Koirat.com

Annin käytös on muuttunut todella paljon sen jälkeen kun Nelli tuli mulle ja nyt tuntuu etten tiedä miten mun kannattaisi edetä sen kanssa. Annista on tullut tosi uhmakas, se selkeästi hakee huomiota itseensä käytöksellä,jonka tietää olevan kiellettyä. Käskysanat jotka se on osannut ja totellut ennen Nellin tuloa, kaikuvat nyt kuuroille korville. Sisällä Anni haukkuu ja vahtii paljpn enemmän, mm. parvekkeella haukkuu pihassa kulkeville, mitä ei ole viime kesänä tehnyt. Ulkona rähisee hihnassa. Pahimmat ongelmat meillä on luoksetulon kanssa. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että kutsuessani Annia luokse se lähtee juoksemaan aivan päinvastaiseen suuntaan, eikä sillä ole aikomustakaan tulla luokseni. Tietysti se samalla houkuttelee Nellin mukaansa, mikä tietysti vielä vahvistaa Nellille että käskyjä ei tarvitse totella.

Tämän päivän tapahtuma on hyvä esimerkki siitä millainen Anni on nykyään. Ennen töihin lähtöä menin viemään koirat ulos, että Nelli pääsee kakalle kun olin ne juuri ruokkinut. Menin meidän takapihalle ja laitoin Annin hihnaan, ettei se lähde mihinkään huitelemaan. Nellin tehtyä tarpeensa, sanoin koirille että mennään sisälle. Tässä vaiheessa Nelli lähti mun mukaan, mutta Anni pisti jarrut pohjaan, niin että panta pujahti sen kaulan läpi. Kun huomasin tämän, kutsuin Annia. Huomasin heti että sen ilme muuttui teräväksi ja ei mennyt kuin 2 sekuntia, niin koira lähti juoksemaan hillittömästi pitkin pihaa yllyttäen tietysti Nellin peräänsä. Vaikka huusin luoksetulo käskyä, niin Anni lähti vaan kauemmas ja hävisi Nelli perässään talon toiselle puolelle. Juoksin niiden perään ja sain ne kiinni meidän pääovella. Olin niin vihainen, että nappasin Annia niskasta ja käänsin sen selälleen napakasti maahan ja katsoin tosi vihaisesti sitä silmiin, ja sanoin että jumalauta koira mikä suhun on mennyt? Pidin sitä siinä asennossa pari sekuntia ja sitten päästin irti. Tämän jälkeen mentiin sisälle, ja Anni meni suoraan sängyn alle. En huomioinut ennen töihin lähtöä Annia enää mitenkään, eli sinne ne jäi nyt.

Mua suorastaan ahdistaa tää tilanne, kun en tiedä mitä mun pitäisi tehdä Annin kanssa. Hakeeko se multa huomiota tuolla käytöksellä eli onko se mustasukkainen, kun kaikki huomio ei kohdistukaan enää siihen? Mä olen mielestäni antanut Annille omaa huomiota, eli rapsutellut sitä sohvalla niin että Nelli ei pääse siihen, tervehdin Annia ennen Nelliä, Anni saa ruuan ensin ja kehun sitä jos se puolustaa esim. ruokaansa tai luutaan Nelliltä.

Kaikki ehdotukset siitä, miten mun kannattaisi noiden koirien kanssa nyt toimia otetaan vastaan!

Miksi suosit vanhempaa koiraa? Ei mun mielestä koiria pidä suosia, vaan ovat kaikki samanarvoisia, ja sinä olet johtaja, tai joka tapauksessa pidät järjestystä yllä.

Noihin luoksetulo ym. tottelemattomuusongelmiin tehoaa riittävä liikunta ja touhuaminen/kertaus. Mieluummin vielä molempien kanssa erikseen, ja vasta kun ovat väsyneitä, uskaltaisin laittaa ne kahdestaan vapaana ulos. Totta kai koirat haluavat karata jos niistä siltä tuntuu, mutta ei niistä tunnu siltä jos ne ovat saaneet riittävästi liikkua, haistella ja touhottaa.

