Koirat.com

Alan olemaan aivan loppu 5-vuotiaan koirani kanssa.
Koirani on siis äärimmäisen terävä ja epävarma luonteeltaan, hermorakenne melko huono. Tuntuu, että meidän arkielämä on vuosi vuodelta vaan haastavampaa. Joka kerta kun lähden ovesta ulos ajattelen, että toivottavasti rappukäytävässä ei ole muita koiria, lapsia, vanhuksia, sillä tuo menee heti hyökkäysmoodiin. Tällä viikolla oltiin menossa kaverin ja hänen koiransa kanssa lenkillä ja kun päästin oman koirani autosta, oli se suoraan menossa kaverini koiran kimppuun. Osaan onneksi lukea koiraani jo sen verran herkästi, että kerkesin nappaamaan sen vauhdista kiinni. Laitoin koiran takaisin autoon ja se tunnisti, että tuttu koira oli kyseessä niin ollu enää mitään ongelmaa. Eilen näin pihalla tuttuani ja koira varoittamatta räksytti ihmisen pystyyn (en tiedä miten kuvailla tätä paremmin), yllättäen hyökkää ihmistä vasten haukkumaan (ja kyseessä ei ole mikään pk-rotu).
Harrastan koirani kanssa muutamaa eri lajia ja niissä se on todella hyvä. Agillityssä on sijoittunut joka ikisessä kisassa minkä startannut. Kuitenkin huomaan, että oma motivaatio harrastamiseenkin on huonontunut, koska tuon koiran kanssa yhtään mihinkään lähteminen on yhtä raskasta.

Sitten mulla on toinen koira, joka rakastaa kaikkea ja kaikkia, sen kanssa ihan minkä tekeminen vaan on niin mukavaa. Ihan niin menestykäs se ei ole kun tämä ensimmäinen (juurikin terävyyden puutteen vuoksi), mutta mua ei se haittaa tippaakaan, koska meillä on aina niin hauskaa mitä ikinä tehdääkään, eikä koskaan tarvi olla silmiä myös selässä :)
Joitain huonoja juttuja se on oppinut tältä vanhemmalta koiralta, mutta on paljon helpommin hallittavissa ja lopettaa pyynnöstä.

En tiedä miksi, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana tuntuu, että olen alkanut palamaan tuon vanhemman koiran takia loppuun lankojen molemmista päistä. 5-vuotta olen koittanut sen kanssa tehdä töitä ja tuntuu, että vuosi vuodelta koiran pääkoppa kestää vähemmän ja vähemmän. En ole nukkunut kunnolla pitkään aikaan kun mietin vaan mitä tämän asian kanssa teen. Kenellekkään en halua sitä antaa enkä uskaltaisikaan, koska tuosta ei voi mennä takuuseen vaikka tekisikin jollekkin jotakin, ja koen, että koiran omistajana olen aina vastuussa. Tällä hetkellä mietin keinoja meidän arjen sujuvuuden ja lopettamisen välillä, vaikka tiedän, että lopettamaan en sitä pystyisi.
Nyt olen kesälomalla ja tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Ottaa hotelli ja mennä sinne koirien kanssa, tehdä retkiä ja kaikkea kivaa. Tiedän, että tuon juniorin kanssa olisi tosi hauskaa ja sais itekkin lomailla, mutta en pysty tämän 5-vuotiaan koiran kanssa lähtemään. Yö menis siinä, että se räksyttää hotellihuoneessa joka ikistä raksahusta, aamulla olisin ihan yli väsynyt ja sitten käytävässä koira nostais hirveän metakan kun joku lapsi juoksee innoissaan sen ohi. Retkellä, kuka vaan tulee vastaan niin se nostais samantien kierroksia jne.

Yksinkertaisesti, olen aivan loppu.

Mitä vaihtoehtoja sinulla tuossa sitten on?

Koira on kuitenkin lemmikki ja lemmikin on tarkoitus tuottaa omistajalleen myös mielihyvän tunnetta.
Oletko kysellyt ammattilaisen neuvoja? Joku koirankouluttaja voisi antaa teille toimivia vinkkejä, joiden avulla koiran käsittely ja sitä kautta eläminen sen kanssa helpottuu?
Tiedän, millaista elämä voi olla, kun koira on haastava. Tsemppiä!

Minäkin haluan toivottaa sinulle oikein mielettömästi tsemppiä sekä jaksamista!
Suosittelisin myös että menisit puhumaan tuosta kaikesta jonkun sellaisen ammattilaisen kanssa jolta löytyisi edes vähän apua. Itse hakeuduin nyt loppuviimein ammattiauttajien huomaan vaikka pelkkä ajatuskin asioistani avautumisesta itselleni tuiki tuntemattomalle nostaa niskakarvat pystyyn. Yritän kuitenkin kelailla asioita niin että jospa se ulkopuoliselle puhuminen antaisi asioihin uutta perspektiiviä ja voisin sitä kautta nähdä asiat uudessa valossa.
Me ollaan kaikki ihmisiä, kukaan meistä ei ole täydellinen ja joskus sitä vaan saattaa käydä elämässä niin että virta loppuu niinsanotusti kesken.
Omalla kohdallani asiani ovat eri maata kuin sinulla mutta olen itsekin polttanut pitkään kynttilää molemmista päistä ja sen kaiken lopputuloksena iski se totaalinen loppuunpalaminen.

Jäimme mieheni kanssa molemmat täysin työttömiksi ja siitä alkoi sekava rumba Kelan ja muiden virastojen kanssa. Kirsikkana kakun päällä vielä se että edessä tulee sitten olemaan pienempään asuntoon muutto. Meillä on kaksi ihanaa koiruutta joita rakastan yli kaiken ja olen vähäiset ja viimeisetkin yöuneni menettänyt kelaillessa ahdistuksissani sitä että mitä ihmettä voisin tehdä sille kaikelle. Tulevaan asuntoon ei kahta koiraa tule mahtumaan ja surettaa silmittömästi ehkäpä eniten se että joutuisin erottamaan ne toisistaan. Tuossa nyt tosin ei koko skaalaa tilanteestani mutta halusin vain kirjoittaa edes pienen pätkän omasta "burnoutistani" ajatellen että
tietäisit ettet ole yksin tässä maailmassa vaikeuksiesi kera. Varmasti löytyy niitä jotka ymmärtävät ja osaisivat auttaa joten suosittelenkin hankkimaan tosiaan apua tilanteeseesi.
Halauksia!!!