ilmoitus poliisin päivystykseen
vuhvuh
Viestimäärä: 1
catja
Viestimäärä: 129
Eräs lauantai-ilta (klo vähän ennen puoltayötä) olin omien koirujen kanssa aidatulla takapihallamme. Aidan alta livahti 2 terrieriä mukaan leikkimään. No omat koirathan ei suvainnu moista, joten äkkiä omat koirat sisälle ja yrittää pitää nää karkulaiset aitojen sisällä ettei lähde omille teilleen enää. Siinä sitten ihmeteltiin hetken aikaa että mitäs nyt: ei ole sydäntä laittaa kahta karkulaista aitojen ulkopuolelle eikä mahdollisuutta ottaa niitä yöksi sisään. Soitin hätäkeskukseen (jes, olen yksi niistä turhista soittelijoista), ja sieltä annettiin jonkun paikallisen koirahoitolan numero. Eikä sieltä tietenkään vastattu siihen aikaan. Olin juuri laittanu nämä karkulaiset hihnaan ja lähdössä kävelyttämään niitä lähiseuduille, jospa omistaja löytyisi. No onneks hätääntynyt rouva löytyikin ja koirat pääsi omaan, lämpimään kotiinsa.
Mutta ei niitä karkukoiria kukaan oikeasti ota hoteisiinsa keskellä viikonloppuyötä: ainakaan täällä meillä. Onneksi toi loppu hyvin, mutta en tiedä miten olisi käynyt, jos ei omistajaa olisi yön aikana löytynyt. Kait sitä olisi pakko ollut itse järjestellä omaan kotiinsa eri tilat neljälle koiralle.
jannie
Viestimäärä: 4637
112:lla ei käsittääkseni ole velvollisuutta hoitaa löytöeläinasioita *), ne käskevät soittamaan eläinsuojeluviranomaisille.
Ja kun soittaa niille, jos vastaavat, niin käskevät tuoda eläimen heille. Tää ei multa autottomana ihan niin vaan näpsäkästi käykään, ja he ei voi hakea, joten soitan taas uudestaan 112:een ja pyydän lähettämään partion hakemaan koiran es-viranomaisille heidän pyynnöstään. No, silloin partio sitten tulee (kun olen odottanut 1½h vesisateessa ulkona koiran kanssa, kun en voi viedä sitä sisälle omien takia), poliisisedät ovat kiukkuisia ja koskaan et keneltäkään mitään kiitosta saa.
Eikä nyt sillä että mä sitä kiitosta kaipaisin, mulla on vaan hieno taito bongailla irtokoiria ja alkaa vähän nyppiä tää palkaton työnteko Onneksi suurin osa on löytänyt omistajalleen (tai olen tiennyt jo ennestään kenen koira on kyseessä) ilman välikäsiäkin, mutta ne parikin kertaa kun olen joutunut tekemään ton 112-es-112-poliisi -puhelinrumban, on ollut vähän liikaa.
*) Näin oli ainakin parisen vuotta takaperin. Tallinomistajan hevonen otti vuodenvaihteen kieppeillä hatkat. Omistaja soitti 112:een, ja pyysi vaan välittämään tietoa, että jos joku tapaa niillä nurkilla hevosen, niin se on todennäköisesti heidän, ja antoi yhteystietonsa. 112 sanoi "joojoo". Lopulta hevonen löytyi muistaakseni ht.netin(!!) kautta, ja se, kenen pihassa se oli, oli myös soittanut 112:een eikä ollut saanut mitään yhteystietoja. Kun tätä alettiin selvittelemään, kävi ilmi, ettei 112:lla ole mitään velvollisuuksia hoitaa kadonneiden eläinten asioita - olis sitten edes se virkailija sanonut sen, eikä ottanut tietoja ylös ja jättänyt väärään uskoon.
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
griffon
Viestimäärä: 5797
vuhvuh kirjoitti:
Mutta tästä pääsen asiaan jonka haluan tuoda esiin on se että jos nämä ihanat ihmiset olisivat ilmoittaneet ensitöikseen poliisinpäivystykseen löytämästään koirasta, me omistajat olisimme saaneet helpottavan tiedon jo iltayöstä että koira on turvassa.
Mä olen kyllä aina irtokoiran tavatessani (tai kiinniottaessa) ilmoittanut paikalliseen eläinsuojelyhdistukseen ja kysynyt sieltä, onko kukaan kysellyt sellaista-ja-tällaista koiraa.
Veikkaan että poliiseilla on paljon tärkeämpiäkin tehtäviä hoidettavana, kuin tiedottaa irtokoirista. - Enkä nyt tarkoita tuolla sitä, etteikö karannut / irtipäässyt koira olisi tärkeä, mutta poliisienkin resurssit on rajalliset. Lisäksi tuo että pitää soittaa häken kautta, ruuhkauttaa linjoja entisestään. "Ennenvanhaan" kun paikallisilla poliiseilla oli omat numerot, soitto poliisille oli helpompaa.