Hoida ensin vanhan koirasi tottelevaisuus kuntoon leikkimällä, palkitsemalla ja liikkumalla. Sitten opeta pikkuhiljaa pienokaiselle samoja sääntöjä. Kehu koiria kun ne tekee oikein. Esimerkiksi aamulla käyttäisin pienen ensin tarpeillaan, sitten lähtisin kunnon lenkille vanhan kanssa, antaisin ruoat ja vielä pieni tai molemmat ulos, jolloin keskittyis enemmän pienen väsytykseen. Ei tähän mene kuin 45 minuuttia.

Koirat oli siis käynyt ennen tätä vajaan tunnin lenkillä missä olivat jo juosseet vapaana, nuuskineet ja leikkineet. Tämä oli vaan "pikapissatus" pennun vuoksi, johon ilmeisesti ei olisi pitänyt ottaa Annia mukaan ollenkaan. Joten liikunnanpuutteesta tämä ei ainakaan johdu.

Se miksi suosin vanhempaa, on laumajärjestys. Haluan korostaa pennulle että se on pahnanpohjimmainen, Anni on meidän välissä ja minä johtaja. Mielestäni ei ole mitenkään väärin ylläpitää omalla käytöksellään laumanhierarkiaa, sillä muuten kun pentu kasvaa, ongelmia on tiedossa jos laumajärjestys ei ole selvä.

Se on totta että olen liian vähän vienyt koiria ulos erikseen ja siihen yritän jatkossa panostaa.

Koirat oli siis käynyt ennen tätä vajaan tunnin lenkillä missä olivat jo juosseet vapaana, nuuskineet ja leikkineet. Tämä oli vaan "pikapissatus" pennun vuoksi, johon ilmeisesti ei olisi pitänyt ottaa Annia mukaan ollenkaan. Joten liikunnanpuutteesta tämä ei ainakaan johdu.

Se miksi suosin vanhempaa, on laumajärjestys. Haluan korostaa pennulle että se on pahnanpohjimmainen, Anni on meidän välissä ja minä johtaja. Mielestäni ei ole mitenkään väärin ylläpitää omalla käytöksellään laumanhierarkiaa, sillä muuten kun pentu kasvaa, ongelmia on tiedossa jos laumajärjestys ei ole selvä.

Se on totta että olen liian vähän vienyt koiria ulos erikseen ja siihen yritän jatkossa panostaa.

Mulla ittellä ei oo kokemusta kuin omasta koirasta, (joka ei tuu toimeen minkään valtakunnan koiran kans) joten en mikää hirvee tietäjä ole, mutta jostain kun olen näitä juttuja lukenut kun ensin vanhempi koira on se silmäterä ja saa jakamattoman huomion, mutta yhtäkkiä perheeseen tuleekin toinen joka "vie" tän entisen silmäterän osan huomiosta ja vanhempi alkaa käyttäytyä huonosti, niin siihen vois auttaa erikseen lenkittäminen ja puuhailu, niin että Anni sais sen sun jakamattoman huomion teidän "laatuaikana"?

Olen kyllä samaa mieltä siinä, että vanhemman koiran asemaa ei kannata vahvistaa. Ainakin meillä olen puuttunut vain silloin kun tilanne näyttää väkivaltaiselta tai toisen perusturvallisuus on uhattuna jollain tapaa. Mä olen pomo ja koirat on mulle samalla viivalla. Keskenään voivat järjestää itsensä miten tykkäävät, mutta se ei vaikuta siihen miten haluan niiden minuun suhtautuvan. En ole mikään koirien laumakäyttäytymisen mestari, mutta kokisikohan Anni että mielistelet sitä tuollaisella 'suosimisella'? Varsinkin komentamisesta kehuminen särähtää korvaan hivenen..vaikka kyse olisikin oman ruuan puolustamisesta...

