Koirat.com

Haluan heti alkuun todeta että en itse usko ollenkaan väitteeseen että jonkun koiran kanssa ei VOI harrastaa mitään, en ainakaan tässä tapauksessa. Tämä on vain surullinen tarina omistajan lyhytpinnaisuudesta.

Perheessämme on kohta 8-vuotias seropiuros, jossa on puolet labbista ja puolet karhukoiraa. Tulin taloon kun koira oli jo parivuotias ja onnellisen "pellossa kasvanut". Ei ollut juurikaan tottunut muihin koiriin tai vieraisiin ympäristöihin, mutta aivan unelma kouluttaa kotona; nopea oppimaan ja erittäin halukas oppimaan uutta.

Vaan niinhän kävi että ensimmäinen yritys käydä koirakoulussa oli katastrofi! Koira vinkui, ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, ei ollut lainkaan kiinnostunut siitä mitä minä sanoin ja lopulta vielä pissasi minun päälleni. Olin ollut alle puolen vuoden verran koiran elämässä joten siinä vaiheessa keskinäistä kunnioitusta ei ollut vielä täysin syntynyt ja ymmärrettäväähän tuo oli. Muutaman kerran jälkeen luovutin. Päätin että tuosta koirasta ei ole kuin kotikoiraksi. En voi pakottaa koiraa kiinnostumaan.

***muoks***
Heh.. Tämä kuulostaa siltä että olisin pienen vinkumisen takia jättänyt leikin kesken mutta aika paljon isommasta stressaamisesta oli kyse. Se stressasi joka kerta, hilseili eikä pystynyt lainkaan toimimaan normaalisti koirakentällä jossa oli aivan liikaa ihmisiä ja koiria sen hermorakenteelle.
***muoks***

Asia on kuitenkin vaivannut kaikki nämä vuodet. Itse olen kasvanut siinä ajatuksessa että koiran kanssa tehdään paljon kaikenlaista ja on omituista omistaa koira jolla "ei voi tehdä mitään".

Jos olisin silloin muutama vuosi sitten vain kärsivällisesti jatkanut kouluttamista, minulla olisi varmastikin nyt ihan kelpo harrastuskoira, mutta tyhmyyttäni silloin luovutin.

Kysynkin nyt mielipiteitä: Pitäisikö minun vielä yrittää? Ja jos näin niin mistä harrastuksesta kannattaisi lähteä liikkeelle? Koira on erittäin nopea oppimaan ja tekee temppuja mielellään, joten toko tai koiratanssi voisivat olla hyviä, mutta oppimis-/tottelemishalu ja mielenkiinto katoaa TÄYSIN kotiseinien ulkopuolella. Varmasti pitäisi myöskin esimerkiksi agilitystä, käsiohjauksenkin osaisi jo valmiiksi. Minun on myöskin vaikea keksiä tilanteita joihin koiran veisin jotta tottuisi erilaisiin tilanteisiin. Mielikuvituksen puutetta kai.

Voinko esimerkiksi tunkea koiratreeneihin vaikken itse pysty koiraani (vielä ainakaan) niissä treenaamaan? Ihan vain jotta se tottuisi erilaisiin tilanteisiin. Oppiiko siis vanha koira vielä uutta vanhan sananlaskun vastaisesti.

Vanha koira oppii toki uutta, mutta en näe varsinaisesti syytä lähteä noin vanhaa koiraa, joka ei ole hälinään tottunut, viemään koirahallille stressaantumaan. Puuhatkaa, temppuilkaa ja opetelkaa juttuja kotipihassa, lenkkien varrella. Varmasti molemmille mukavampaa ja stressittömämpää.

Kiitoksia vastauksesta! Olen kyllä samaa mieltä, mutta en malta olla miettimättä että jospa se sähläily oli vain kaksvuotisen uroksen sähläilyitä? Kovasti kun on koira rauhoittunut sen jälkeen. Että olisiko edes joku seniorijumppa johon voitaisiin osallistua?