Samoin jos oma(t) koira katoaisi, soittaisin ensimmäisenä eläinsuojeuyhdistykseen, mikä tavallaan toimii myös löytykotina sekä kaikki lähipaikkakunnan löytöeläinkodit läpi.
catja kirjoitti:
Mutta ei niitä karkukoiria kukaan oikeasti ota hoteisiinsa keskellä viikonloppuyötä: ainakaan täällä meillä. Onneksi toi loppu hyvin, mutta en tiedä miten olisi käynyt, jos ei omistajaa olisi yön aikana löytynyt. Kait sitä olisi pakko ollut itse järjestellä omaan kotiinsa eri tilat neljälle koiralle.
Mä kerran yömyöhään otin yhden karanneen koiran meille kun näytti tulevan ihan hyvin toimeen meidän koirapoikien kanssa. Onneks mies oli just silloin reissussa, koska tämä karkulainen tuli viereen nukkumaan
Seuraavana päivänä soitin eläinsuojeluyhdistykseen ja omistaja olikin just kysellyt sitä. Sain omistajan tiedot, soitto hänelle ja vähän ajan päästä hakikin karkulaisen kotiin.
Vilkko
Viestimäärä: 302
Hätänumeroon ei soiteta kiireettömissä asioissa eikä kyselytarkoituksessa. Tämä pätee myös erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa, joissa tiedustelusoitot saattavat tukkia hätänumeron.
Valitettavasti omistajan hätä kadonneesta eläimestä ei ole hätätilanne hätäkeskukselle. Vasta jos tapahtuu esim jokin onnettomuus, voi saada viranomaisapua. Minusta on silti hyvä, että tässä pidetään tiukka linja. Äärimmäisessä tapauksessa voi käydä niin kuin kävi viime kesän myrskyn aikana. Kotiseudullani erään perheen 200-vuotias kotitalo paloi kivijalkaan asti. Perheen isällä kesti melkein puoli tuntia päästä läpi hätäkeskukseen. Jos apua olisi saatu heti, jotain olisi ehkä pystytty pelastamaan. Totta kai myrskyn aikana oli ihan aitoja hätäpuheluja pilvin pimein, mutta oli myös niitä, jotka soittavat koska "sähköt on poikki ja pakastin sulaa, apua mitä teen?!"
Parsonrussellinterroristi Etta 07/10
Paulchen
Viestimäärä: 591
Hätäkeskukseen soitetaan silloin kun ihmisillä on oikea hätä. Ei silloin, kun koira on karannut tai pesukone hajonnut.
Itse olen tavannut vain sellaisia irtokoiria, jotka ovat omistajan välinpitämättömyyden vuoksi jatkuvasti vapaana. Ikävähän se tietenkin on, jos nämä aiheuttavat esim. auto-onnettomuuden, mutta ei siinä koirien pyydysteleminen ja kuskaaminen milloin minnekin auta yhtään mitään, kun koira on viimeistään parin päivän päästä taas vapaana.
*edit. niin ja meidän oma koira on karannut muutaman kerran ollessaan nuorempi. Silloin me etsimme sitä sekä autolla että jalkaisin metsästä, emme soitelleet poliiseille. Koiralla oli luonollisesti pannassa puhelinnumero ja osoite, kerran löysimme sen itse useamman tunnin etsintöjen jälkeen, kerran joku koiraton ihminen otti sen kotiinsa mistä kävimme sen hakemassa, ja kerran (sen karattua ilman pantaa) se oli viety löytöeläintaloon, asia selvisi sinne soittamalla.
Taraaa
Viestimäärä: 1755
Ensin löytyi joku pieni koira ja soitettiin eläinhoitolaan (vai mikä nyt olikaan), ei ollut auki keskellä yötä. Soitimme poliisille ja sanoivat että ei ole tuntumerkkeihin sopivaa koiraa, joten annoin numeron ja osoitteen jos kyselee joku. Pyörittiin hetki siinä ulkona, josko omistajaa näkyis ja kohtapa puhelin soi. Omistaja ei ollut huomannut koiran karkureissua ja soitti poliiseille ja poliisit antoi minun tiedot. Koira pääsi onnellisesti kotiin.
Toisella kerralla tuli joku vehnäterrieri(?) ja napattiin hihnaan, soitin poliiseille ja olivat antamassa numeroa jos oikea omistaja kyseessä, niin kohta omistajat autolla kaartoivatkin jo kohdalle. (mentiin tielle koiran kanssa ja omistaja olikin autolla etsimässä). Poliisikin naureskeli kun sanoin siinä, että eipä tarvihe numeroa antaa, omistajat näemmä sattuki kohdalle.
