Koirat.com

Otettiin tänäaamuna aivan julmetusti yhteen tuon meidän juniorin kanssa. Ihan normaalit korvienpuhdistustoimet, eli ensin nypitään korvakarvat pois sitten puhdistetaan näkyvät liat ja sen jälkeen tippa korvavettä molempiin korvakäytäviin ehkäisemään nypittyjen karvojen juurien tulehtuminen. Penska antoi nyppiä karvat ja puhdistaa korvat, mutta kun se kuuli vesipullon lotinan niin johan alkoi vastustelu. Hoidan korvat aina niin että koira on kyljellään ja puoli kerrallaan alusta loppuun tehdään toimenpiteet. Näin mun on kaikista helpoin reagoida näihin vastustelutilanteisiin kun koira on asennossa josta se ei pääse livahtamaan ainakaan alle sekunnin.

No, kersa rimpuili aikansa ja pidin vaan passiivisesti sen paikallaan. Olin hiljaa, enkä takuulla satuttanut sitä. Pidin vaan kiinni ja kun koira rauhoittui, kehuin. Ja kun otin pullon käteen, alkoi sama uudelleen. Tällä kertaa murinalla höystettynä. No nyt sai pitää jo aikalailla voimiensa takaa kiinni, penska todella halusi pois tilanteesta. Mutta koska meillä ei venkoilulla saa mitään, pidin kiinni ja olin hiljaa. Kun koira rauhoittui, otin pullon käteen ja korvasta kiinni ja tipat sisään. Salamannopeasti, vähän niinkuin yllättäen, jotta se ei ehtisi vastustella.

Silloin se sai aivan järjettömän raivarin. Murina tuli jostain kylkiluiden ja kivesten välimaastosta ja ilme oli jäätävä. Ikinä ei ole sillätavalla näyttänyt hammasta ja täytyy myöntää että kevyt pelonsekainen tunne hiipi selkärangassa kun katsoin sen palavia silmiä ja mietin että kuinka pitkälle se on valmis menemään saadakseen tahtonsa läpi. Edelleenkään ei kuitenkaan käynyt mielessäkään, että olisin perääntynyt. Sain todella tehdä kaikkeni että junnu pysyi kyljellään, kun se rauhoittui vaihdettiin kylkeä. Ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Koira oli täysin oma itsensä.

Toinen korva meni taas hyvin siihen asti, kunnes tuli tippojen vuoro. Pullosta kuuluva ääni sai sen välittömästi raivon valtaan. Täydellinen toisinto ensimmäisen korvan tipatuksen aiheuttamasta kohtauksesta, potenssiin kymmenen. Tällä kertaa oli jo erittäin lähellä etten hävinnyt sitä matsia. Jouduin käyttämään jo ääntäkin että sain itsestäni enemmän irti. Missään vaiheessa koiraa en kuitenkaan tarkoituksella satuttanut, tosin kyllähän tuollaisessa tilanteessa jo se kiinnipitäminen voitaisiin jonkun silmillä luokitella pahoinpitelyksi...mutta ei siinä ole paljon vaihtoehtoja. Pitää kiinni tai luovuttaa.

No lopputilanne oli kuitenkin se, että molemmat korvat oli puhdistettu ja tipat oli laitettu. Kun viimeisten tippojen jälkeen vielä kerran pakotin koiran rauhoittumaan, tunsin jo kuinka se tärisi. En tiedä veinkö sen stressitason jotenkin ylikorkeille lukemille, vai hapottiko silläkin lihaksissa se fyysisten ominaisuuksien taisto. Itsellä kroppa oli täydellisen kaikkensa antanut, syke varmasti lähempänä kahtasataa ja hiki aivan kuin kovemmankin fillarilenkin jäljiltä. Kun juniori sitten, yllättävän nopeasti, rauhoittui ja lakkasi tärisemästä, näytin sille pulloa vielä kaikista mahdollisista kulmista eikä se sitä tuntunut pelkäävän. Lisäksi sivelin sen pään ja korvat läpi, eikä se kosketustakaan kavahtanut millään tavalla.

En tiedä mikä siihen meni, mutta täytyy sanoa että ensimmäistä kertaa melkein pelkäsin sitä.

Mulle tuli ekaksi mieleen, että tippojen laittaminen sattui/tuntui tosi inhottavalta. Olen joskus korvatippoja joutunut käyttämään ja kyllä se aika hääviltä tuntuu - kutittaa, ahistaa ja "kuulostaa" ku korvan sisällä tärisis tai jotain. Ja kun tuo koiran ärrimurritus iski päälle vasta tippojen laiton jälkeen, niinniin..