Jos kyse taas on pelkästä huomionhakemisesta, en keksi muuta keinoa kuin hoitaa Annille omaa aikaa kerran päivässä. Niitä juttuja mitä tehtiin ennenkuin pentu tuli taloon. Samalla voi vahvistaa opittuja ja nyttemmin unohdettuja käskyjä ja käytösmalleja.

Tarkoitus on nyt järjestää meille joka päivä kahdenkeskinen hetki, oli se sitten koulutusta tai rapsuttelua ja läheisyyttä, ja katsoa onko sillä vaikutusta tilanteeseen. Lisäksi pidän Annin kiinni tilanteissa, jossa on riski että homma karkaa käsistä. Ensi viikolla meillä myös jatkuu toko- ja agiharkat, niin päästää kahdestaan puuhaamaan. Odottessa ajattelin ottaa muutaman kerran päivässä Annin kanssa ihan perustottelevaisuuden alkeista lähtien, niin että koira saa mahdollimman paljon positiivistä huomiota, onnistumisen elämyksiä ja enemmän kahdenkeskistä aikaa. Lisäksi vältän puuttumista koirien väleihin millään tavalla, ellei homma lähde aivan käsistä.

Lisäksi kaikki namipalat tulevat joko treenien kautta tai sitten esim. etsimisleikin kautta. Katsotaan mihin tilanne menee. Toisaiseksi olen luopunut ajatuksesta lenkittää ne eri aikaan. haluan että koirat oppivat että me liikutaan laumassa ja kun tulee joku tilanne (esim. ohitustilanne), ohjaan koirien keskittymistä itseeni ohituksen aikana ja onnistuneesta ohituksesta tulee megapalkka. Lisäksi alan treenaamaan Annin kanssa luoksetuloa uudestaan, tekemällä itsestäni erittäin houkuttelevan kohteen . Otan namipalkaksi, jotain tosi hyvää ja niin, että koirat saavat osan aterioistaan kädestä koulutuksessa. Eli katsekontakti otetaan taas käyttöön myös vanhemman koiran kanssa hyvin monissa tilanteissa.

Lisäksi annan Annille omaa aikaa esim. nostamalla sen sängylle minne Nelli ei pääse, ja siellä rapsuttelen ja juttelen sen kanssa, rapsuttelen ja se saa mun jakamattoman huomion esim. noin vartin ajan/pvä.
Katsotaan mihin suuntaan tässä lähdetään menemään.

Miksi et lenkittäisi erikseen? Oletettavasti ne pennun ja Annin lenkitkin on vielä aika erilaisia? Meillä ei ole koskaan suosittu ketään iän perusteella eikä tulla suosimaan. En myöskään kehu aggressiivisesta käytöksestä vaan annan joko koirien selvittää asian ilman mun puuttumista tai jos näyttää menevän älyttömyyksiin puolin tai toisin niin sitten mieluummin itse puutun kuin lähden vahvistamaan kenenkään esim ruuan puolustamista. Lenkeillä tulee helposti annettua sille vanhemmallekin koiralle sitä omaa yksilöllistä aikaa. Koulutukset yms toimii siinä myös ja ainakin meillä jokainen koira tarvitsee sitä ns. omaa aikaa ihmisen kanssa.

