KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Perjantaina, 08.07.2011 klo 19:59
Koira ja muut eläimet
Toybox

Viestimäärä: 8
En löytänyt samankaltaista aihetta, mutta ongelma on siis seuraavanlainen.
Hankimme avokin kanssa kaksi marsunpoikasta muutamia viikkoja sitten, eikä reilu vuoden ikäinen mäykkymme meinaa millään tottua niiden läsnäoloon. Marsut sijaitsevat tällä hetkellä keittiössä, matalahkon pöydän päällä asunnossaan ja mäykkymme vahtii niiden jokaista liikettä tunnista toiseen. Marsun hieman liikkuessa mäykky ulisee ja jopa haukkuu.
Mikä neuvoksi tällaisessa tilanteessa? On yritetty komentaa koiraa pysymään metriä kauempana ko. pöydästä, minkä onkin oppinut, mutta toisinaan se ei pysty hillitsemään itseään. Heti ulinan alkaessa komennetaan. On viety "jäähylle" toiseen huoneeseen hetkeksi riehumisen alkaessa. Aikaa on tosiaan jo mennyt ja tilanne alkaa olemaan hankala..

(Viestiä on muokattu perjantaina, 08.07.2011 klo 20:02)
triikki

Viestimäärä: 364
Myykin

Viestimäärä: 272
Hmm.. No onko häkkiä mahdollista peittää siltä puolen miltä koira sen näkee?
Tai sit sitkeellä opettamisella että kun koira älisee/mölisee se jätetään huomiotta tms, ja kun koira käyttäytyy halutulla tavalla--->palkka!
En nyt muuta osaa neuvoa, mutta toivottavasti jotain keksitte :)

volkodav

Viestimäärä: 974
Jos marsut voi siirtää toiseen huoneeseen oven taakse tai muuhun tilaan, jonne koira ei pääse, eikä näe, se kannattaa tehdä. Sitten lähdet opettamaan koiralle, että marsujen näkeminen tarkoittaa rauhoittumista. Pura ensin koiran ylimääräinen energia esimerkiksi reippaalla lenkillä tai palloleikillä, ennenkuin lähdet koiralle opettamaan yhtään mitään. Vie koira häkin luokse ja jos se intoilee vie koira samantien pois häkin luota ja näköetäisyydeltä. Kun koira on rauhoittunut, tuo koira takaisin. Jos se intoilee, viet koiran taas pois, niin monta kertaa, että koira ei intoile ja inise vaan kestää rauhallisena. Sen jälkeen käsket koiran vaikka istumaan. Aina kun koira katsoo marsuja ja käyttäytyy halutulla tavalla eli on rauhallinen, se saa jotakin superherkkua. Harjoituksen pituus ei tarvitse olla pidempään kuin esimerkiksi 10 min kerrallaan, joitakin kertoja päivässä. Kun koira on ymmärtänyt yskän, voi häkin siirtää takaisin ihmisten ilmoille. Koiraa saa tällöinkin palkan kun katsoo nätisti marsuja. Koiran kannattaa antaa myös nuuskia niitä siinä vaiheessa kun se on oppinut olemaan rauhallinen ja vahtimatta häkkiä. Palkan voi jättää pikku hiljaa pois, kun koira tajuaa, että rauhallinen täytyy olla koko ajan häkin luona, ei pelkästään silloin kun käsketään.
Toybox

Viestimäärä: 8
eepi78

Viestimäärä: 5693
Ajan kuluessa varmasti helpottaa, sitkeyttä vaan koiran kanssa ja muistakaa tehdä selväksi sille ettei vouhkaamalla pääse tutustumaan marsuihin. Mulla labradori ja kolme marsua. Se on marsuihin tottunut koska niitä oli jo ennen koiran tuloa. Mutta aina kun uusi marsu on tullut niin se kiinnostus ja vouhkaaminen alkaa. Oon tehnyt just noin, että tutustua saa uuteen vasta kun on rauhassa ja nätisti. Häkeissä tuota ei tosin marsut kiinnosta, mutta kun otan syliin niin nytkin uusin tulokas on kovin kiinnostava. Käännän koiralle selän jos alkaa vouhkaamaan perään, kun rauhoittuu niin saa haistella marsua. Nopeesti se oppii, että samalla tavalla käyttäydytään kuin vahempienkin marsujen kanssa.
Kotona labradorinnoutaja Taavi (27.3.2006) ja Aapo (22.5.2012), marsut Toivo, Vertti, Vilja sekä Illusia sekä kääpiöhamsteri talvikko Myy.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28864 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7247 |
Viestejä yhteensä | 548388 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 1 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 4 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266225 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 23.03.2025 klo 10:15) |