Mutta vastatauksena varsinaiseen kysymykseen, niin ei, omaa koiraa ei voi pelätä. Tai siis kyllähän sitä voi, mutta sillon mennään helposti metsään aika monella elämän osa-alueella. Fyysisiin keinoihin sen enempää puuttumatta (ja riiseniin nähden pikkupiskien omistajana) tuo kuulosti mun korvaan äärimmäiseltä kipureaktiolta. Mun vanhempi koira, joka selvennykseksi on herkkä ja löysä ku lapatossu, meinas näppästä kerran käteen kiinni ku oli ollut uimassa ja mä ihmettelin ja painelin sen roikkuvaa häntää. Kiljaisi, mulkaisi ja hampaat pilkotti. Ei tuota ennen eikä jälkeen ole tommosta sattunut. Jotain kipeää siellä oli.

Mietin tota kipua itsekin. Mutta ois kai sitä sattunut jo se korvakarvojen nyppiminenkin? Selvennykseksi siis: riiseniltä nypitään karvat korvakäytävän sisältä.

Kerran aikaisemmin se on järjestänyt samantyylisen (tosin sata kertaa lievemmän) kohtauksen kynsienleikkaamisesta. Tais olla seitsenkuinen sillon.

^ Korvan ei tarvitse olla kipeä, jotta korvatipat "sattuu". Hienosti sie tuossa tilanteessa toimit, propsit ehdottomasti siitä! Valitettavasti en osaa tuota kipua parempia hajatelmia heittää kehiin.

^ahaa. Mä jotenkin kuvittelin että sen korvan täytyy olla vähintään tulehtunut, että tipat sattuu. Kyllähän ne ikävältä tuntuu, ei siinä mitään ja ihan varmasti useammallekin koiralle tipatus on ikävä toimenpide. Mutta tuo reaktio oli jotenkin niin äärettömän vahva, että yllätyin täysin.

Kasvattajallekin soitin asiasta ja hän tunsi useammankin riiseniukon joka oli vastaavanlaisesti kokeillut rajojaan murkkuikäisenä. Kuka kynsienleikkuusta, kuka hampaidenkatsomisesta, kuka mistäkin. Toiset jatkoivat sitä hamaan kahteen ikävuoteen asti, toisille riitti pari passiivista pakottamista. Mutta ilman 'tappelua' näistä ei kuitenkaan kuulema selviä, täytyy vaan yrittää olla provosoimatta koiraa. Ja pysyä itse rauhallisena..ja välttää tappelua sanan varsinaisessa merkityksessä.

Täytyy silti myöntää, että kamala oli se hetki kun en oikeasti enää tiennyt aikooko se tarjota hammasta. Tähän asti olen aina luottanut koiriini täysin, enkä ikinä ole kyseenalaistanut sitä seikkaa, että ne ikimaailmassa kävis kiinni. Mutta tänään kyseenalaistin. Ja silti mietin, että 'pure jos puret, siitä et poistu ennenkuin rauhoitut'.

Mun hoitoriiseni oli 10v kun aloin hoitamaan, 12v kun sopimus loppui. Vieläkin sillä on sielua kuin pikkupennulla, koira siis oli mulla sen pari vuotta hoidossa.
Koiran historiasta sen verran, että se adoptoitiin eläinsuojasta 18-kuukautisena, koska oli käynyt kiinni entiseen omistajaansa. Herra näyttää hammasta kunnolla trimmaajalla kun koskevat vääriin paikkoihin väärällä tapaa, enkä epäile etteikö nappaisi kiinni, on nanosekunneista kiinni ettei saa hampaasta kiinni jos käsittelee tätä koiraa vähän "oudommin".

Vaikka riisenistä on kokemusta vain tästä tapauksesta, sanoisin että sitä kipinää löytyy 24/7 ja vaikka onkin huomattavan pitkäjänteinen ja lempeä mm. lasten ratsastusleikkien kanssa, todennäköisesti vanhempien ihmisten kanssa saattaisi urahtaa hyytävästikin jos liikaa halisi.

Ekan kerran pelästyin koiraa kun annoin sille halin ja turrutin päälaelta. Koira vetäs heti tiukan katsekontaktin (ei vissiin ollut sopiva hetki, yleensä kyllä tykkää.. vanhuus ei tule yksin, varsinainen jöröjuntunen). Sanoisinpa, että jos en olis päästänyt koirasta irti olis ainakin se murina tullut.