Meillä oli melko samanlainen tilanne kotona Armaksen kotiuduttua. Ropi alkoi kyseenalaistaa jo opittuja asioita ja käyttäytyi vastoin normaaleja tapojaan. Muutaman kuukauden kestettyä sitä aloin olla epätoivoinen ja katua pennun ottamista, kunnes eräänä päivänä lenkillä huomasin tiuskivani Ropille aina sen ollessa tottelematon. Siinä samassa kelasin päässäni nuo menneet kuukaudet ja tajusin jatkuvan nukkumattomuuden (ah, pennunomistajan arki) ja stressin takia olleeni jatkuvasti pinna kireällä. Siinä vaiheessa iski aivan kauhea syyllisyydentunto, sillä olin hokenut miehellenikin jatkuvasti, että Armaksen kanssa kaiken koulutuksen ja tekemisen pitää olla hauskaa, mutta kaikki voimavarat kuluivat siihen ja Ropin kanssa ei jaksanut enää iloita. Mietin päässäni, että miksi hemmetissä minä koirille tiuskin, kun siitä ei ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin.
Siinä vaiheessa pysäytin Ropin, hengähdin syvään ja kutsuin yli-iloisesti Ropia sivulla ja pyysin seuraamaan. Tuon jälkeen ei ongelmia ole ollut 4 kuukauteen kertaakaan, paitsi juuri päivinä jolloin oma jaksaminen on niin piipussa että tulee helposti ärähdettyä koirille.

Voisiko Annin kanssa olla sama juttu? Sinullakinhan on kirjoituksiesi mukaan ollut ns. puppybluesia ja jaksaminen todella tiukalla kaikkien vastoinkäymisien vuoksi. Itsellä kesti tosiaan useampi kuukausi tajuta tuo, vaikka Ropin kanssa pidettiin kahdenkeskisiä lenkkejä ja puuhatuokioita, mutta kun ei itse jaksanut olla täysillä mukana iloisella mielellä, niin silloin alkoi myös koiran ongelmakäyttäytyminen. Tuon ahaa-elämyksen jälkeen suunta on ollut raketin lailla ylöspäin ja Ropi ei ole koskaan ollut noin tottelevainen ja kontaktihakuinen.
Tsemppiä Juulialle ja roppakaupalla jaksamista, kyllä se vielä iloksi muuttuu!

Juulia: Ei se erikseen lenkkeileminen mitään välttämättä ratkaisekaan. Paljon parempi on ottaa sitä aikaa molemmille koirille just koulutus- tai hellyystuokioiden merkeissä, niinkuin suunnittelitkin. Kuitenkin varmasti jatkossa on tarkoitus päästä yksillä lenkeillä päivässä, eikä loppuelämäänsä kuskata koiria ulkona erikseen. Itse ainakin huomasin, että penska kulkee yksinään lenkillä kuin enkeli (kun meillä oli enemmänkin ongelmana se että junnu ei osannut oikein käyttäytyä) ja oisinkin päässyt helpommalla kun oisin vienyt ne erikseen. Mutta tahdoin että ne oppivat kulkemaan yhdessä, joten kuljetan niitä pääosin yhdessä. Ja nykyään se jo onnistuu hienosti.

Meillä tuo narttu on vanhemmiten muutenkin vähän jättänyt tiettyjä käskyjä huomiotta, mutta se on pentuna aika kovilla otteilla koulutettu ja kovaääniset komennot kyllä viimeistään saavat sen heräämään. Silti sen silmissä välillä välähtää nuoruuden into kun se tempaa kersan mukaansa ja ne painattaa menemään metsässä keskenään (pidän pentua irtona vaan metsässä). Eikä siinä vaiheessa yleensä auta huutaa, ne jättää korvansa aina minulle kun alkaa kaahaaminen Mutta koska tila ja tilanne ovat kaahaamiselle turvallista, niin annan niiden mennä enkä huutele. Minusta se on ihana katsoa kun koirat ovat niin onnellisia ja nauttivat toistensa seurasta.

