Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Cockerspanieli

Nykyisin on olemassa kaksi vähän toisistaan eroavaa cockerspanielirotua, mikä heijastaa niiden alkuperää. Perinteinen rotu on englantilainen cockerspanieli ja uudempi tulokas amerikancockerspanieli, jota nykyään nähdään jo usein Yhdysvaltojen ulkopuolellakin.

Hauvavauva Max Roosa Presto junassa Leavenworth Let Ebba Sing Jeri Miks mua aina kuvataan? black&tan cockeri Vili , syksyisissä tunnelmissa

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 8 eli Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat.

Taustaa

Cockerspanieli oli itsensä näköinen jo 1800-luvun alussa. Se jalostettiin suuremmasta spanielimuodosta, josta lopulta tuli springerspanieli. Myös risteytykset kingcharlesinspanielin (katso s. 19) kanssa vaikuttivat rodun ominaisuuksiin. Nimensä cockerspanieli sai riistalinnuilta, joita sen avulla metsästettiin. Niitä olivat perinteisesti lehtokurppa (woodcock), riekko (moorcock) ja teeri (heathcock). Koiran tehtävä oli pelästyttää lintu lentoon aluskasvillisuudesta ja toimia myös saaliin noutajana. Jakautuminen nykyisiksi cockerspanieliksi ja amerikancockerspanieliksi alkoi näkyä 1930-luvulla. Näyttelykoirien vaatimuksiksi määriteltiin Yhdysvalloissa pienempi koko ja runsaampi turkki. Amerikancockerin kuono on myös lyhyempi ja päälaki pyöreämpi. Tämä kehitys kahdeksi eri roduksi sai virallisen hyväksynnän, kun American Kennel Club (AKC) hyväksyi amerikancockerspanielin omaksi roduksi vuonna 1946.

Valinnan tekeminen

Cockerspanielirotujen välillä ei ole suuria luonne-eroja. Pienemmän amerikancockerin hoito on kuitenkin vaativampaa, mikä johtuu sen pitemmästä turkista. Harvat rodut ovat elämäniloisempia ja helpompia kouluttaa kuin cockerspanielit. Ne tarvitsevat kuitenkin paljon liikuntaa, jotteivät ne kyllästyisi kotioloissa. Myös turkinhoito on tärkeää.

Luonne

Innokas ja eloisa. Hillitse liiallista vilkkautta kouluttamalla.

Koko

Korkeus: uros 39-41 (am. 36,5-39,5) cm narttu 38-39 (am. 34-37) cm Paino: 12,5-14,5 (am.11-13) kg

Liikunta

Energinen; nauttii tutkimusretkistä ja leikkimisestä. Vie lenkille päivittäin ja varaa aikaa myös pihalla leikkimiseen.

Kotioloissa

Kotioloissa kätevän kokoinen; viihtyy ulkona pihamaata tutkimassa.

Käytös

Kouluttaminen helppoa - haluavat miellyttää.

Turkinhoito

Americancockerspanielin turkki vaatii enemmän hoitoa kuin cockerspanielin. Harjaa päivittäin ja poista turkkiin kävelyllä tarttuneet roskat.

Terveys

Silmä- ja korvaongelmia, erityisesti americancockerspanielilla; joissakin cockerspanielikannoissa saattaa yksivärisyyteen joskus liittyä syndrooma, joka aiheuttaa äkillisiä aggressiivisuuskohtauksia.

Lyhyesti

  • Osallistuu innokkaasti perhe-elämään
  • Hyvin ystävällinen
  • Innokas oppimaan
  • Osoittaa kiintymystään
  • Turkinhoito pakollista
  • Aktiivinen luonne

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"