Ihan luonnollista että itsesuojeluvaisto menee päälle kun ison eläimen kanssa painii, tottakai se pistää miettimään asioita uusiks. Toivottavasti saat siedätettyy teidän pirpanan tohon touhuun! Saattaahan se olla (junioriksi kutsut, en tiedä mitä ikää?) että hormonit jylläs sillon enempi tai mörötti muuten vaan. Tai tosiaan että lihaksia hapotti! Mene ja tiedä.

^Kiitos. Todella helpottaa kuulla, varsinkin rotutoverilta, että tällästä tapahtuu. Junnu on 10kk riiseniukko. Eli murkkuikänsä vahvassa alussa.

Noni ilmankos. Kyllä se siitä, omalla painollaan pyörähtää.

Voihan sitä pelätä. Mutta ei pitäisi koska aika äkkiä se suhde on ihan väärillä jengoilla jos pitää omaa koiraa pelätä. Periksi ei saa antaa jos koira kokeilee rajoja, mutta jos koira pullikoi vastaan kivun tai pelon takia niin se onkin sitten eri asia. Jos taas itseä alkaa pelottaa puremisen mahdollisuus niin suosittelen lämpimästi kuonokoppaa. Koira kun aistii kyllä sen epävarmuuden liikkeissä ja se vaan pahentaa tilannetta. Koppa antaa lisävarmuutta käsittelyyn ja nopeuttaa koko toimitusta, jolloin se ei ole koirallekaan niin iso juttu enää kun aikaa ei mene taistelemiseen.

Kyllä omaa koiraa voi joissakin tilanteissa pelätä, mutta jos sellainen tilanne tulee vastaan, pitää miettiä, miten vastaava tilanne voidaan jatkossa välttää. Jatkuvasti omaa koiraansa ei pidä joutua pelkäämään eikä kyllä mielellään ikinä - edes hetkellisesti. Hoidit tilanteen mielestäni hyvin, kun et päästänyt koiraa kukkoilemaan. Toki kivun mahdollisuus pitäisi selvittää, mutta vaikeahan se on uskoa, että korvatippojen laitto ihan hirveästi sattuisi. Epämiellyttävää se varmasti on.

Joka tapauksessa yhdyn Tigrun neuvoon, että hankkisit seuraavaa kertaa varten kuonokopan. Se on ihan järkevä varotoimenpide, kun koira kokeilee rajojaan. Voihan olla, että tämä pahin kokeilu oli tässä ja homma alkaa helpottaa, mutta turvallisuussyistä ja oman käsittelyn vakauttamiseksi, kun ei tarvitse pelätä koiraa, suosittelisin kuonokoppaa seuraaviksi muutamaksi kerraksi kun korvia nypit ja ehkä jopa kynsienleikkuuseenkin, jos murkkuilija päättää siinäkin korottaa panoksia.

Kiitos vastauksista!!

Meillä on kuonokoppa. Jotenkin vaan en tahdo sitä käyttää.. :( Itselle tulee olo, että teen tilanteesta Tilanteen, jo sillä että pistän koiralle sen kopan. Kuitenkin tuo oli muutoin ihan nätisti koko korvapuhdistussession, vain tipatus aiheutti raivarin. Mutta kyllä sitä mietin itsekin, että jos seuraavalla kerralla homma menee yhtä hankalaksi voisin koppaa kokeilla..tai sitten isäntä pitämään koiraa paikallaan. Kun sillä on voimaa kuitenkin minua paljon enemmän, niin ei tarvis ihan niin suurta vääntöä käydä. Muut hoitotoimenpide-erimielisyydet on saatu selvitettyä penskan kanssa kahdestaan ja ilman koppaakin koska ikinä ei ole tullut mieleenkään että koira kaikesta rähjäämisestä huolimatta kävisi kiinni, eikä se noin pontevasti ole koskaan pistänyt hanttiin.