Arjen jakaminen työlle ja koirille on vielä helppoa. Mutta sittenkun tarvis repiä siitä vapaa-ajasta hetki myös itselle ja omalle jaksamiselle (plus nukkumiselle!!) niin siihen vaaditaan jo vähän pidempää matematiikkaa. Mun kokemuksen mukaan vuorokaudessa on edelleen aivan liian vähän tunteja, mutta välillä kun muistaa kuitata univelkaa niin kyllä sitä vapaa-aikaansa mielellään koirille jakaa itsestään vähän tinkien. Voimia ja vertaistukitoivotuksia täältä! Älä ole liian ankara itselles, tai koirillekaan. Kyllä se siitä helpottaa :)

Kiitos kaikille kommenteista ja tuesta! Erityisesti tuo SaMaJan kirjoitus pisti miettimään, että olen tosiaan tiedostamattani purkanut Anniin pahaa oloani, mikä näistä koirien sairastelukierteestä on seurannut. Ja tosiaan olen puuttunut huonoon käytökseen varsinkin alussa Annille tiuskimalla, joka nyt kaduttaa ihan hirveästi. Oikeastaan olen puuttunut vaan Annin huonoon käytökseen eli se on saanut silloin huomiota, mutta hyvin käyttäytyessään en ole sitä kehunut. Olen keskittänyt kaiken positiivisen kehun Nellille, kun olen kokenut että se tarvitsee niin paljon positiivista vahvistamista. Eilisen ja yön mietittyäni, olen päättänyt muuttaa nyt omia toimintatapojani. Kehun ja vahvistan Annin hyvää käytöstä enemmän, palkkaan sitä onnistumisista ja puutun huonoon käytökseen rauhallisen jämäkästi. Lisäksi rauhoitan mm. uloslähtötilanteita niin että koirat eivät ryysää ulos ovesta vaan istuvat rauhallisesti ennen kuin avaan oven, jolloin uloslähtiessä koirien mielentila ei ole niin kiihtynyt.

Huomasin jo tänään kun mentiin ulos harjoittelemaan luoksetuloja, miten innoissaan Anni oli kun pääsi tekemään ja onnistumaan ja mä kehuin sitä tosi vuolaasti. Lisäksi olen enemmän huomioinut sitä ihan katsekontaktein, niin että se näkee että mä välitän sen olemassa olosta siinä tilassa. Heti tänään jo koira on tuntunut rennommalta. Esimerkiksi kun törmäsimme rapussa yläkerrassa asuvaan bokseriin, mitä Anni on kerran säikähtänyt, niin sain Annin rauhoittumaan ottamalla siihen iloisella äänellä katsekontaktin ja rauhoittamalla sitä puheella. Tilanteen mentyä ohi, palkkasin sitä ja koira oli ihan erilainen kuin ennen näiden kohtaamisten jälkeen.

Tulenpa minäkin tähän samaan ketjuun keskustelemaan. Meille kotiutui pari päivää sitten pentu noin kolmivuotiaan uroksen seuraksi. Uros on ottanut pennun vastaan erinomaisesti.

Mietin kuitenkin miten paljon koirien väleihin kannattaa puuttua. Uros ei yleensä ole vahtinut ruokiaan muilta, vierailevilta koirilta, vaan on pikemminkin kantanut ruokansa muille syötäväksi. Nyt kuitenkin uros on tainnut huomata, että pentu onkin täällä jäädäkseen ja kilpailee oikeasti samoista resursseista. Uros murisee ja rähähtää pennulle, jos on syömässä ruokiaan ja pentu lähestyy. Samaa tekee lelujen kanssa, vaikka oikeasti ei tunnu olevan kiinnostunut leluista. Ihan vaan periaatteessa haluaa niitä kanniskella, jotta pentu ei niitä saisi.

Uros myös seuraa pentua melkein jatkuvasti paikasta toiseen. Se vahtaa ja tuijottaa, yrittää koko ajan saada leikkiin. Mietinkin sitä, että kuinka paljon näihin koirien välisiin puuhiin kannattaa liittyä? Estänkö urosta seurailemasta pentua, vaikka pentu ei siitä tunnu välittävän? Kiellänkö ruoan ja lelujen puolustamisen? Omaansa saa mielestäni puolustaa, mutta välillä uros asettuu ruoan ja pennun väliin, ja aloittaa rähinän. Tästä rähinästä olen kieltänyt, mutta murinasta en.

