Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Maanantaina, 24.01.2011 klo 14:10

Isompia esteitä pelkäävä koira

Milka

Milka
Viestimäärä: 8

ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Maanantaina, 24.01.2011 klo 14:10  
+
0
En ainakaan itse löytänyt tällaisella aiheella olevaa keskustelua, mutta anteeksi, jos tällainen on jo.
Eli aiheeseen. Oma bichon friséeni hyppäsi tullessaan meille(8kk) harjoittelun jälkeen n.60cm esteitä yksittäisenä, kesällä säikähti, kun este kaatui rymähtäen viereen, ja nyt ei enää hyppisi. Mitään kunnon agility-esteitä ne ei ole, vaan n.5cm paksuja puutolppia kiinnitettynä vanerilevyyn ja niissä tolpissa on nauloja, joihin olen laittanut puomeja(ohuita rimanpätkiä), eikä radalla muuta olekkaan, kuin syksyllä mukaan tullut, lapsille tarkoitetusta telttaviritelmästä napattu hyvin toimiva putki. Aina, kun hypitään, ollaan ensin käyty kävelemässä n. 10-30min ja aloitettu pienistä esteistä lämmittelyksi. Pienet, n. 15-30cm korkuiset esteet menee leikiten, samoin se putki, mutta heti jos korkeus kasvaa 35-40cm, niin epäröintiä koiran lähestymisessä ja hyppäämisessä. Olen palkinnut nameilla, leluilla ja naksuttimen syksyllä saatuani silläkin. Säikähtämisestä lähtien ollaan hypätty kork. 50cm esteitä, joskus menee niitäkin hyvin. Pari kertaa yhden harjoituskerran aikana olen hypyttänyt luoksetulolla, niin että hihna tulee perässä ja saattaa nykäistä esteen alas, koira ei tätä ole tajunnut, mutta seuraavan kerran kun mennään yhdessä, niin näyttäisi jännittävän. Oma suhtautumiseni tuntuisi ainakin itsestäni olevan sama pienillä ja isoilla esteillä, eli ei koira minustakaan voi ottaa reagointia. Itseäni "masentaa" myös se, että jos treeneissä on mukana kaverini keskikokoinen villis, niin kaverini tahtoisi vain hyppiä pituusesteitä, mitä oma koira ei ole valmis hyppäämään ja pakottamaankaan en kykene. Pari kertaa mukana ollut tämän saman kaverin toy-villakoira, jolloin korkeudet natsaa oman koiran kanssa vallan mainiosti. Viime aikoina ollaan hypätty myös toisen kaverini yli-ison toy-villakoiran(?) kanssa, silloin myös korkeudet ihan ok, mutta toinen koira hyppää paljon paremmin, niin tulee jotenkin outo olo, kun toisen koira hyppää hyvin, tottelee ja näin ja meillä menee hypyt pienillä hyvin, mutta jos tulee se 40cm niin jumitus juuri ennen estettä. Olisiko kellään vinkkejä, miten tätä saisi parannettua?

Mondial

Mondial
Viestimäärä: 1013

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Maanantaina, 24.01.2011 klo 17:03  
+
0
Siis harrastatteko agilitya, vai hypitte muuten vaan? Oletteko koskaan olleet oikella kurssilla, vai ihan itse vain harrastelette huvin vuoksi? Miksi sen pitäisi hypätä noin korkeita esteitä? Jos menette joskus kisaamaan, ei siellä tule olemaan bichonille 60cm korkeita hyppyjä.

..Koira on aloittanut ihan liian nuorena noi esteet, jos se on ollut vasta 8kk..

Se saattaa epäröidä esteellä, koska hyppy on liian korkea. En vaan hypyttäisi sitä, ja ongelma on ratkennut ;D Mutta jos se ei nyt ole haettu vastaus, niin ensin tarkistaisin ettei kyse ole terveydillisistä syistä. Käyttäisin koiran koirahierojalla ja lonkka/selkä/kyynärä kuvauksissa eläinlääkärissä, jotta selviää voiko se edes hyppiä noita esteitä. Jos mitään ongelmaa ei ole, niin sitten vaan positiivisen kautta eteenpäin. Matalia esteitä ja superhyvät palkat ja kehut. Välillä vähän korkeampaa ja sitten taas matalampaa (vaihtelua).

Mutta oman koiran kohdalla jättäisin ne korkeimmat kokonaan pois, ainakin kunnes terveyspuoli on selvä.

Rez

Rez
Viestimäärä: 1140

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Maanantaina, 24.01.2011 klo 18:10  
+
0
^ Mä käsitin, että tässä on nyt kyse jonkinlaisesta "kotiagilitystä". Korjaa aloittaja, jos olen väärässä. Agilitylle löytyy oma ketju harrastuspuolelta --> klik.

