Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Shih tzu

Shih tzun epätavallinen nimi merkitsee leijonakoiraa. Koiran perinteinen värikin oli leijonamaisen kullankeltainen. Rotua ei ole käytetty mihinkään työtehtävään, vaan se on kehitetty yksinomaan seurakoiraksi.

Tellenmussukat Oskari Mauri Mimmu näyttelyn jälkeen Finnfanin Extra Ordinary Mainly Enjoyable Ella Rasmus Enkeleitä,onko heitä

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 9 eli Seurakoirat ja kääpiökoirat.

Taustaa

Shih tzun alkuperämaa on keisarillinen Kiina. Tiibetin hallitsija Dalai Lama antoi Kiinan keisarille lhasa apso -rotuisia koiria, jotka vietiin nykyisessä Pekingissä sijaitsevaan Kiellettyyn kaupunkiin. Nämä pienet koirat lisääntyivät sikäläisten kiinanpalatsikoirien kanssa. Risteytymistä kehittyi shih tzu yli 400 vuotta sitten. Ensimmäiset rodun koirat saapuivat länteen kuitenkin vasta 1930-luvulla ja Yhdysvaltoihin se tuli 30 vuotta myöhemmin. Niistä päivistä shih tzun suosio on kasvanut merkittävästi.

Kaupunkilainen

Shih tzun on hyvin päättäväinen, itsevarma ja ulospäinsuuntautunut koira. Pienestä koostaan huolimatta se on todellinen persoonallisuus. Varsinkin pentuna hankitusta koirasta tulee hyvin tottelevainen omistajilleen ja se muodostaa heihin vahvan siteen. Tämä johtuu luultavasti siitä, että shih tzu on aina elänyt ihmisten rinnalla ja todellisena seurakoirana se sopii hyvin perhelemmikiksi. Se viihtyy mainiosti kaupunkiasunnossa, missä suuremman rodun pitäminen ei aina ole käytännöllistä. Ainoa huono puoli shih tzussa on sen turkinhoitoon kuluva aika. Runsas turkki takkuuntuu helposti. Pään karvat pidetään perinteisesti sidottuina.

Luonne

Ystävällinen ja leikkisä, joskus melko varautunut; pitää tarkasti silmällä vieraita; soittaa kiintymyksensä.

Koko

Korkeus: Korkeintaan 26,7 cm Paino: 4,5-8,1 kg Koon keskiväli suositeltava.

Liikunta

Tyytyy päivittäiseen kävelylenkkiin puistossa; ei urheilullinen, mutta tutkii mielellään paikkoja. Kävelytä päivittäin ja anna koiran tutkiskella.

Kotioloissa

Sopii kerrostaloasuntoon; katselee usein mielellään ikkunasta. Hoida turkkia luodaksesi suhteen koiraan.

Käytös

Voi olla peloton ja jopa kiipeää mielellään; joskus melko itsetietoinen; hakee omistajansa seuraa. Pyri vähentämään itsetietoisuutta koulutuksella.

Turkinhoito

Vie aikaa, sillä turkki on tuuhea. Sido päälaen karvat kiinni, jos tarpeen.

Terveys

Synnynnäisiä munuais- ja verenhyytymisongelmia. Tarkkaile virtsaamisongelmia ja verihaavoja tai -purkaumia.

Lyhyesti

  • Ihanteellinen kaupunkikoira
  • Vähäinen liikunnantarve
  • Ystävällinen
  • Kärsivällinen
  • Tarvitsee paljon harjausta

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"