Mitä harrastaa pikkukoiran kanssa?
Anniinn
Viestimäärä: 48
Koiran ollessa nuorempi käytiin agilityn alkeiskurssi ja jatkettiin senkin jälkeen treeneissä vielä hetken aikaa - sen verran, että kaikki esteet alkoi olla hallinnassa jotenkuten. Koira ei vaan tuntunut hommasta aina kovin innostuvan, välillä oli ihan kivaakin ja vauhtia riitti mutta välillä lähes stoppasi kesken kaiken. Motivaatio-ongelmia ehkä?
Perustottelevaisuusharjoituksissa on onnistuttu käymään vain muutaman kerran. Meidän koirakerhossa kun toko- ja tottistreenit sattuvat olemaan aina lauantai-aamupäivisin, jolloin itse olen käytännössä aina tallilla. Muutenkin oma hevosharrastukseni valitettavasti rajoittaa kovasti ohjattua koiran kanssa harrastamista, kun treeneihin on vaikea ehtiä.
Silti olisi kiva alkaa harrastaa jotain ihan kunnolla. Kotona meillä on kyllä aika ihanteelliset harjoitteluolosuhteet: iso piha sekä vähän kauempana iiiso ruohokenttä, jossa koiraa voi turvallisesti pitää irti (tämä ei karkaile mutta ei myöskään aina tule pyydettäessä luokse). Agilityesteitä on muutama: yhdet ihan oikeat estejohteet, esterimoja, rengas ja "pujottelukepit" (laskettelusauvat, mutta ajavat asiansa vallan mainiosti ;)).
Vaan mitä sitä kannattaisi kokeilla? Koira on vähän arka ja keskittyminen tahtoo jännässä paikassa herpaantua. Esim. haukkuvat koirat pelottavat :D Tässä on kuitenkin hurjasti menty kesän aikana eteenpäin kun on kuljettu noissa näyttelyharkoissa joissa näkee paljon koiria ja ihmisiä, mutta pakko ei ole tehdä tuttavuutta. On myöskin vähän "laiska" eikä tunnu omaavan juurikaan miellyttämisenhalua - makupaloilla kyllä toimii ja on "pallohullu", pallon avulla saa innostettua mutta keskittyy liikaa siihen palloon.
Itseäni on alkanut tuo toko kiinnostaa kovasti, mutta siinä ei kai saa kisoissa suorituksen aikana palkata ollenkaan? Koira hallitsee kyllä oikeaoppisen seuraamisen, istumisen, maahanmenon, paikallaolon ja luoksetulon - silloin kun huvittaa. Ilman palkkiota onnistuu tällä hetkellä vain istuminen sekä mahdollisesti myös paikallaolo :D
kääpiövillakoira Martta s. 1.5.2011
kiharapaa83
Viestimäärä: 357
Mulla on kääpiösnautseri, jonka innostaminen ja motivoiminen mihin tahansa tekemiseen oli alussa hankalaa. Itse vain ettiisin niin kauan kuin vain vielä keksisin uusia motivointikeinoja ja nykyään koira rakastaa agilitya, kun ollaan käyty ohjatussa pienryhmässä tammikuusta lähtien. Meni varmaan sellainen 3 kk ainakin ennenkuin koira oikeasti innostui lajista, mutta ollessaan vireessä, meillä menee treeniradat ajoittain täydellisesti nykyyän.
Agissa suosittelen menemään ohjattuun ryhmään, jotta saa apuja koiran motivoimiseen ja innostamiseen
Meillä palkataan agissa sekä tokossa leluilla ja nameilla.
Meillä on alla koirani kimppuun hyökättiin agissa ja silti me ollaan päästy treenamisella siihen pisteeseen, että enää lähdöt on vaikeita mutta muuten tykkää ja innostuu. Jos ollaan pidtty esim. viikon tauko niin johan intoa yleensä riittää.
Tokossa täytyy tehdä vain silleen, että rupeat palkkaamaan vähän eri tavoilla, esim. voit tokostakin palkata pallolla koiraa. Jolloin koiran voi saada innostumaan enemmän. Myöskin naksutin koulutus voisi olla hyväksi. Koska siinä naksutin kertoo koiralle, että on tehnyt oikein ja saa palkan hetken päästä. Palkata välillä usein ja välillä harvemmin.
Sitten voit ihan omaksi huviksi ja koiran motivoimiseksi tehdä koiralle jälkitreeniä sekä esim. verijälkeä.
Tällaisia tuli mieleen..
Anniinn
Viestimäärä: 48
kiharapaa83 kirjoitti:
Kannattaa sitä agilitya vielä jatkaa jos kiinnostaa ja tokoa rinnalla, tukevat mielestäni toisiaan.