Mutta me ollaan aina soitettu suoraan poliiseille ja aina ollut ystävällistä palvelua. Näin ollen koirat päässeet kotiinsa takaisin (mekään emme voi ottaa vieraita koiria sisälle). Voi toki olla että ei ole niin kiireinen ilta ollut poliiseilla tai hyvä päivä ollut heillä, mutta ei ole ärräpäitä päässyt
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
Mondial
Viestimäärä: 1013
Minusta tuntui kyllä aika hölmöltä soittaa hätänumeroon tollasessa asiassa, mutta se oli ainoa numero mikä tuli siinä mieleen. Ja on varmaan sitten kellonajasta ja vastaajastakin kiinni, koska kyllä minulle tosiaan vastattiin asenteella "hyvä kun soitit, joo me selvitellään tätä asiaa, kiitos ilmoituksesta" jne.
weebl
Viestimäärä: 4048
Paulchen
Viestimäärä: 591
Mondial kirjoitti:
Minusta tuntui kyllä aika hölmöltä soittaa hätänumeroon tollasessa asiassa, mutta se oli ainoa numero mikä tuli siinä mieleen. Ja on varmaan sitten kellonajasta ja vastaajastakin kiinni, koska kyllä minulle tosiaan vastattiin asenteella "hyvä kun soitit, joo me selvitellään tätä asiaa, kiitos ilmoituksesta" jne.
Se taitaakin nykyään olla ainoa suora numero poliisille
Mutta jos sen koiran kanssa ei ole mitään hengenhätää, niin etsisin kuitenkin ehkä ennemmin paikallisen poliisin oman numeron, löytöeläintalon tai kysyisin vaikka eläinlääkäriltä mihin sen koiran voisi viedä.
rynkky
Viestimäärä: 8
Tässä on linkki siihen kennelliiton juttuun: tämä
Itse olen törmännyt toistaiseksi vain yhteen irti olleeseen koiraan. Soitin silloin hätänumeroon ja henkilö joka sieltä vastasi kyseli tuntomerkkejä koirasta ja antoi minulle paikallisen rankkurin/löytöeläintalon numeron johon voisin soittaa. Kävin nappaamassa koiran kiinni, vein kotiin siksi aikaa että löytöeläintalolta joku tuli hakemaan koiran kun itse en olisi pystynyt lähteä ajamaan 70km tuosta vain.
Harmittaviahan tuollaiset tapaukset on. Silloin kun itse otin karkulaisen kiinni niin sääkään ei ollut mikään kaikista parhain, taisi olla kevät kun loskaa/vettä ja lunta oli joka paikat täynnä. Koiraparka oli aiva litimärkä, kylmissään, nälissään ja tosi arka. Reppana.
Ehkä menee nyt ohi aiheen mutta tarhalta tarjottiin minulle sitä koiraa myöhemmin, kun ei kukaan sitä tullut hakemaan. En koiraa silloin pystynyt ottamaan ja välillä jostain syystä vaivaa että missäköhän se pikkuinen mahtaa nyt olla, huoliko kukaan sitä. Onneksi suurinosa näistä karkureissuista päättyy kuitenkin onnellisesti.
eetla
Viestimäärä: 3461
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011
Paulchen
Viestimäärä: 591
Näiden turhien puhelujen takia ihmiset eivät saa apua oikeassa hädässä. Hätäkeskusten määrää vähennetään ja työntekijöistä on pulaa. Siinä ei ole merkitystä sillä, kysyykö se turha soittaja löytöeläintalon puhelinnumeroa vai ohjetta sulakkeen vaihtamiseen. Nykyään taitaa olla aika olematon kynnys soittaa hätäkeskukseen, silloin kun itse opettelin puhelimen käyttöä, kaikkialla painotettiin että sinne hätäkeskukseen ei todellakaan soiteta ennen kuin on tosiaan hätä. Meille muistaakseni ensiapukurssilla vielä sanottiin, että turhista puheluista voi saada sakkoja (ok, se saattoi kyllä olla pelkkää pelottelua, mutta näköjään ihan aiheellista).
On olemassa ihan oikea numerotiedustelu ja eikös ne enirot yms. nykyään vastaa myös kaikkiin muihinkin kysymyksiin ja opasta siinä sulakkeen vaihtamisessa. Sinne voi soittaa ja kysyä löytöeläitalon numeroa, tai vaikka sen paikallisen poliisin. Kyllä niilläkin on ihan omat puhelimet siellä asemalla, se hätäkeskuksen numero on myös poliisin hätänumero.