Mietin lisäksi tuota mustasukkaisuutta: miten sitä voi välttää? Emme suosi urosta, vaan yritämme kohdella sitä samoin kuin ennenkin. Toisaalta haluamme osoittaa sille ja pennulle, että se on arvoasteikossa korkeammalla. Siinä mielessä olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla: jotenkin sitä vanhempaa koiraa pitäisi "suosia".

^ei. Nimenomaan sitä vanhempaa ei pitäisi suosia. Se on niiden koirien välinen asia, miten itsensä järjestävät. Anna niiden selvittää välinsä, ikäeroa on kuitenkin niin paljon, että pentu tuskin syrjäyttää vanhempaa. Mutta jos menet sinne väliin ratkomaan sitä tilannetta tavallaan vanhemman 'avuksi', nostat sen lähestulkoon itsesi tasolle. Ja näin ollen sulla on kohta ongelmia sen kanssa.

Itse puutun väleihin silloin, jos jompikumpi koirista on henkisesti tai fyysisesti todellisessa vaarassa. Murista meillä saa ja ärähtääkin tarvittaessa. Kiinni ei saa käydä, eikä toiselta saa varastaa: ruoka ja luut kuuluvat sille, kummalle se on annettu ja toisella ei ole siihen koskemista. Jos koira ei itse omaansa puolusta, käyn antamassa ryövärille rajun palautteen. Tosin pari kertaa riitti, ei oo tarvinnu enää puuttua siihenkään.

Mustasukkaisuutta vältät hoitamalla molemmille tasapuolisesti omaa aikaa. Ja muistat, ettei ole vanhemman koiran vika, jos penska valvottaa yöllä ja sen takia päivällä väsyttää. Klassisin virhe kahden koiran taloudessa tuntuu olevan se, että kun pentu muuttaa kotiin, unohdetaan ettei se vanhempikaan ole täydellinen. Mistä seuraa se, että vanhus saa kohtuuttoman paljon huomiostaan pelkästään siitä, että sitä kielletään (ja yleensä vielä vähän sillätavalla kärsimättömästi ärähtäen, että 'mitenkä sinäkään nyt et osaa käyttäytyä.')

Hmm, kiitos Kadi, annoit paljon pohtimisen aihetta.

Vanhempi koira on jatkuvasti tulisilla hiilillä. Se seuraa pentua, tarkkailee ja yrittää estää sen pääsyä paikasta toiseen. Ruoasta rähisevät niin, että kuola roiskuu. Mutta pentu ei luovuta, vaikka vanhempi sille kuinka murisisi ja irvistäisi! Se rupeaa huutamaan takaisin. Pentu on jo varastanut kerran vanhemman puruluun eikä vanhempi muuta tehnyt kuin irvisteli, ja sen jälkeen tuijotti menetettyä saalista hämmentyneenä.

Pentu yrittää useasti varastaa vanhemman ruoat, tähän olen puuttunut ennakoivasti siten, että pennulla ei ole asiaa vanhemman lähelle, kun vanhempi syö. Sama tietenkin myös toisinpäin.

Mitä mieltä olette, pitäisikö jotenkin estää tuo vanhemman jatkuvat pennun seurailu? Se on aina ollut tuollainen pakkomielteinen luonne: ei pysty relaamaan, jos lähellä on toinen koira. Vasta kun pentu nukahtaa, uskaltaa vanhempikin levätä hetken.

Ja ruokailuista: pentua pitää ruokkia neljästi päivässä ja aikuinen koira taas kiihtyy suunnattomasti kun pentu syö, mutta se itse ei saa ruokaa. Aikuisella on ruoka-aika normaalisti kahdesti päivässä. Kannattaisiko jakaa vanhemmankin ruokailut neljään pienempään erään vai pitää kiinni totutuista tavoista?

