HALLAN HARHAA - Tiistaina, 19.06.2012 klo 01:48
Jokin aika sitten, kun me oltiin kaikessa rauhassa kotona ja emäntä oli laittamassa mulle ruokaa keittiössä (yritti kyllä väittää että koirat eivät syö gulassia, mutta siinä se on väärässä), emännän puhelin piippasi. Ja hetken tavaamisen jälkeen emännän hermot vaan jotenkin pettivät. Se ei saanu mulle sanottua juuri muuta kuin että
PEPPI ON KUOLLUT.
Peppi viime kesänä. Me uitiin yhdessä. (kuva Karvakamu)
Lisäksi me säntäiltiin ruovikossa. (kuva Karvakamu)
Sitten se alkoi itkeä ja parkua. Se on saanu sellaisia kohtauksia ennenkin. Niiden aikana se rutistaa meitä ja meidän pitää olla tosi ymmärtäväisiä ja antaa sille haleja ja nuolla sen naamaa. Joskus auttaa jos lyö sitä tassulla tai lelulla päähän jolloin sen hermot menee taas järjestykseen ja se tokenee, mutta nyt se ei auttanut. Se sanoi vaan monta kertaa että nuoret koirat ei sais kuolla ja että mä en saa koskaan kuolla. Katsoin sitä varmaan aika ihmeissäni koska se selitti että Peppi oli ollut tosi kipeä ja siksi välillä äreä ja että nyt sen on parempi olla. Mutta mä en kuulemma silti sais kuolla vaan se on multa kokonaan kielletty. Tässä talossahan on ihan kamalasti sääntöjä, mutta jotenkin tää sääntö tuntuis nyt aika tärkeältä. Mutta mitä se kuoleminen on? Miten voi olla tekemättä semmosta mistä ei tiedä mitään? Peppiäkään ei oo näkyny viime aikoina kun me on nähty Lottaa eikä Lotta tuntunu osaavan kertoa mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Peppi on tosi kova juoksemaan ja leikkimään ja heiluttamaan häntää eli aika monella tapaa samanlainen kuin minä. Ja jos se kuoli niin musta tuntuu että ehkä mäkin saatan kuolla? Ja sitten emäntä suuttuu ihan kamalasti.
Viime syksynä ennen lumen ja Lotan tuloa me nähtiin hiekkakuoppailun ja metsälenkkeilyn merkeissä.
Pepillä oli ilmeet kohdillaan!
Ja se osasi lentää! (ilmeisesti niin nopeaa että kamera ei pysynyt ihan mukana)
Isi rakastui siihen tietysti
Lotan saapumisen jälkeen alkuvuodesta me tavattiin myös kovasti hoikentunutta Peppiä
Sen sijaan maaliskuussa se oli taas saanut massaa takaisin ja oli meidän mukana jäällä
Iskä oli siihen edelleen tosi rakastunut, mutta Peppi ei ehkä kauhean rakastunut isään.
Pepin korvat
Yritin selvittää tätä kuolemisasiaa runoista:
Jälkeenpäin
Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -
Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä...
Jäi hymyily surullinen.
Aila Meriluoto
Tämän perusteella musta tuntuu että emäntä on väärässä. Jos kukat, tuuli tai rakkaus ei voi kuolla niin miten koira voisi? Ehkä Pepin polku vaan meni jonnekin mihin me ei voida mennä.
Vieläköhän me nähdään Peppiä? Mitä tuolle emännälle pitäisi tehdä jos se saa taas uuden kohtauksen?
Huolestunut,
Halla
Ei mikään voi kuolla
Jokin aika sitten tapahtui jotain, mikä järkytti emännän hentoa mielenrauhaa entisestään. Emännällähän ei todellakaan ole mikään kauhean hyvä hermorakenne mikä ilmenee mm. siinä miten se suhtautuu syksyisin metsästäjiin tai siinä millaiset vuoret se pakkaa tavaroita mukaan kun me mennään mökille (esimerkiksi yksi kyypakkaus ei kuulemma riitä mihinkään). Mutta nyt on siis tapahtunut jotain mikä on järkyttänyt sitä isosti ja se liittyy jotenkin Peppiin eli Lotan ottoisosiskoon.Jokin aika sitten, kun me oltiin kaikessa rauhassa kotona ja emäntä oli laittamassa mulle ruokaa keittiössä (yritti kyllä väittää että koirat eivät syö gulassia, mutta siinä se on väärässä), emännän puhelin piippasi. Ja hetken tavaamisen jälkeen emännän hermot vaan jotenkin pettivät. Se ei saanu mulle sanottua juuri muuta kuin että
PEPPI ON KUOLLUT.
Peppi viime kesänä. Me uitiin yhdessä. (kuva Karvakamu)
Lisäksi me säntäiltiin ruovikossa. (kuva Karvakamu)
Sitten se alkoi itkeä ja parkua. Se on saanu sellaisia kohtauksia ennenkin. Niiden aikana se rutistaa meitä ja meidän pitää olla tosi ymmärtäväisiä ja antaa sille haleja ja nuolla sen naamaa. Joskus auttaa jos lyö sitä tassulla tai lelulla päähän jolloin sen hermot menee taas järjestykseen ja se tokenee, mutta nyt se ei auttanut. Se sanoi vaan monta kertaa että nuoret koirat ei sais kuolla ja että mä en saa koskaan kuolla. Katsoin sitä varmaan aika ihmeissäni koska se selitti että Peppi oli ollut tosi kipeä ja siksi välillä äreä ja että nyt sen on parempi olla. Mutta mä en kuulemma silti sais kuolla vaan se on multa kokonaan kielletty. Tässä talossahan on ihan kamalasti sääntöjä, mutta jotenkin tää sääntö tuntuis nyt aika tärkeältä. Mutta mitä se kuoleminen on? Miten voi olla tekemättä semmosta mistä ei tiedä mitään? Peppiäkään ei oo näkyny viime aikoina kun me on nähty Lottaa eikä Lotta tuntunu osaavan kertoa mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Peppi on tosi kova juoksemaan ja leikkimään ja heiluttamaan häntää eli aika monella tapaa samanlainen kuin minä. Ja jos se kuoli niin musta tuntuu että ehkä mäkin saatan kuolla? Ja sitten emäntä suuttuu ihan kamalasti.
Viime syksynä ennen lumen ja Lotan tuloa me nähtiin hiekkakuoppailun ja metsälenkkeilyn merkeissä.
Pepillä oli ilmeet kohdillaan!
Ja se osasi lentää! (ilmeisesti niin nopeaa että kamera ei pysynyt ihan mukana)
Isi rakastui siihen tietysti
Lotan saapumisen jälkeen alkuvuodesta me tavattiin myös kovasti hoikentunutta Peppiä
Sen sijaan maaliskuussa se oli taas saanut massaa takaisin ja oli meidän mukana jäällä
Iskä oli siihen edelleen tosi rakastunut, mutta Peppi ei ehkä kauhean rakastunut isään.
Pepin korvat
Yritin selvittää tätä kuolemisasiaa runoista:
Jälkeenpäin
Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -
Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä...
Jäi hymyily surullinen.
Aila Meriluoto
Tämän perusteella musta tuntuu että emäntä on väärässä. Jos kukat, tuuli tai rakkaus ei voi kuolla niin miten koira voisi? Ehkä Pepin polku vaan meni jonnekin mihin me ei voida mennä.
Vieläköhän me nähdään Peppiä? Mitä tuolle emännälle pitäisi tehdä jos se saa taas uuden kohtauksen?
Huolestunut,
Halla
