Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Lhasa apso

Tämän pienen tiibetiläisrodun nimi merkitsee karvaista leijonakoiraa. Se on kehittynyt suhteellisen eristyksissä vuosisatojen ajan. Lhasa apsoa pidettiin seurakoirana, mutta se on toiminut myös vahtikoirana.

Lhasa apso Romeo 5 kk Chic Choix Ashley Wilkes Lhasa apso LADY Meijän Rosa :) Näti nätti

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 9 eli Seurakoirat ja kääpiökoirat.

Taustaa

Lhasa apso on läheistä sukua tiibetinterrierille, joita myös pidettiin Tiibetin luostareissa. Koiria vahdittiin mustasukkaisesti, sillä niiden uskottiin olevan kuolleiden munkkien reinkarnaatioita. Vuosisatojen ajan ne pidettiin poissa ulkomaalaisten silmistä, vaikka Tiibetin hallitsija Dalai Lama lähettikin joitakin pareja lahjaksi Kiinan keisarilliseen hoviin. Lhasa apsot säilyivät käytännössä tuntemattomina länsimaissa aina 1900-luvun alkuun saakka, ja rotu oli itse asiassa lähes hävinnyt ensimmäisen maailmansodan loppuun mennessä. Muutamia koiria tuotiin Britanniaan vuonna 1928 ja pian sen jälkeen rotu esiteltiin myös Yhdysvalloissa. Lhasa apso alkoi yleistyä vasta 1900-luvun lopulla, mutta kotimaassaan se on nykyisin harvinainen.

Rodun kehitys

Vaikka koira on normaalisti pitkäturkkinen, lyhytturkkisia pentuja syntyi joihinkin pentueisiin rodun alkuaikoina. Selvitys vuonna 1960 paljasti, että keskimäärin kuusi pentua sadasta oli lyhytturkkisia. Nykyisin lyhytturkkiset lhasa apsot ovat vielä tätäkin harvinaisempia. Rodun ulkonäköä on muovannut ympäristö, jossa se on kehittynyt. Paksu turkki suojaa kylmältä yöilmalta ja käpäläkarvat antavat pehmustusta kivisellä maalla. Suhteellisen pitkä runko mahdollistaa tilavat keuhkot, joista on hyötyä sen kotimaan ohuessa vuoristoilmassa.

Luonne

Yleensä hiljainen; suojeleva; osoittaa kiintymyksensä; vahtii vieraita. Pidä koiraa silmällä muiden seurassa.

Koko

Uroksen ihannekorkeus on 25,4 cm. Narttu on vähän pienempi.

Liikunta

Ei erityisen aktiivinen. Kävelytä päivittäin.

Kotioloissa

Suhtautuu hyvin ihmisiin eikä halua tulla jätetyksi yksin. Opeta pois eroahdistuksesta kouluttaessasi pentua.

Käytös

Leikkisä; rauhallinen.

Turkinhoito

Kaksinkertainen turkki vaatii ahkeraa harjausta; harrastajat ovat erimielisiä lemmikin turkin leikkaamisesta; koira vierastaa usein pesemistä. Harjaa säännöllisesti ja totuta siihen pennusta lähtien.

Terveys

Nivustyrää. Ongelma voi vaatia leikkausta.

Lyhyesti

  • Yleensä pitkäikäinen
  • Omistajalleen uskollinen
  • Melko leikkisä
  • Vaatii säännöllistä turkinhoitoa
  • Hyvä pieni vahti

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"