Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Samojedinkoira

Vaikka samojedinkoira tunnetaan upeasta ulkonäöstään, se kehitettiin alun perin työkoiraksi ankaraan arktiseen ilmastoon. Siitä on tullut suosittu seurakoirana länsimaissa vasta suhteellisen myöhään.

Jedi ja Samu pelaamassa futista Maatuulen Heppu, Hannibal Mellow Smile Chewanda 11vk Vattnadals Jack Big Zwee Kasperi tutummin Kassu Hangenhelmen F Pojat 1

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 5 eli Pystykorvat ja alkukantaiset koirat.

Taustaa

Rotu on saanut nimensa samojedikansoista, jotka elävät Pohjois-Siperiassa, missä koiran juuretkin ovat. Se on tyypillinen pystykorvarotu, jolla on kettumainen naama ja harja kaulan ympäriltä alas rintaan. Pörröinen häntä kaartuu selän päälle ja sen pitkät karvat roikkuvat toiselle kyljelle. Samojedinkoira työskenteli alun perin muiden samantapaisten rotujen kanssa vetokoirana. Koiravaljakko oli elintärkeä kulkuneuvo koiran koko alkuperäisellä elinalueella ennen moottorikelkkojen aikaa. Samojedinkoiraa käytettiin myös poropaimenena.

Elämä lauhkeammassa ilmastossa

Samojedinkoira on taustansa vuoksi hyvin eloisa rotu ja sen toiminnantarpeiden tyydyttäminen onkin välttämätöntä. Koira on myös vahva ja se täytyy kouluttaa kunnolla, erityisesti olemaan vetämättä taluttimessa. Samojedinkoirien sanotaan hymyilevän, sillä valppaana koiran suupielet kaartuvat ylöspäin. Kaikki Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan samojedit ovat peräisin Englantiin 1800-luvun lopussa tuoduista tusinasta koirasta, mikä tekee niiden geneettisen taustan hyvin kapeaksi. Samojedinkoirat ovat aineenvaihduntansa vuoksi taipuvaisia lihomaan eläessään kotikoirina. Liikapaino puolestaan lisää vaaraa sairastua sokeritautiin, jolle nämä koirat ovat alttiita.

Luonne

Päättäväinen ja ystävällinen. Itsevarma näyttelykehässä.

Koko

Korkeus: uros 54-60 cm narttu 50-56 cm Tarkkaile koiran painoa, sillä se lihoo helposti.

Liikunta

Tarvitsee paljon päivittäistä liikuntaa, sillä se on aktiivinen työkoira; fyysisesti hyvin vahva. Vältä lampaita ja poroja, sillä koira voi haluta ajaa niitä takaa.

Kotioloissa

Koira ikävystyy, jollei sillä ole riittävästi tekemistä, ja saattaa alkaa pureskella esineitä ja aiheuttaa tuhoa.

Käytös

Luonteessa on itsenäinen puolensa, joka voi tehdä kouluttamisesta vaikeaa; melko sosiaalinen muiden koirien seurassa. Ole kärsivällinen koulutuksessa.

Turkinhoito

Uroksilla on tuuheampi harja kaulan ympärillä. Harjaa ja kampaa päivittäin.

Terveys

Taipumus sairastua sokeritautiin. Sokeritautia voidaan hoitaa insuliinipistoksin.

Lyhyesti

  • Kaunis ulkonäkö
  • Hyvin aktiivinen
  • Ruoan määrää on säännösteltävä
  • Turkinhoito on aikaa vievää
  • Ystävällinen luonne

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"