UUTINEN - Keskiviikkona, 10.05.2017 klo 18:36
Huumekoirat kisailevat Kajaanissa
Huumekoirien SM-kilpailut järjestetään 16-18.5 Kajaanissa. Keskiviikkona kaksi rasteista on avoimia yleisölle
Prisman pihalla keskiviikkona järjestettäviä ajoneuvo- ja matkalaukkurasteja katsomaan on yleisöllä vapaa pääsy.
Aiheesta uutisoi alunperin Kaleva
Koirat.com - 10.05.2017
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Vuoden virkakoirat on valittu
- Land Rover parantaa autojensa koiraystävällisyyttä
- Agilityn SM-kisoihin uusia luokkia
- Huumekoiran työpäivä koiran omasta vinkkelistä
- Omistajansa tappanut koira oli voimakkaasti huumeiden vaikutuksen alaisena
- Koirat auttavat usein poliisia
- Russelille kultaa huumekoirien SM-kisoissa
- Koirahiihdon SM-kisat tänä viikonloppuna
- Liikennevahingoissa koiraa kohdellaan esineenä
- Koira aiheutti liikenneonnettomuuden
- Auto varastettiin - koira katosi mukana
- Kuusi cockerinpentua löydettiin kerrostalosta Kajaanissa
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Opel Zafira voitti Helsingin Sanomien koira-autovertailun
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Huumekoiran kuono ei erota työ- ja vapaa-aikaa
- Kuhmoon rakennetaan koirapuisto
- Kajaanilaiskoira ei kuollut myrkkyyn
- Vuokattiin avattiin koiraharrastushalli
- Myrkytysepäilyt osoittautuivat vatsataudiksi
- Sudet tappoivat taas yhden metsästyskoiran
- Rajavartiolaitokselle Suomen ensimmäinen asekoira
- Koiria hylätään luontoon
- Koirien herpes leviää Kainuussa
- Sudet raatelivat metsästyskoiria itärajalla
- Susipuhelin suojelemaan metsästyskoiria
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Suomalaiskoirat paljastivat suuren huume-erän
- Kajaaniin uusi halli koiraharrastajille
- Koiran- ja hevosenomistajille suunnitteilla oma asuinalue
- Kainuussa koirasusi