Mondial
Viestimäärä: 1013
Ja ei tälläsiä asioita tosiaankaan opeteta ja tiedoteta tarpeeksi, vaan itsekin mietin ekaa kertaa siinä tilanteessa, kun vieras koira on jo mulla kiinni, että tota öööö mitä mä nyt teen. Sen vaan tietää, että nyt tarttee jonkun apua jollain tavalla, jotain on tehtävä. Melkein joka asiassa voi kyllä soittaa äidille, se kyllä osaa auttaa, mutta ei siitä ois tollasessa mitään hyötyä..
Mutta itse soittaisin varmaan edelleen tilanteesta riippuen sinne hätänumeroon, jos karannut koira tulisi vastaan. Ei se välttämättä mikään turha puhelu ole.
Ja ymmärrän kyllä ihan hyvin niitä ihmisiä jotka sinne soittelee tämänkaltaisia "turhia" juttuja, kun ei ne eläinhoitolat jne ole mitään yleistietoutta ja munkin mielestä se on tosiaan systeemin ongelma, ei avuliaiden soittajien.
TeJo
Viestimäärä: 724
myrkku
Viestimäärä: 2138
Eli jos koira on mahdollisesti vaaraksi itselleen/liikenteelle/ihmisille niin eikö tällaisessa tapauksessa pidäkin soittaa 112 jos ei itse koiraansa löydä enää?
jannie
Viestimäärä: 4637
Ihan hyvä sitten jos häke ottaa nykyään vastaan myös nää eläinpuolen jutut, mä en muista tarkkaan kuinka kauan tosta meidän episodista on muttei paria, kolmea vuotta kauempaa.
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
Paulchen
Viestimäärä: 591
hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan.
Hätänumeroon ei soiteta kiireettömissä asioissa eikä kyselytarkoituksessa. Tämä pätee myös erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa, joissa tiedustelusoitot saattavat tukkia hätänumeron.
Poliisille soittamisesta:
Välitöntä poliisin apua tarvittaessa poliisi hälytetään paikalle soittamalla hätänumeroon 112. Hätänumeroon soitettaessa ei tarvita suuntanumeroa, ei edes matkapuhelimesta soitettaessa. Hätänumeroon soitetut puhelut ohjautuvat aina lähimpään hälytys- tai hätäkeskukseen.
Muut kuin välitöntä poliisin apua koskevat ilmoitukset tehdään poliisille soittamalla virka-aikana asuinpaikan poliisilaitokselle. Poliisilaitoksesi yhteystiedot löydät poliisilaitoshausta hakemalla kunnan nimen mukaan.
Eli näköjään ne minun yli 20 vuotta sitten saamani neuvot pätevät yhä, vaikka ihmiset käyttävätkin hätäkeskusta numeropalveluna. Ja niistä turhista soitoista voi tosiaan saada rangaistuksen.
Numeropalvelun numero on muistaakseni 118 ja eniron 0100100, niistä voi kysellä sitä eläinhoitolaa, eläinlääkäriä tai paikallisen poliisilaitoksen numeroa
Hätäkeskukseen soitto sitten jos se karannut koira on oikeasti ihmisille vaarallinen (äkkiseltään tulee mieleen esim. jos koira on suuri ja karkaa vaikka moottoritien välittömässä läheisyydessä)
Vanis
Viestimäärä: 6114
Mondial
Viestimäärä: 1013
Paulchen kirjoitti:
Ja niistä turhista soitoista voi tosiaan saada rangaistuksen.
Tosta vois nyt joku saada kuvan, että siitä saattaa saada rangaistuksen/sakon, jos soittaa hätäkeskukseen karanneesta koirasta. Käytännössä ei todellakaan, vaan se rangaistus on tarkoitettu sitten ihan oikeille pilapuheluille, niille hulluille jotka soittaa 10 kertaa päivässä ja tahallisille yrityksille häiritä hätäkeskuksen toimintaa.
Missäköhän olisi paras paikka opettaa tälläisiä tietoja kansalaisille? Ehkä joku televisiokampanja sitten olisi paikallaan, tai joku muu suurempaa näkyvyyttä saava keino. Koska ei siinä vaiheessa kukaan ala nettisivuilta selaamaan jotain hätäkeskuksen sääntöjä, kun se puhelu on soitettava. Itse en muista että edes koulussa olis ala-asteella tms koskaan puhuttu aiheesta (no mitä nyt aina kaikkialla jankutettiin niitä numeroita, että hädän hetkellä soita tänne, ja se numero piti osata ulkoa jo ihan muksuna varuiks)
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28231 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6350 |
Viestejä yhteensä | 545774 |
Uudet käyttäjät tänään | 3 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 2 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 8 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265916 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 14.05.2024 klo 22:30) |