Tähän voitaisiin oikeastaan ottaa mukaan hieman yleisempääkin keskustelua aiheesta. Eli onko olemassa koiria joiden kanssa ei kerta kaikkiaan voi harrastaa vaikka kuinka yrittäisi? Nyt siis kuvitellaan tilanne jossa koira on perusluonteeltaan "normaali" ja tullut normaaleista taustoista ja on siitä huolimatta "mahdoton" vaikka omistajalla riittäisi kärsivällisyyttä opetella vaikka mitä kikkaskonsteja.

Tämä on sinänsä hieman arka aihe, että se varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.

Olen itse sitä mieltä että tällaista "mahdotonta" koiraa ei ole olemassakaan. Perustelen tätä sillä että jo lajejakin on niin hirveästi nykyään että kaikille löytyy omansa. On olemassa paljon koiria jotka eivät kerta kaikkiaan tule muiden kanssa toimeen, ovat arkoja, eivät keskity tai joita ei vain kiinnosta. Mutta voisiko olla että tällaisillekin koirille pystyy löytämään ne omat motivaattorit joilla päästäisiin eteenpäin? Ei ole niin mustavalkoista sanoa että aran koiran voi opettaa rohkeaksi ja jokaisesta kotinyssykästä saa agilityvalion, mutta pääasiallisesti uskon että joka koirasta saa jotain, vaikka sitten takapihan tokovalion.

Hyvin montaa lajia voi harrastaa/reenailla itsekkin kotioloissa ja vanhalle koiralle, joten en näe varsinaisesti syytä, miksi lähtä hallille "kiusaamaan" vanhaa koiraa kun se ei siihen ole tottunut. Jos haluaa kisata, niin esimerkiksi koiratanssissa on välillä videokilpailuita, joihin voi siis ihan kotosalla, parkkipaikalla, nurminiityllä tms kuvata videon ja lähettää kilpailuun. Näin vanhemman koiran ei tarvitse edes joutua sinne koira/ihmishälinään, jos se ressaantumista aiheuttaa. Jäljestämistäkin voi hyvin harrastaa itsekseen puuhasteluna ja käydä itse metsään polkemassa jäljen ja ajamassa sen koiran kanssa. Mukavaa ja sopivaa puuhaa vanhemmallekkin koiralle.

En yhtään sinällään epäile, etteikö vanha koirakin oppisi olemaan rauhassa ja ressaamatta siellä hallillakin kun tarpeeksi töitä tekisi, mutta en varsinaisesti näe syytä siihen enää siinä vaiheessa, kun kotonakin voi montaa asiaa tehdä.

Itse olen kyllä myös vahvasti sitä mieltä, ettei noin vanhalla iällä kannata ruveta turhaan stressaamaan kun tilaisuus niinsanotusti meni jo koiran ollessa nuori. Mutta kotitreenailu on varmasti hyvä ratkaisu, mitä nyt ymmärsin että sujuukin ihan mukavasti. Harrastamista ei kannata aloittaa väkipakosta, vaikken väitä että niin oli tarkoituskaan. Mutta kun selvästi koiralla on nyt jotain yleistä hälinää vastaan tai se on ainakin sellaisissa tilanteissa helposti stressaantuva, turha sitä on väkisin. Rauhattoman koiran pitely ei ole mukavaa omistajalle ja tilanne vieläkin vähemmän mukava koiralle.

Siis koska harrastamisessa peruspäämäärä on minusta ehdottomasti koiran ja omistajan yhteinen kiva, ei väkipakolla menestyksen tavoittelu.

Agitem kirjoitti:


Siis koska harrastamisessa peruspäämäärä on minusta ehdottomasti koiran ja omistajan yhteinen kiva, ei väkipakolla menestyksen tavoittelu.

