Speak Finnish, Swedish, French, Spanish - I understand Italian and Germany.









RODUT:

YHTEYSTIEDOT:

Kennel Snow Wizard's
UllaYvonne Ikonen
Karankakatu
87500 Kajaani
Sähköposti:
info@snowwizards.fi
Kotisivut:
snowwizards.fi