AIKUISTEN PALSTA - Torstaina, 29.03.2012 klo 21:28
Vanhemman koiran tulo uuteen kotiin
PIXELLE
Viestimäärä: 1
Hei kaikille,
Ajattelin tänne kirjoitella ja kysellä neuvoa, kun en ite oikeen tiiä mitä tehdä.
Tilanne on siis seuraava.
Noin pari vuotta sitten muutin Ranskaan ja jätin koirani vanhempieni luokse hoitoon.
Tulin opiskelemaan tänne enkä silloin voinut koiraani ottaa mukaan solukämppään etc.
Nyt elämäntilanne on eri ja haluaisin koirani tuoda tänne. Koirani on nyt noin kolmivuotias ja olen huolissani että tulisiko hän tottumaan taas uuteen ympäristöön? Sen on kuitenkin täytynyt pari vuotta sitten totutella elämään vanhemmillani ja nyt haluaisin hänet tuoda ihan uuteen ympäristöön.
Haluaisin siis kuulla, jos jollakin olisi kokemuksia saman tyyppisistä tilanteista hiukan vanhempien koirien kanssa? Tottuvatko koirat helposti uuteen ympäristöön etc.
Kiitoksia etukäteen

Kerttunen
Viestimäärä: 1770
Minä olen ottanut kolme koiraa enemmän tai vähemmän aikuisena (neljä jos lasketaan äitini koira, joka muutti luokseni äidin kuoleman jälkeen). Ikähaitari on noin reilun vuoden ikäisestä kahdeksan vuotiaaseen rescue-koiraan. Kaikki sopeutuivat todella hyvin ja nopeasti uusiin ympyröihin. Itse voin hyvin kuvitella ottavani aikuisen koiran myös jatkossa. TOSIN, olen ymmärtänyt että asia on hieman rotukohtainen. Joillekin roduille paikanvaihto on kuulemma isompi juttu. Omat aikuiset muuttajani olivat shih tzu ja jenkkicockereita. Äitini koira oli tiibetinspanieli, joka muutti meille 10-vuotiaana. Toki paikka oli tuttu kun oli täällä paljon hoidossa.
Lauma jenkkicockereita
http://www.adunaic.com
http://www.adunaic.com
innna
Viestimäärä: 4768
Siirretään tämä ketju Aikuisten palstalle, siellä muisteloni mukaan oli muitakin, joilla on samantapaisesta kokemuksia, joten vastauksiakin todennäköisesti aloittaja saa paremmin.
Pessi ja Ilo ja Aura <3
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 21:45) |