Veit jalat suustani! Harrastus ei ole oikea harrastus jos toinen osapuoli ei nauti siitä, kumpi tahansa! Ehkä tämä pieni kipinä on lähtenyt enemmänkin omasta halusta harrastaa jotain -- ihan mitä tahansa -- kuin siitä että se olisi koiralle mieluisinta puuhaa. En väkisin koiraa mihinkään kuskaisi, mutta jotenkin sitä vain toivoisi kovasti että tuon kanssa jotain voisi tehdä. Siis muutakin kuin kotitreenejä. Paljolti siinä on kaipuu löytää muita koiraihmiskavereita itselle ja koirakavereita koiralle. Ja tietysti löytää koiralle mielekästä tekemistä.

Voisiko siis tämä "virikkeettömyys" olla enemmänkin oman pään sisällä kuin koiran?

^ jos teiltä lähitienoolta löytyy varteenotettavia koirakavereita ja pihaanne saisi jonkinmoisen aitauksen mikäli toista koiraa ei voi pitää vapaana, voithan aina kutsua omistajan ja koiran iltapäivävisiitille ja vähän touhuamaan oman vanhuksesi kanssa. Ainakin omasta takaa ollaan lenkillä moneen haukkuliin ja mukavaan omistajaan ystävystytty ja pari kertaa on eräs vanhahko, syöpää poteva rotutoverikin kylässä käynyt. Ja kun koirat tuossa yhdessä vähän leikkii ja touhuaa niin kyllä sen jälkeen ollaan väsyneitä ja häntä vispaa :')

Koska koirasi mitä ilmeisimmin stressaa paikoissa joissa on yleistä hälyä, vierasta ympäristöä ja monia uusia koiria, olisi varmaan ihan hyvää totuttelua jos kutsuisit teille kerrallaan vain yhden koiran ja yhden omistajan, mieluusti sellaiset jotka jo jollakin tapaa tunnette. Näinollen mahdollinen stressi jäisi pieneksi ja koira tottuisi pikkuhiljaa olemaan myös toisen koiran seurassa, mutta harjoittelu alkaisi nimenomaan siitä, että koiria on vain yksi. Keskellä vierasta koiralaumaa - esimerkiksi agilitytreeneissä - tiedän kokemuksesta että koira saattaa ensimmäiseksi hätääntyä. Jos sen kiinnostusta yritetään ajaa liian moneen paikkaan, se stressaantuu, sillä koira ei kykene käsittelemään kuin yhtä asiaa kerrallaan. Jos se saa tutkia yhtä koiraa rauhassa, ilman että kaksi muuta kököttää vierellä, stressi luultavasti laantuu.

Voittehan te kotona treenailla jälkeä ym. Ei toko ja koirakoulut ole ainoa keino ja paikka puuhailla koiran kanssa.

Aika vaikea mun on ainakin keksiä syytä, miksi jonkun koiran kanssa ei voisi harrastaa ainakin jotakin, jos sen kanssa ylipäätään pystyy elämään. Tottelevaisuutta, temppuja, jäljestystä, esineiden etsintää jne. voi harrastaa ihan yksinäänkin. Jos koira stressaa voimakkaasti muista koirista tai vieraista ympäristöistä ja ihmisistä, niin oppia voi itselleen käydä menemällä kursseille kuunteluoppilaaksi. Vanhakin koira varmasti piristyy, mitä enemmän sen kanssa puuhaillaan, toki ottaen huomioon iän mukanaan tuomat muutokset koirassa.
Jos harrastamisella tarkoittaa kilpailemista jossain lajissa, niin siihen kaikista koirista ei ole kouluttamisesta huolimatta, vaikka paljolla työllä "huonommistakin" yksilöistä voi hyvä ohjaaja saada irti ihmeitä.