Väkisinkin vanhempi koira saa nyt enemmän huomiota ja herkkuja kuin aikaisemmin. Tämä siksi, että pennun kanssa on leikittävä ja puuhattava, ja ruokkiakin pitkin päivää. Näissä tilanteissa vanhempi on aina mukana, tarkkailee jännittyneenä ja ärähtelee jos ei itse saa ruokaa tai jos pentu vie kaiken huomion. Tuntuu jotenkin epäreilulta jättää vanhempi paitsi kaikesta kivasta. Mutta onko tämä nyt koiran inhimillistämistä? Toisaalta tuntuu oudolta leikkiä ja silitellä pentua samalla, kun kieltää vanhempaa tulemasta lähelle. Eikö tämä ihmisen toiminta jo lähtökohtaisesti vääristä koirien välisiä suhteita?

Hime kirjoitti:

Pentu on jo varastanut kerran vanhemman puruluun eikä vanhempi muuta tehnyt kuin irvisteli, ja sen jälkeen tuijotti menetettyä saalista hämmentyneenä.

Tässä tilanteessa hakisin sen luun palautteen kera pennulta pois ja antaisin vanhemmalle takaisin. Ilman mitään sen suurempaa sirkusta. Toisen omaa ei oteta.

Hime kirjoitti:

Pentu yrittää useasti varastaa vanhemman ruoat, tähän olen puuttunut ennakoivasti siten, että pennulla ei ole asiaa vanhemman lähelle, kun vanhempi syö. Sama tietenkin myös toisinpäin.

Meillä saa katsella vierestä toisen syömistä jos tahtoo koira itseään kiusata. Häiritä ei kuitenkaan saa, eikä mennä niin lähelle, että toinen joutuu ahmimaan.

Hime kirjoitti:

Mitä mieltä olette, pitäisikö jotenkin estää tuo vanhemman jatkuvat pennun seurailu?

Jos se vanhempi siitä stressaantuu itse, niin ehdottomasti. Tosin aika voi auttaa tuohonkin, kunhan vanhempi tottuu pennun olemassaoloon.

Hime kirjoitti:

Kannattaisiko jakaa vanhemmankin ruokailut neljään pienempään erään vai pitää kiinni totutuista tavoista?

En minä ainakaan jakanut..

Hime kirjoitti:

Väkisinkin vanhempi koira saa nyt enemmän huomiota ja herkkuja kuin aikaisemmin. Tämä siksi, että pennun kanssa on leikittävä ja puuhattava, ja ruokkiakin pitkin päivää. Näissä tilanteissa vanhempi on aina mukana, tarkkailee jännittyneenä ja ärähtelee jos ei itse saa ruokaa tai jos pentu vie kaiken huomion. Tuntuu jotenkin epäreilulta jättää vanhempi paitsi kaikesta kivasta. Mutta onko tämä nyt koiran inhimillistämistä? Toisaalta tuntuu oudolta leikkiä ja silitellä pentua samalla, kun kieltää vanhempaa tulemasta lähelle. Eikö tämä ihmisen toiminta jo lähtökohtaisesti vääristä koirien välisiä suhteita?

Kannattaa tehdä niin, että otat alkuun molemmille koirille omat leikki/koulutushetket päivässä ja toinen odottaa sillävälin joko eri huoneessa, sisällä tai autossa. Riippuen siitä missä treenaat. Vaikka niin, että teetät toisella jonkun yhden jutun ja sit vaihto. Ihan sillä, ettei kummankaan tarvitse olla mustasukkainen ja jotta pystyt kunnolla keskittymään molempiin, eikä kumpaakaan tarvitse kieltää. Näin ollen myös olet tasapuolinen ja sun arvovaltasi molempiin koiriin säilyy muuttumattomana. Myöhemmin niitä voi siedättää odottamaan samassa tilassa, missä toista treenataan. Mulla toinen koira on paikka-käskyn alla sillä aikaa kun toinen tekee, jos treenaan sisällä.