Kipu on toki mahdollinen, mutta mielestäni kuitenkin epätodennäköinen. Jos korva olisi kipeä, sattuisi se karvojen nyppiminenkin niin paljon että se olis antanu hammasta jo siinä vaiheessa. Junnu on vähän sellanen drama-king, että jos häntä ei huvita niin se kyllä ilmoitetaan. Joten näiden perusteella pistäisin murkkuilun piikkiin, ja tätä teoriaa kasvattajankin kommentit tukivat. Kamala olo on silti. Sellainen luottamuksenpettäjä-fiilis. Mun pitäis olla koiralle se mukava, ihana turva....ja sit teen sille jotain mikä on sen mielestä noin kamalaa :(

Ja tahdon vielä painottaa että en mä koiraa suinkaa pelkää. En missään tapauksessa. Enemmänkin sitä tilannetta, ja sitä kun ensimmäistä kertaa oikeasti jouduin kasvokkain ajatuksen kanssa että 'kyllä se voi purra.'. Aina vaan sokeasti luottanut siihen, että ei ne koirat pure. Mitkään koirat.. Mutta ennen ja jälkeen tuon tilanteen koira oli täysin oma iloinen itsensä, jonka ei koskaan voisi kuvitellakaan tahallaan satuttavan ketään. Että ei sitä siinäkään mielessä kenenkään tarvitse pelätä.

Meillä on erittäin herkkäkorvainen koira, ollut ihan pienestä pitäen, jolta myöskin pitäisi noita korvakarvoja säännöllisin väliajoin nyppiä. Toimenpide on kuitenkin koiralle yhtä helvettiä, se menee täysin paniikkiin, tärisee ja läähättää ja vastustelee minkä pystyy, ei ole kuitenkaan ikinä ollut missään tilanteessa aggressiivinen. Mutta se pelko korvien hoitotoimenpiteitä kohtaan on kyllä ihan käsittämätön ja tuntuu pahalta "rääkätä" koiraa tekemällä toimenpiteet väkisin. Nykyään olen leikellyt noita karvoja, vaikka kuulemma ei saisi, koska alkavat kasvamaan enemmän. Ja nyppinyt erittäin pienissä erissä pinsetit apuna. Mutta musta vaan tuntuu, että toi yksinkertaisesti on niin herkkäkorvainen, että pelkästään korvan katsominen saa sen kauhistumaan.

Korvatipat voi ihan oikeasti sattua terveeseenkin korvaan. Meillä edellinen koira vihasi korvatippoja palavasti, ja korvat tosiaan hoidettiin kuonokoppa päässä. Syy tähän selvisi kun eläinlääkäri sai useilta asiakkailta valituksia kun koirat ei anna hoitaa korviaan, ja koitti kyseisiä tippoja omaan korvaansa. Kirveli kuulemma niin maan perrrrrhanasti. Ell määräsi toisia korvatippoja ja pikkuhiljaa saatiin luopua kuonokopasta kun koira hiffasi ettei enää satukaan. En nyt kyllä muista mikä merkki oli kyseessä, liekö enää edes markkinoilla, tuosta kun on jo vuosia aikaa. Pointti lähinnä se että periaatteessa on kyllä mahdollista että koirasi reagoi kipuun.

Pahoittelen jos teksti on sekavaa, oon ihan unosten partaalla. Öitä vaan.

Mä aloitin tässä puolisen vuotta sitten puhdistamaan meidän koiran korvat epi-oticilla ja huomasin parin kerran jälkeen pientä rimpuilua, kun yritin laittaa tipat korviin. Kolmannella kerralla se jo kiersi mut kaukaa, kun huomasi kädessäni kyseisen pullon.
Siihen asti korvien putsaus on ollut melkeinpä nautintoa (koira makaa kyljellään öristen ja huokaillen silmät ummessa)...
Päätin tehdä niin, että laitoin salaa selän takana sitä pumpuliin niin, että pumpuli tuli hieman vetiseksi ja sitten pyyhkäisin sitä korvaan. Se auttoi.

En oo koskaan pelänny omaa koiraani ja tuskin tulen pelkäämäänkään. Se ei uhkaile eikä puris ihmistä ilman pätevää syytä, eli puolustaakseen tms. Koskaan ei ole mulle näyttänyt edes hammasta missään tilanteessa. Kaikki toimenpiteetkin menee vaikka pitkin hampain, koirasta näkee ettei tykkää esim korvien puhdistuksesta, mutta antaa sen tehdä silti. Joku toinen rotu voisin hyvinkin tehdä saman kuin aloittajalla, varsinkin pentuna murkkuiässä. Varmaan on koira vaan koetellut miten annat periksi. Mun mielestä toimit hyvin, ja ehkä koira ens kerralla muistaa ettei kannata kukkoilla kun viimekskin sinä voitit.