Kasvattajat Pentuilmoitukset Rodun kuvat kuvagalleriassa

Yorkshirenterrieri

Vaikka yorkshirenterrierit olivat alun perin työkoiria, niitä pidetään nykyisin pelkästään lemmikki- ja näyttelykoirina. Rotu on saanut nimensä Pohjois-Englannin maakunnasta, jossa se kehitettiin. Yorkshirenterrierin pieni koko on osasyy rodun suosioon.

Mino Auroran poika s.27.02.2011 Aidan ja Jenkin I-pentue Emilyn pennut meidän sandy :D "Oona" Paw´s  Mystery Calendula Calla Vernisazh Rosa Sharm - narrtu

FCI -ryhmä

Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 3 eli Terrierit.

Taustaa

Yorkshirenterrierin historiaa voidaan seurata Pohjois-Englannin kaivoskaupunkeihin, missä sen esi-isiä käytettiin pitämään kurissa rottia. Rodun syntyyn vaikuttivat mahdollisesti monet erilaiset terrierit. Tällaisia olivat esimerkiksi jo hävinnyt yorkshireläinen leedsinterrieri sekä manchesterinterrieri, jonka ominaisuuksia näkyy värikuvioinnissa. Muita yorkshirenterrieriin vaikuttaneita rotuja ovat dandiedinmontinterrieri ja skyenterrieri, vaikkakin vähemmässä määrin. Sittemmin hävinneet skotlantilaiset clydesdalen ja paisleynterrieri vaikuttivat myös osaltaan yorkshirenterrierin kehitykseen. Skotlannista Yorkshiren kaivoksille töitä hakemaan tulleet ihmiset toivat näitä koiria mukanaan etelään. Kehittyvän rodun kuuluisin jäsen on 1865 syntynyt uroskoira nimeltään Huddersfield Ben, joka usein kuvataan rodun kantaurokseksi.

Muuttuva perspektiivi

Alkuperäinen yorkshirenterrieri oli suurempi kuin nykyisin ja innokas rotanpyytäjä. Ennen pitkää rodusta haluttiin luoda pienikokoisempi lemmikki. Nämä olivat rodun alkuvaiheessa hyvin suosittuja naisten lemmikkikoiria, varsinkin pitkän ja pehmeän, ruumiin sivuilta alas roikkuvan karvapeitteensä vuoksi. Yorkshirenterrieri vaatii jatkuvaa turkinhoitoa, jotta se näyttäisi siistiltä. Otsakarvoja pidetään perinteisesti sidottuina, jotta ne eivät valuisi koiran silmiin.

Luonne

Älykäs, rohkea, jääräpäinen.

Koko

Paino: enintään 3,1 kg

Liikunta

Nauttii saadessaan kuljeskella ja tutkia paikkoja; ei sovi juoksemiseen. Järjestä leikkimisaikaa.

Kotioloissa

Valpas ja eloisa kumppani.

Käytös

Aina innokas tutkimaan; osaa edelleen saalistaa jyrsijöitä. Kouluta olemaan haukkumatta tarpeettomasti.

Turkinhoito

Turkinhoito on vaativaa; tarvitsee päivittäistä hoitoa. Pidä huulia ympäröivä karvoitus puhtaana tulehdusten välttämiseksi.

Terveys

Polvilumpio menee helposti sijoiltaan (polvilumpioluksaatio). Polvi voi vaatia korjaavaa leikkausta. Pidä huoli, että molemmat kivekset laskeutuvat ja neuvottele eläinlääkärin kanssa, jos näin ei tapahdu.

Lyhyesti

  • Luonteikas pieni rotu
  • Turkinhoito on aikaa vievää
  • Sopii kaupunkiin
  • Vahva persoona
  • Vähäinen liikunnantarve

Tämän esittelyn lähde:

"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"