Me käydään sellaisessa koirakoulussa Nellin kanssa, jossa on yksi koira kerrallaan suorittamassa 20 minuuttia ja muut koirat ovat autoissa sen aikaa. Tälläisellä järjestelyllä monet joiden koirat ovat arkoja, stressaavia, tosi häiriöherkkiä yms. saavat mahdollisuuden treenata. Lisäksi ohjaaja keskittyy vain muhun ja Nelliin meidän treeniajan, mikä on musta tosi hyvä juttu. Yksärillä multa saa tän paikan tiedot, jos joitakin tälläinen kiinnostaa. Paikka sijatsee Vantaalla.

Kiitos kaikille hyvistä vastauksistanne! Moni itsestäänselvyyskin on valjennut omaan päähän kun joku muistuttaa että "hei ei aina tarvitse lähteä liikkeelle sieltä mistä muut".

^^En tarkoita kilpailua koiran kanssa, vaan ihan normaalia harrastustoimintaa ryhmässä. Olen tullu siihen tulokseen että tämä varmasti harmittaa enemmän minua kuin koiraa, sillä itse haluaisin kovasti puuhastella muiden koiraihmisten kanssa, jakaa vinkkejä (tai siis saada niitä) ja muutenkin olla mukana sellaisessa. Koira on varmasti tyytyväinen kotitreeneihinkin.

Tietysti suurin motiivi on se että koira itse saisi tarvitsemaansa aktivointia, mutta kyllä itseäkin harmittaa kun haluaisi osallistua koirakursseille ja oppia uutta ja sitten ei voikaan. On vaikeampi kuitenkin aloittaa esim. jälkiharjoitukset kotona jos ei oikeasti lajista mitään tiedä. Helpompaa siis jos saa vinkkejä ja neuvoja aloitukseen.

Ja tietty itseä raastaa se että tuo ei saa tarpeeksi kontakteja muihin koiriin. Ryhmät olisivat ihanteellisia paikkoja harjoitella, mutta ei tuota kehtaa mihinkään viedä kun koko ajan saa pelätä että ei osaa käyttäytyä ja "häiritään" vain muiden treenausta. Pitäisi sitten olla joku tähän tarkoitettu ryhmä erikseen jossa voisi tuota opetella vanhemmankin koiran kanssa asioita jotka oikeasti opetetaan jo pentukurssilla. Ei tuo kuitenkaan ole millään tavalla aggressiivinen muita kohtaan, ei vain tiedä miten muiden kanssa ollaan.

Harmi etten omasta kaupungistani tunne ketään jonka kanssa voisi tuota sosialistamista harjoitella. Sisko asuisi 40 km:n päässä koirineen, mutta melko harvoin satutaan samaan tilaan, etenkään kaikkien koirien kanssa. Siskon toisen koiran kanssa oma koira on päässyt pari kertaa kuonokkain ja leikkiinkin asti on päästy, joten aivan toivoton tapaus tuo ei ole.

Jos nyt sen verran saa mainostaa, että olen blogiin kirjoitellut nyt jotain mitä ollaan tehty kotona. Koiran vireystaso on noussut huomattavasti ja se ottaa kontaktia moninkertaisesti enemmän omasta aloitteestaan.

^Kiitos vinkistä, mutta hieman liian kaukana on täältä katsottuna. Varmasti tällaisia järjestetään kyllä lähempänäkin.

Se, että koiralta katoaa korvat täysin kodin ulkopuolella, kertoo vain siitä, että koira ei kunnioita sinua, eikä se ole sinulla hallinnassa.

Stressaaminen kentällä, läähättäminen, vinkuminen ja hilseily ei ole välttämättä koiran huonoa hermorakennetta. Stressitasosta se kyllä kertoo, koira on vastuussa "laumastaan" ollessanne kentällä ja vastuu on sille liian iso. Ja labradori/karhukoira taustaisella koiralla tuskin hermot falskaa.

Koira kuriin ja nuhteeseen, niin teillä on vielä monia yhteisiä harrastusvuosia edessä, mikäli koiran terveys kestää. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, oppia koko ikä!