Japanese chin
Tämä ainutlaatuinen kääpiökoira tunnetaan kissamaisuudestaan. Japanese chin liikkuu sirosti, käyttää etutassujaan naaman pesemiseen kuten kissa ja saattaa jopa kiivetä sohvan selkänojalle nukkumaan.
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 9 eli Seurakoirat ja kääpiökoirat.
Taustaa
Yleisesti uskotaan, että japanese chinin esi-isät ovat alun perin Kiinasta. Rotu kehitettiin kuitenkin Koreassa, mistä se kulkeutui Japaniin vuonna 732. Näistä pienistä koirista tuli pian Japanin ylhäisön arvostamia seuralaisia, joiden ulkonäössä pienuus oli tärkeää. Japanese chinistä tuli niin arvokas kotimaassaan, että koiran varastamista pidettiin kuolemantuomion arvoisena rikoksena. Portugalilaiset merenkulkijat toivat rodun Eurooppaan ensimmäisen kerran 1600-luvun puolivälissä. Vuonna 1882 koiria vietiin Yhdysvaltoihin, missä se sai aluksi nimen japaninspanieli. Toisen maailmansodan jälkeen lännestä vietiin koiria takaisin Japaniin, kun rodun säilyminen haluttiin taata kotimaassan.
Synnynnäinen esiintyjä
Japanese chin kehitettiin seurakoiraksi, joka esiintyisi ja viihdyttäisi omistajaansa sekä hänen vieraitaan. Ominaisuus on edelleen näkyvissä näissä pikkukoirissa, jotka nauttivat saadessaan olla huomion keskipisteenä. Japanese chin onkin ihanteellinen valinta yksineläjälle. Koiran epätavallisiin temppuihin kuuluu "chin spin", jossa koira tekee piruetteja. Ne myös "laulavat", jolloin ne päästävät omintakeisen ulvovan äänen, joka ei muistuta lainkaan haukuntaa tai murinaa. Japanese chinit ovat kuitenkin normaalisti hiljaisia koiria, jotka hyväksyvät vieraat melko helposti, vaikka haukkuvatkin aluksi.
Luonne
Rauhallisia ja ystävällisiä; nauttivat huomiosta; luonteessa myös itsenäinen puoli.
Koko
Korkeus: uros noin 25 cm, narttu vähän pienempi. Tarkkaile koiran syömistä, sillä se on taipuvainen lihomaan.
Liikunta
Vaatimaton liikunnantarve. Vältä rasitusta päivän kuumimpaan aikaan.
Kotioloissa
Voi hyppiä ja kiipeillä.
Käytös
Oppii nopeasti, joten koulutus helppoa; voi joskus olla itsepäinen. Varo koiran silmiä, jotka vahingoittuvat herkästi.
Turkinhoito
Vaatii säännöllisen harjaamisen. Harjaa ja kampaa joka toinen päivä.
Terveys
Taipumus polvilumpioluksaatioon, sydämen sivuäänet synnynnäisiä ongelmia; mahdollisesti vilja-allergioita. Polvivaivat voivat vaatia leikkaushoitoa.
Lyhyesti
- Hyvin omintakeinen persoonallisuus
- Leikkisä luonne
- Ystävällinen
- Ihanteellinen kerrostaloasuntoon
- Turkki vaatii hoitoa
Tämän esittelyn lähde:
"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"
- Kirjoittanut David Alderton
- Suomennos Anne Petäjäinen ja Juha Valste
- ISBN 978-951-20-8566-8
- Gummerus Kustannus Oy 2011