Mulla on kääpiösnautseri, jonka innostaminen ja motivoiminen mihin tahansa tekemiseen oli alussa hankalaa. Itse vain ettiisin niin kauan kuin vain vielä keksisin uusia motivointikeinoja ja nykyään koira rakastaa agilitya, kun ollaan käyty ohjatussa pienryhmässä tammikuusta lähtien. Meni varmaan sellainen 3 kk ainakin ennenkuin koira oikeasti innostui lajista, mutta ollessaan vireessä, meillä menee treeniradat ajoittain täydellisesti nykyyän.
Agissa suosittelen menemään ohjattuun ryhmään, jotta saa apuja koiran motivoimiseen ja innostamiseen
Meillä palkataan agissa sekä tokossa leluilla ja nameilla.
Meillä on alla koirani kimppuun hyökättiin agissa ja silti me ollaan päästy treenamisella siihen pisteeseen, että enää lähdöt on vaikeita mutta muuten tykkää ja innostuu. Jos ollaan pidtty esim. viikon tauko niin johan intoa yleensä riittää.
Tokossa täytyy tehdä vain silleen, että rupeat palkkaamaan vähän eri tavoilla, esim. voit tokostakin palkata pallolla koiraa. Jolloin koiran voi saada innostumaan enemmän. Myöskin naksutin koulutus voisi olla hyväksi. Koska siinä naksutin kertoo koiralle, että on tehnyt oikein ja saa palkan hetken päästä. Palkata välillä usein ja välillä harvemmin.
Sitten voit ihan omaksi huviksi ja koiran motivoimiseksi tehdä koiralle jälkitreeniä sekä esim. verijälkeä.
Tällaisia tuli mieleen..
Kiitos kommentista :) Olen kyllä tiedostanut että taidan olla itse vähän "tylsä" tuon palkkaamisen suhteen - pitäisi saada palkinnot vähän odottamattomammiksi ja ehkä sattumanvaraisemmiksin, niin ettei koira voi olla varma tuleeko palkkaa. Vyölaukun olen huomannut superkäteväksi, sinne kun mahtuu sekä makupalat, pallo että naksutin. Koira ei pysty niin helposti ennakoimaan mitä on tulossa, kun kädessä ei näy mitään :D
Naksuttimella on tosiaan jotain juttuja opeteltu, toimii hyvin monien ei-niin-kivojen asioiden lähestymisessä. Esim. agilityssä A-este oli meille todella vaikea, Minka pelkäsi sitä alkuun aika kovasti mutta loppujen lopuksi alkoi onnistua ihan hyvin.
Pitäisi varmaan kysellä tuolta koirakerhosta pääseekö kesken kauden enää mukaan agireeneihin. Voisi käydä ainakin pari kertaa kokeilemassa mitä koira tykkää nykyään. Viimeisistä oikeista agilityharkoista on aikaa varmaan ainakin pari-kolme vuotta.
kääpiövillakoira Martta s. 1.5.2011
kiharapaa83
Viestimäärä: 357
Kun koira oppii ja tietää mitä tehdään se innostuu enemmän. Kun koira ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä kuuluu tehdä, se saattaa olla epävarma, joka syö motivaatiota ja intoa.
Meidän blogissa on tarinoita meidän vaikeuksista sekä onnistumisista, jos kiinnostaa käy lukemassa ja ihan oikeasti tämän koiran kanssa tehtiin vuosi töitä ennenkuin kunnon motivaatio löytyi.
eeelisa
Viestimäärä: 469
kiharapaa83
Viestimäärä: 357
Tämän avulla saan tarpeen vaatiessa nopeasti vaihdettua palkan mieluiseen, jos edellinen kyllästyttää.
Meillä ainakin palkaksi kelpaa todella hyvin esim. paistettu kana, makkara, juusto, verilätyt, lihapullat + osa ihan koirien nameista.
Esim. leluista hain monenlaisia mitkä kelpaisivat palkaksi ja niitä sitten jossain vaiheessa alkoi löytyä ja välillä käy toiset lelut ja välillä toiset.
Meillä voi olla lelujakin useampi mukana kun aina ei kaikki kelpaa palkaksi.
Paviaaninkesyttäjä
Viestimäärä: 139
Omaan palkkaamistekniikkaan kannattaa myös kiinnittää huomiota, varsinkin agilityssä. Sen puolesta minäkin ehdotan ohjattuun ryhmään menemistä ja mahdollisten motivaatioprobleemien ilmaisemista kouluttajalle. Näin saisit ulkopuolisen silmäparin tarkkailemaan. Eritoten lelulla palkkaamiseen liittyy muutakin kuin "nakkaan pallon suuntaan x, jolloin koira palkkaantuu" - tuttu juttu, kun oman narttukoiran kanssa Oikea Leikkitekniikka piti hakea.
