Julkaise Twitterissä Jaa MySpacessa Jaa Deliciousissa Tilaa uutiset Googleen
Koirat.com kuvituskuva
UUTINEN - Keskiviikkona, 19.06.2013 klo 23:42

Yrittäjyys koira-alalla lisääntyy

Tavaroiden ja palveluiden kauppa koira-alalla lisääntyy yhä ja alalle tulee jatkuvasti uusia yrittäjiä. Koirat.com haastatteli heistä kolmea.


Hiljattain Ylen uutisissa julkaistun artikkelin mukaan koira-alan liikevaihto kasvaa hurjaa vauhtia. Markkinaraon ovat havainneet myös lukuisat pienyrittäjät. Salossa asuva Kirsi Lehtosaari tekee lemmikkitaidetta Zyri Frost-taiteilijanimen takana. Koko ikänsä kissojen parissa elänyt Lehtosaari maalasi ja piirsi ensin kissojen ja koirien kuvia omaksi ilokseen ja ystävilleen lahjaksi. Koiran tultua taloon kiinnostus alaa kohtaan laajeni ja Lehtosaaren harrastuksesta tuli sivutyö. Vuoden 2010 aikana tarjonta laajeni Hopeatassu-riipuksiin, jotka valmistetaan lemmikin omasta tassusta tehdyllä muotilla. Lemmikin tassu painetaan kevyesti massaan, josta kovetetaan muotti korun valamista varten. Vuonna 2010 Lehtosaari sai toisenkin idean: kuinka hyödyntää omien ja ystävien lomamatkoilta lompakkoon pyörimään jääneitä yhden ja kahden sentin kolikoita. Lehtosaari käyttää sentin kolikoita pohjana, jonka päälle hän maalaa lemmikin kuvan. Pohjasta voi valmistaa niin riipuksen kuin korvakorutkin. Ammattitaitoaan Lehtosaari kehittää käymällä erilaisia kursseja ja opiskelemalla itsenäisesti. Usko alaan on vahva ja Lehtosaaren mukaan tulevaisuudessa tulee olemaan paljon kysyntää uniikeille, asiakkaan toiveiden mukaan valmistetuille koruille ja taiteelle.

Taiteisiin ja lahjatavaroihin uskoo myös Riikka Siniluoto, joka avasi tammikuussa 2012 Lilinella-nimisen verkkokaupan. Siniluoto haluaa toimia linkkinä lemmikkilahjatavaroita tuottavien pienyrittäjien ja persoonallisia lahjatavaroita etsivien kuluttajien välillä. Lilinellan liikeideana on tarjota yhdestä nettikaupasta useiden eri taiteilijoiden ja käsityöläisten tuotteita. Päivittäistavaroiden ja hoitotuotteiden kauppaan Siniluoto ei ole halunnut lähteä vaan erikoistuminen lahjatavaroihin ja taiteeseen on se, millä Siniluoto haluaa erottua muista alan toimijoista. Lehtosaaren tavoin myös Siniluodolle yrittäjyys koira-alalla on vielä toistaiseksi sivutoimi, mutta molemmilla on tavoitteena saada tulevaisuudessa lemmikkialalta pääasiallinen toimeentulo.

Helsinkiläisillä Honkaniemen sisaruksilla puolestaan on tavoitteena kasvattaa yrityksestään täyden palvelun hyvinvointikeskus, josta saa niin tuotteet kuin palvelutkin. Sisarukset havaitsivat, että pääkaupunkiseudulla on jo kohtalaisesti koirahoitoloita, mutta Helsingin keskustassa markkinarakoa vaikutti olevan vielä. Honkaniemet perustivat keväällä 2013 Hyggebon Helsingin telakkarantaan. Tällä hetkellä tiloissa toimii koirapäiväkoti, pieni koirien päivittäistavaroiden myymälä ja koirakoulu. Lisäksi koirahierojalla ja trimmaajalla on säännöllisesti vastaanottoaikoja Hyggebon tiloissa. Honkaniemet uskovat, että alan kysyntä ja tarjonta kasvavat vielä entisestään. Jotta alalla pärjäisi, tulee heidän mukaan yrittäjien kehittää jatkuvasti ammattitaitoaan niin koiraosaamisen kuin liiketoimintaosaamisenkin saralla. Sisarukset ovat osallistuneet laaja-alaisesti erilaisille luennoille ja harrastavat aktiivisesti eri koiraharrastuslajeja. Lisäksi heistä kahdella on pohjalla liiketoiminnan ammattikorkeakoulututkinto.

Mitä sitten koira-alan yrittäjyydestä haaveilevan kannattaa ottaa huomioon? Luonnollisesti harrastuspohjaa koirista on syytä olla useamman vuoden ajan. Lisäksi perustiedot yritystoiminnan pyörittämisestä tulee olla hallussa. Palveluyrittäjille (hoitolat, trimmaamot jne) liikepaikan valinnalla on tärkeä merkitys: koira-alan palveluita kannattaa tarjota siellä, missä asiakkaitakin on tai minne asiakkaiden on helppo tulla. Tuotteiden myynnissä huomiota tulee kiinnittää muista toimijoista erottuvaan tuotteeseen tai tuottesiin. Kun kaikessa muussakin tuotteiden ja palveluiden kaupassa mennään yhä enemmän ja enemmän kohti yksilöllisiä, asiakkaalle vartavasten räätälöityjä tuotteita ja palvelupaketteja, on selvää, että myös koira-alalla tulee jatkossa pärjäämään sellaiset yrittäjät, jotka pystyvät vastaamaan jokaisen asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin.

Koirat.com - 19.06.2013

Aiheeseen liittyviä uutisia: