Koirat.com

Eikös meidän kaunista suloista viisasta vilkasta sympaattista hellyydenkipeää söpöläistä vielä ole tänne rotukeskusteluihin otettu?

Aloitanpa siis itse, aivan uutena kirjoittajana. (ja tää nyt painuukin lukemaan muita rotukeskusteluita, etten aivan metsään kirjoittele... onpahan nyt ainakin avattu keskustelu...)

Ja sit et jos joku ei tiedä minkälainen Weimarinseisoja on, niin tuossa tuo istuu ja tapittaa mainoksessa oikeassa yläkulmassa ;o)

Eipä taida täällä kauheesti weimarin omistajia olla, vaikka usein on kysytty tuota oikeassa yläreunassa olevaa kuvaa että "minkä rotuinen se on"

No, minä yritän pitää weimarin puolia täällä :D

Minulla on kokemusta vain ja ainoastaan tästä omasta ainutlaatuisesta yksilöstä, en koko rodun puolesta voi puhua, mutta oman neitokaisen luonnetta voin avata.

Kun mies kertoi haluavansa lintukoiran, ajattelin et just joo, mettäkoiranretku :S No, pentu tuli taloon, ihan heti se ei minun sydäntäni sulattanut. mut pikkuhiljaa, ja nyt olen myyty.

Tämä neiti on hiukan arka yksin, mutta kun "sisko" eli meidän vuotta vanhempi sekarotuinen on mukana, niin ei päätä ei häntää, ei jännitä eikä mitään. Se on meidän perheen blondi.

Niin, ei tuo kyl ole mikään mehtäkoiranrutku. se on minun pikkuinen sylikoira, sydänternmurskaaja, sohvaperuna ja petikaveri <3 Ynisee kun sillepuhutaan, tai kun sitä hoidetaan kun on nukkumassa. Herään monesti tap tap tap-ääneen, ja kun silmät avaan, näen koirulin makaavan vieressä ihan lähellä, ja silmät tapittaa vain minua. kun omat silmät saan auki, niin mukava aamupeu saman tien, märkä pitkä kieli nimittäion on hänellä myös..

Virtaa kuin pienessä pitäjässä, yksi 10 kilometrin lenkki ei tunnu missään, ainakaan koiralla, emänällä ja toisella koiralla tuntuu hieman ;o) Pyörä, tai pappatunturikin joskus, on ollut oiva apu liikuttamisessa.

Heips!
Kiinnostuneena vaan kyselen että koira on siis teilläkin metsästyskoirana? Kun olen aivan ihastunut weimarinseisojaan, mutta meillä ei kyllä ole metsästäjiä ja joka paikasta saa hieman sellaisen käsityksen että jos weimarin hankkii, on pakko metsästää... Haavelen että parin vuoden päästä muutettaisiin maalle, ja hankittaisiin sitten weimari, mutta en tiedä jääkö haaveeni turhaksi jos kukaan kasvattaja ei suostu myymään kuin metsästyskäyttöön :/ onko teillä jotain muuta harrastuksia koiran kanssa?

Hei,

Samaa kyselen kuin edellinenkin, eli onko kenelläkään ei-metsästävää weimarinseisojaa tai onko sellainen yhdistelmä edes mahdollinen vai "vaatiiko" rotu aina metsästyksen yhdeksi aktiviteetikseen? Ja onko Suomen ja muun Euroopan kannoissa paljon eroja, muistan jonkun maininneen että Keski-Euroopassa weimareita on paljonkin ei-metsästävissä kodeissa, onkohan puheessa perää?

kyllähän näitä ihanuuksia täällä on ! kirjoittelin tuossa vuosi sitten kuulumisia, mutta keskustelu ei oikein mennyt eteenpäin.

nuori tyttö onkin nyt jo vuosi ja 8 kk. nyt on opittu jonkinmoiset käytössäännöt ja kehuja tuleekin vähän väliä. käy katsomassa weimarikuvia nenukasta - lisää on ja tarinoita kuinka paljon vielä enemmän ! olisipa mukavaa vaihdella välillä kuulumisia muidenkin omistajien kanssa !

vielä vastaus sinulle. kyllä weimarin voi ottaa ei metsästävään kotiin ! itselläni on juuri sellainen ja eilen tavattiin puistossa toinen mokoma - tuontikoira usasta - ero oli siinä, että häntä oli leikattu ja minun koiralla ei ollut ( johtuen säännöistä ) - molemmat ovat narttuja n. 2 v kumpikaan ei osoita hirveitä metsästysviettejä ( haastattelun jälkeen ) mutta tämä rotu vaatii paljon ! liikuntaa ja aktiviteetteja - koulutusta ja huomiota ! leluja riittävästi ja ulkoilua pienenä ! kysykää lisää miten voimme - erittäin hyvin ja antoisaa on ollut tämän älykkään, aktiivisen ja tietenkin myös kauniin koiran kanssa.

Weimaria en omista, mutta meidän koirapuistossa on maailman ihanin weimari! Se seisoo koko aika isäntänsä vieressä ja tottelee kaikkea :) Ja ihan tosiaan grey ghost, hiljainen kun mikä ja ne SILMÄT!<3 Ne käy metsästämässä, eli varmaan siksikin koira on niin tottelevainen (muistaakseni vasta puol vuotias)

Meiltä löytyy kohta 2 vuotias weimariuros. Monet tosiaan ei metsästävät tuovat weimarinsa ulkomailta, sillä Suomessa kasvattajat eivät mielellään koiraa ei metsästävään kotiin anna. Mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Suomen kasvattajat kuitekin panostavat paljon koirien käyttöominaisuuksiin, käyttävät koiriaan kokeissa ja pyrkivät jalostamaan ominaisuuksiltaan hyviä metsästyskoiria. Jolloin toivovat siis että myös pennut pääsevät metsästäviin koteihin.

Tosiasiahan on se, että kanalintumetsästyskausi on varsinkin eteläisimmässä Suomessa hyvin lyhyt ja kuitenkin 80% elämästään koirat toimivat ns. kotikoirina. Pyrkimys on kuitenkin siinä, että koiran koulutus on metsästykseen ja riistatilanteisiin tähtäävää, jolloin koira pysyy hallinnassa kaikissa tilanteissa.

Jenkeissä ja Briteissä on paljon kasvattajia, jotka eivät panosta näihin käyttöominaisuuksiin niin paljon ja keskittyvät ns. näyttelylinjaan. En sitten tiedä onko jako niin selvä kuin esim. irlanninsettereillä. En kuitenkaan usko, että vietit olisivat täysin kadonneet minnekkään.

Meillä weikku on pääosin kotikoira, jonka kanssa käydään metsällä kun pystytään (tänä syksynä lomien puuttumisen takia vain muutaman kerran). Tosin koira ei ole vielä mitenkään esimerkillisesti toimiva kanakoira vaan ohjaajalla on vielä paljon opittaavaa, koulutuksen kanssa on vielä PALJON tehtävää ja kaveri on muutenkin aikuistunut kovin hitaasti. Käydään myös paikallisen kanakoirakerhon koulutuksissa ja fasaanijahdeissa säännöllisesti ja parhaillaan harjoitellaan agilityn alkeita.

Niinkuin nenukka sanoi, vaatii paljon aktivitetteejä ja liikuntaa. Oikeastaan liikunnalla ei weikkua saa väsyksiin vaan se pitää väsyttää myös psyykkisesti.

Ensimmäiseksi koiraksi en missään nimessä suosittele, ja urokset etenkin saattavat olla todella haastavia. Itselläni kolmas kanakoira (tosin ensimmäinen, jonka koulutan alusta asti itse) ja välillä on kyllä ollut sormi keskellä suuta mitä tehdä.

Mutta onhan weikku kuitenkin uskomattoman uskollinen, seurallinen, läheisyydenkipeä, 35kg sylikoira. Vieraita kohtaan varautunut eikä välitä vieraiden silittelystä.

Eiköhän tässä oo jo tarpeeksi sepustettu.

Minuä kiinnostaa Nenukka- onko oikeasti niin että teidän weikku ei reagoi riistaan (kanalintuihin) mitenkään?

tervehdys - löytyyhän muitakin ! oikein kiva.

tämä tyttö reagoi kyllä kaikkiin lintuihin varpusista merikotkiin - samoin nämä puput aiheuttavat täällä pääkaupunkiseudulla päänvaivaa - mutta huomasin nopeasti, että pääasia on että kaikki ylimääräinen saadaan ns. omalta reviiriltä pois. lähtee perään ja vikinä vain kuuluu kun mennään ja lujaa - takaisin tulee heti kun se reviiri on tyhjennetty. olemme hyvin paljon maalla ja ihan toisissa maisemissa - emme kaupungissa. tyttö saa päivittäin vähintään 3 - 5 tuntia liikuntaa - metsässä omia tehtäviä ja samoin kotosalla on kiva keksiä " päätehtäviä " ajanvietteeksi. pitkät metsälenkit ovat parhaimpia sillä siellä mennään ristiin rastiin ja kovaa - jos lenkillä ollaan tiellä, niin tieltä ei poistuta - edes käymään metsän puolella. sitä olen ihmetellyt. tuolla eestin puolella hiukan ajatuttaa kun metsää on aika lähellä ja siellä villisikoja ... olen lukenut kauhutarinoita kuinka weimareita on puhkottu kun eivät suostu perääntymään. siellä yleensä kulutamme paljon aikaa pelloilla ... kaivaen ... jotain ... muutoinhan tämä on tällainen lellikki, läheisyydenkipeä, pusukone, ihmisrakas ja kaikkien suosikki. ties miten monta kummitätiä ja setää.
pienenä halusi leikkiä kaikkien kanssa - nyt ei välitä enään niin paljoa tuskin yhtään muista koirista - tykkää kyllä käydä nojailemassa muiden koirien omistajien jaloissa josko saisi vaikka rapsutuksen. oppi jo pienenä diivaksi ..

huomasin itse myös, että aikuistuminen kestää ja ne silmät tuli päähän vasta siinä vuoden iässä - sitä ennen mentiin ja törmäiltiin vauhdissa ties mihin. kaikkea pitää seurata mitä tapahtuu - hurjan utelias ja nokka löytyy niin käsilaukusta, matkalaukuista, pusseista tai mistä vain mihin voi pään työntää. vahtivietti on myös korkealla - pihalle ei tulla - ei se varpunen tai ihminen ilman ilmoitusta - ne äänet tai jutut mihin ollaan totuttu ei haittaa. myöskin täällä kaupungissa voidaan olla ihan rauhassa - käytävän äänet osataan jo. omistajastaan on myös mustis.

en lakkaa hämmästymästä kuinka nopeasti opimme uusia asioita - voin kävellä kaupungillakin ilman remmiä - hän kulkee vieressä ja tottelee pienintäkin opittua komentoa - harjoittelemme luonnollisesti hyvin aikaisin aamulla tai hyvin myöhään illalla kun ei ole muita lähistöllä... tosin onhan sitä väännetty kättä - tai päätä ( molempien ), sillä sellainen jääräpää hänestä löytyy - harrastamme välillä tuijotuskisoja - patsastelu on myös hauskaa ! mutta kiva olisi lukea millainen teidän weikku on !