Pikkukoira on kelpo harrastuskaveri myös pyöräilemiseen tai canicrossiin. Mainitsemani jäljestämisen lisäksi koiramaailmasta löytyy muitakin kivoja nenänkäyttöjuttuja treenattavaksi (kantarellinetsintää, hakua, esine-etsintää, hajuerottelua...). Jos toko tuntuu koirasta puuduttavalta (tai tuntuu siltä, ettei "puiseva" kisasuoritus ole teidän juttu), kannattaa miettiä koiratanssia ja rally-tokoa. Koiratanssissa opetettavien temppujen määrä on rajaton ja koreografiasta voi tehdä vaihtelevan.
Anniinn
Viestimäärä: 48
eeelisa kirjoitti:
Mitä nameja käytät koirallasi? Jos aina sitä samaa esim nakkia niin suosittelen kokeilemaan palkaksi vaikka keitettyä sian kieltä vai vastaavaa erillaista. Meillä toimii älyttömän hyvin noill ns erikois herkuilla, tosin meidän koira tykkää valtavasti myös agilitystä ett palkalla ei niin väliä. :) Ja käytät sitä erikois herkkua vain niissä tilanteissa jossa koira tarvitsee sen ekstra hyvän palkkauksen.
Meillä on "arkiherkkuina" juustoa ja makkaraa (gottleria) jotka ei hirveästi koiraa aina kiinnosta. Treeneissä mukana on yleensä nakkia tai lihapullia, jotka molemmat normaalitilanteessa toimivat ihan kiitettävästi. Jokin superherkku meiltä vielä kyllä puuttuu.
Vauhdikkaammissa harjoituksissa palkaksi tosiaan käy hyvin myös tennispallo/vinkupallo (vinkuna saa koiran innostumaan), mutta tässä riskinä se että koira keskittyy pelkkään palloon ja unohtaa varsinaisen tehtävän...
kääpiövillakoira Martta s. 1.5.2011
kiharapaa83
Viestimäärä: 357
Vinkulelua voi käyttää, ensin innostaa koiran -> pistää lelun taskuun ja tehdään töitä ja palkaksi saa lelun. Voi myöskin kokeilla kiinnostuuko koira karvaleluista, siis mitkä on aidosta karvasta tehtyjä.
Only
Viestimäärä: 23
Strikku
Viestimäärä: 1820
Ja koiratanssikin tuli mieleen, siinä voi tehdä semmosia juttuja, mitkä on just sun koirasta kivoja ja joista se tykkää. Ja jos ei tykkää sitä-samaa-aina-kokoajan-meiningistä, niin voi harjoitella vaikka kahta eri koreografiaa, vaihdella aloituskohtaa, suorituksen pituutta jne.
Molemmat mainitsemani lajit ovat koiralle suht helppoja. Agilitya en noin iäkkään koiran kanssa enää välttämättä lähtisi tekemään, jos ei ole kunnolla tehty lihas- ja nivelhuoltoa. Agility on kuitenkin sen verran raskasta puuhaa, ja vaikka koira ei vielä mikään vahus olekkaan, tuossa iässä aloitettu agility saattaa lyhentää elinikää. Ja vielä, jos koira ei tykkää touhusta...
Myös kaikenlainen nenänkäyttö voisi olla koirasta kivaa, useimmat koirat tykkää, kunhan saa vain juonesta kiinni. Kaverini koira ei esimerkiksi namia suostunut ihan lattialta etsimään, mutta kun lähdettiin ihan jälkipellolle ja tehtiin jälki ohjatusti niin meni nenä kiinni maassa ja sai ihan kunnolla yrittää, että pois suostui lähtemään.
Ja jos koirasi on ujo, suosittelisin kaikkea sen omatoimisuutta kehittävää toimintaa, juurikin vaikka jälkeä. Toko ja agility ovat loppujenlopuksi aika ohjaajakeskeisiä lajeja, ja jos ujoa koiraa aletaan liiallisesti ohjaamaan se menee vielä ujommaksi eikä loppujenlopuksi enää uskalla tehdä mitään.
Tiivistettynä siis, tee sitä, mistä koirasi tykkää, kokeile vähän kaikkea ja päätä sitten. Minun mielestäni pari kolme harjoituskertaa riittää näyttämään, tykkääkö koira lajista vai ei. Jos koira ei ole kiinnostunut hölkäsen pöläystä, en silloin lähtisi lajia jatkamaan, vaihtoehtoja kun on yllinkyllin, ja jos koiraa pakotetaan johonkin toimintaan ja yrittämällä yritetään saada sille motivaatiota lajia kohtaan ei koira todennäköisesti koskaan tule lajista tykkäämään. Tällä en kuitenkaan tarkoita, että jos kora on hämillään lajista, se pitäisi hylätä. Koirasta kuitenkin usein näkee, milloin sitä ei oikeasti kiinnosta ja milloin se vain on hämillään uuden asian kanssa.
vems
Viestimäärä: 1901
naukunen
Viestimäärä: 5081
vems
Viestimäärä: 1901
naukunen
Viestimäärä: 5081
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 02:00) |