Mutta niin, miksi IHMEESSÄ hypytät bichonilla 60-senttisiä esteitä? Ja vielä alle vuotiaana? :eek: Rotumääritelmän mukaan bichon frisen säkäkorkeus on noin 30 cm, mielummin alle, joten agilitykisoissa ja treeneissä se hyppisi korkeintaan 35-senttisiä hyppyjä (ko. rotuinen kuuluu yleensä miniluokkaan). Mä en hypytä vielä maksikokoisella 1½-v. koirallanikaan noin korkeita hyppyjä. Joko olet arvioinut esteiden korkeuden nyt aivan päin honkia, tai sitten sulla on lentävä bichoni! Jos esteet nyt todella on yli puolimetrisiä, laske hyvä ihminen ne reilusti alemmas. Hajotat nuoren koiran selän ja lonkat.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

belgilö

belgilö
Viestimäärä: 494

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Maanantaina, 24.01.2011 klo 19:24  
+
0
Joo,täälläkin ollaan ihan kauhuissaan moisesta hyppyyttämisestä noin nuorella koiralla!:heristel: Rimat kiireen vilkkaan matalaksi, 25 cm riittää. Toivottavasti ei ole jo tapahtunut mitään vahinkoa koiran luustolle saatikka hyppymotivaatiolle. Tarkastathan vielä hyppyesteesi ettei niissä ole mitään mikä voisi aiheuttaa koiralle vahinkoa,esim teräviä reunoja ja naulankantoja.
Ja hyppyalustan tulisi olla koiralle turvallinen elikkä liukkaalla tai jäisellä alustalla ei saisi koiraa hyppyyttää.
Harrastuksen pitäisi olla aina koiralle mukavaa ja turvallista.Toivotaan teille mukavia yhteisiä hetkiä jatkossa ja kannattaisi hakeutua ihan ohjattuihin treeneihin niin saisitte alusta alkaen oikeanlaiset suoritusohjeet esteille.:peukku:

Milka

Milka
Viestimäärä: 8

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Maanantaina, 24.01.2011 klo 21:33  
+
0
Niitä 60cm hyppyjä on kauhisteltu, kerran hyppäsi koira sellaisen vahingossa(kaksi estettä vierekkäin ja hyppäsi isomman, mitä ihmettelin itsekkin) ja sen jälkeen kaveri miltei pakotti kokeilemaan uudelleen, mutta sen jälkeen ei olla niitä menty, aiemmassa viestissä taisin kertoa asian hieman huonosti. Korkeintaan ollaan hypitty n.40cm, minkä hyppää pienien esteiden jälkeen ihan hyvin ilman säikkymistä. Yli vuoden ikäisenä vasta hyppäsi niitä isoja, ekana kesänä oli vaan ihan ihan pieniä, eli toivottavasti ei olla liian nuorena itse hyppimistä aloitettu. Alustana kesällä ruoho, sadeilmalla ei olla koskaan hypätty/jos muuten märkää, koska liukasti pohjan heti. Ihan muutaman kerran ollut pikkuesteitä asfaltilla, niitä ei olla menty kuin vähän, joten en uskoisi sen olevan ongelma. Pari kertaa hypätty myös lumella. Terveydestäkään en usoisi olevan kiinni, koska muuten liikkuu reippaasti lenkeillä ym. sekä vapaana ollessaan ihan innoissaan. Lumihangessa pomppii omasta tahdostaan ihan innoissaan eikä sohvallekkaan hyppimisessä ole ongelmaa, kotona myös jotain autoratoja hyppii oma-aloitteisesti, eli ei näyttäisi kipuja olevan. Eläinlääkärissä käytiin kesällä muista syistä, sanoivat siellä, että reipas ja muutenkin terve koira, toki eivät mitään perusteellista tutkineet. Anteeksi tuo ensimmäisen viestin "sekavuus" :neutral:
(Viestiä on muokattu tiistaina, 25.01.2011 klo 19:26)

Milka

Milka
Viestimäärä: 8

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Tiistaina, 25.01.2011 klo 17:15  
+
0
Pakko oli tänään päivällä käydä mittaamassa nuo korkeudet, katselin kesäisiä hyppykuvia paperilta, eräässä kuvassa koira oli hyppäämässä "30cm" estettä, itse olin kävelemässä vähän esteen takana, niin totesin, että näyttääpäs pienelle. No kävinpä sitten mittaamassa ne korkeudet, jolloin huomasin, että naulat oli 10cm korkeammalla, kuin mitä mitta näytti :O
Tätä kummastelin itsekkin hetken, mutta totesin, että hyvä näin, eli ne "60"cm esteet onkin todellisuudessa olleet 50cm..... Tokihan tuokin on aika iso, mutta koira sellaisen hypännyt varmaan kaksi kertaa.

Paulchen

Paulchen
Viestimäärä: 591

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Torstaina, 03.02.2011 klo 15:02  
+
0
No ei sillä ole merkitystä ovatko ne esteet 50 vai 60 senttiä, molemmat ovat aivan liian korkeita. Hyppäämisen alkeita opettelevat HEVOSET hyppäävät tuon kokoisia esteitä...