Eikä ehkä kannata antaa murista huomiosta. Sun tekemisiin ei sais koirat puuttua. Sä teet mitä tahdot vaikka ne ei siitä tykkäisikään.

Hime kirjoitti:

Kannattaisiko jakaa vanhemmankin ruokailut neljään pienempään erään vai pitää kiinni totutuista tavoista?

Mites tämä ruokailujärjestys sitten? (Toki ensin ihmiset ja sitten koirat)
Täällä pörrää 5- ja 1-vuotiaat koirat, ja olen antanut vanhemmalle ensin, sitten vasta pienelle.
Mutta jossain vaiheessahan "lauman järjestys" voi muuttua, pienemmästä voikin tulla ns pomo.
Mites te muut, annatteko ruoan missä järjestyksessä vai peräti yhtä aikaa?

Meillä on opetettu koirat siihen, että kumpi tahansa voi saada ruoan eka tai sitten saavat samaan aikaan. Yleisesti ottaen syövät eri tiloissa, lähinnä jo sen takia että vanhempi on allerginen enkä halua ottaa riskiä että pääsee pennun kupilta hakemaan rippeitä vahingossakaan. Joskus syövät samassa tilassakin, mutta sitten melkein oon ite siinä vierellä vahtimassa ettei keksitä mitään typeryyksiä.

Luita meillä on kokoajan lattialla, harvemmin enää edes huomioivat jos toisella on luu. Välillä tietty pitää mennä härkkimään puolin ja toisin, mutta osaavat selvittää asiat ihan sopuisasti. Ja luita on tosiaan viitisen kappaletta samanlaisia lattioilla pyörimässä eli ei senkään takia tarvitse tapella :)

En ole tullut ajatelleeksi, että noi voisivat saada ruoan samaan aikaan, mutta vaan eri tilassa
Kiitos siis ideasta!
(samassa tilassa en viitsi antaa, isompi porhaltaa pienemmän kupille varmasti heti jos ei vahdi koko ajan)

Minulle on tulossa pentu jossain vaiheessa ja tiedän jo miten nykyinen kaksivuotias koira tulee reagoimaan. Se on aina minusta hyvin mustasukkainen ja saattaa murista muille ja näykkäistä ilmaa jos esimerkiksi silitän toista koiraa tai jos joku tulee pelkästään lähelleni silloin kun Fiona on sylissä. Miten tähän pitäisi reagoida sitten kun pentu saapuu?

^se miten pitäisi reagoida riippuu tietenkin aika paljon siitä millainen koira on muuten. Itse aloittaisin ehkä siitä, että koiraa ei huomioida tai se poistetaan tilanteesta. Eli jos se vain murisee välimatkan päässä tms. ei huomioida, ja toisaalta taas palkitaan koiraa kun se käyttäytyy tilanteessa toivotulla tavalla. Jos se tulee näykkimään pentua/ihmistä tms. veisin se "jäähylle", johonkin mistä se ei pääse itse pois, oli se sitten toinen huone, häkki tai mikä nyt on missäkin tilanteessa helpointa. Jäähyn ei tarvitse kestää kuin sen verran että koira rauhoittuu, ja sitten uusi yritys.

edit. niin ja meillä on siis ihan menestyksellä itse toimittu näin Pelkkä huomioimattomuus ei riittänyt kun kyseessä oli sitkeä terrieri, mutta aloittaisin aina siitä lievimmästä keinosta. Meillä vanhempi koira on kova vahtimaan eikä ärhennellyt niinkään meidän toiselle koiralle sen ollessa pentu, vaan muille koirille jotka tulivat minun/meidän lasten/meidän tavaroiden/toisen koiran lähelle

Se meinaa tehdä sitä yhäkin välillä, mutta nykyään pelkkä katse riittää ja koira muistaa että ai niin, mehän sovittiinkin että sä hoidat tilanteen