On ihan ymmärrettävää että nuorta koiraa pelottaa tuollaiset hypyt, ja etenkin jos se on jo joutunut hyppäämään se on voinut myös satuttaa itsensä. Villakoira on rakenteeltaan aika erilainen ja ketterämpi koira, joten sinun ei pitäisi olla omaasi tyytymätön vaikka se ei hyppääkään yhtä korkealle kuin kaverin koira... Ja siitä huolimatta edes sitä pientä villakoiraa ei saa hypyttää tuollaisten esteiden yli :heristel:

Meillä agilitytreeneissä esteet ovat yleensä 30cm korkeita, ja oma koirani jonka säkäkorkeus on 50cm on ryhmän pienin.

Siis onko tuon hypyttämisen ideana nyt kilpailla kaverin kanssa siitä, kumman koira hyppää korkeammalle? Se on aika epäreilua sinun koiraasi kohtaan, joka on fysiikaltaan kovin erilainen. Voittehan te kilpailla kaverin kanssa itse siitä, kumpi hyppää korkeammalle, ja koirat viette sitten ihan oikealle agilitykurssille? :hymy:

Elsa

Elsa
Viestimäärä: 196

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Torstaina, 17.02.2011 klo 10:51  
+
0
Löytyi Turunseudun Agilityurheilijoiden tiedotteesta:

Paras mahdollinen ikä aloittaa agilityharrastus on siinä vaiheessa, kun koiran luusto on täysin kehittynyt. Tämä vaihtelee roduittain, isokokoiset koirat kehittyvät hitaammin kuin pienikokoiset. Yleensä koiran luusto on kehittynyt siinä 8 kk - 1,5 vuoden iässä. Pennun kanssa voi tulla harjoituksiin aikaisemminkin, mutta silloin pitää muistaa, että sen kanssa ei vielä saa harjoitella liikaa, eikä kaikkia esteitä (korkeat hypyt, A-este ym. sellaiset, joissa koiran etupää rasittuu liikaa)
spn Aufruhr Darina "Dara"
s.23.1.2010
Kuvagalleria

Aipiski

Aipiski
Viestimäärä: 10

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Keskiviikkona, 23.02.2011 klo 17:42  
+
0

Milka kirjoitti:

kanssa vallan mainiosti. Viime aikoina ollaan hypätty myös toisen kaverini yli-ison toy-villakoiran(?)



Ihan vink vink että jos on ylikorkea ni jos on yli 29cm ni sit o kääpiö :))
Jos rakastat koiraasi, se rakastaa sinua.

Aipiski

Aipiski
Viestimäärä: 10

VS: ISOMPIA ESTEITä PELKääVä KOIRA - Keskiviikkona, 23.02.2011 klo 17:57  
+
0

Paulchen kirjoitti:


Ja siitä huolimatta edes sitä pientä villakoiraa ei saa hypyttää tuollaisten esteiden yli :heristel:



Huhhuh! Meidän koiria molemmat :D Tytti rakastaa esteitä, eikä se muuten kun niitä pituusesteitä :D Tietämätön minä :( Mutta siis Peppi-Lotta(se toy^^D) hyppi niitä 10cm esteitä ja nykyään hyppii aitamme yli (korkeus n.25-30cm) vapaaehtoisesti, valitettavasti. Säkää neidolla on 24cm
Tosiaan Tytti siis hyppi niitä pituusesteitä, jonka korkuisia hyppii sitten ihan muutenkin kuin pyydettäessä, ja kesällä olin hieman tietämätön :roll:
Armahda :nolo:

EDIT:

Paulchen kirjoitti:


Siis onko tuon hypyttämisen ideana nyt kilpailla kaverin kanssa siitä, kumman koira hyppää
korkeammalle? Se on aika epäreilua sinun koiraasi kohtaan, joka on fysiikaltaan kovin erilainen. Voittehan te kilpailla kaverin kanssa itse siitä, kumpi hyppää korkeammalle, ja koirat viette sitten ihan oikealle agilitykurssille? :hymy:


Ei kilpailla, ei tosiaankaan (: Ja vielä, minä ainakin etsin nyt ihan aktiivisesti tokokursseja (viikonloppuna menen pikkuharjoituksiin samalla kun toylla on näyttelyharkat), ja sitten metsästän agilitya :D

Tosin, kannattaako hyödyntää pienen koiran pelottomuus, kun ekan kerran putken näki, pyyhälti läpi innoissaan? Isompi on hieman ujompi uusien esteiden kanssa.
Jos rakastat koiraasi, se rakastaa sinua.
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 23.02.2011 klo 18:46)

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28216
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6342
Viestejä yhteensä545741
Uudet käyttäjät tänään3
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265906
(Tilastot päivitetty viimeksi 07.05.2024 klo 21:45)