Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Keskiviikkona, 29.12.2010 klo 16:58

Koiranpentu pelkää lapsia

mmaija

mmaija
Viestimäärä: 2692

KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Keskiviikkona, 29.12.2010 klo 16:58  
+
0
Elikkäs meillä on vähän yli 6 kk corgi narttu joka on muuten hyvin sosiaalinen ja kaikkien kaveri mutta ongelma on pikkulapset. Muutaman kerran meinannut vahinko käydä kun pihalla joku lapsi on kysynyt saako silittää ja koira meinaa sitten purra. En kyllä kertakaan ole edes näille lapsille antanut lupaa silittää, mutta jostain syystä ne aina tulevat käsi ojossa koiran luokse silti.

Koira yleensä alkaa rähjäämään hihnassa heti kun näkee pienen lapsen lähestyvän sitä, hampaat vilkkuu ja alkaa myös murina. Koira ei myöskään silloin suostu edes käymään istumaan tai olemaan paikallaan. Mikä avuksi?

Meillä ei myöskään sukulaisilla/tuttavapiirissä ole pieniä lapsia kenelläkään joten on hieman vaikea lähteä tutustuttamaan koiraa niihin. Tuskin myöskään kukaan tuntematon haluaa tuolla pihalla jäädä lastansa tutustuttamaan vihaiseen koiraan. En haluaisi että koira täyskasvuisena vieläkin vihaisia/pelkäisi pieniä lapsia.. :/
Pemutyttö Muhku, 1.6.2010
Gööttityttö Mytty, 17.11.2015

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Keskiviikkona, 29.12.2010 klo 18:36  
+
0
Jos koirasi ei pikkulapsista pidä niin minusta se on ihan okei. Mutta räyhäämistä ei tietenkään saa suvaita, vaan koiran pitäisi sietää lapsia. Olisiko ihan semmoinen helppo harjoitus hyvä, että lapset heittelisivät koiralle nameja? Saisi vähän positiivisemman kuvan niistä pikku riiviöistä. Mun ymmärtääkseni koirat ei useinkaan pidä pikkulasten käyttäytymisestä, koska se on arvaamatonta ja jopa tuskallista (esim. karvoista/hännästä kiskominen jne.). Jos mitenkään mahdollista niin lapsia pitäisi ohjeistaa kuinka koiran kanssa käyttäydytään, ja jos oppi ei mene perille niin sitten koiran lähelle ei ole mitään asiaa.
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

Tutuli

Tutuli
Viestimäärä: 3982

VS: KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Perjantaina, 31.12.2010 klo 14:29  
+
0
Mulla oli samantapaisia ongelmia Alissan kanssa sen ollessa nuorempi. Alissa pääsi muutaman kerran pelästymään lapsia, eikä myöskään meillä ollu tuttavapiirissä lapsia, johon ois saanu rauhassa tutustua. Kun lapsia tuli vastaan, Alissa veti hihnassa kauemmas ja myös haukkui peloissaan, aggressiivista käytöstä ei meillä kuitenkaan esiintynyt.

Mä rupesin tekemään niin, että kun lapsia tuli vastaan, syötin koiralle nameja ja kehuin, kun se oli nätisti. Aluksi kierrettiin lapset myös kauempaa, jos se vaan oli mahdollista, jolloin koira ei ehtinyt pelästyä lapsia. Joskus jäin esim. puiston reunalle namittamaan Alissaa ja se sai katsella lapsia sivummalta. Välillä myös leikittiin lelulla, kun ohitettiin lapsia. Lisäksi myös aina kielsin lapsia tulemasta moikkaamaan ja vähitellen koira huomasi, että lapset ei tule meidän luokse ja kaikenlisäksi lapsista seurasin aina jotain kivaa. :hymy: Nykyään päästään lapsista ohi ihan hyvin, kunhan lapset ei tuu esim. juosten kohti. Onneks lapset myös uskoo, kun sanon, ettei saa silitää, koska Alissa ei tykkää lapsista.
Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

Paulchen

Paulchen
Viestimäärä: 591

VS: KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Perjantaina, 31.12.2010 klo 20:45  
+
0

Dazzle kirjoitti:

Jos koirasi ei pikkulapsista pidä niin minusta se on ihan okei. Mutta räyhäämistä ei tietenkään saa suvaita, vaan koiran pitäisi sietää lapsia. Olisiko ihan semmoinen helppo harjoitus hyvä, että lapset heittelisivät koiralle nameja? Saisi vähän positiivisemman kuvan niistä pikku riiviöistä. Mun ymmärtääkseni koirat ei useinkaan pidä pikkulasten käyttäytymisestä, koska se on arvaamatonta ja jopa tuskallista (esim. karvoista/hännästä kiskominen jne.). Jos mitenkään mahdollista niin lapsia pitäisi ohjeistaa kuinka koiran kanssa käyttäydytään, ja jos oppi ei mene perille niin sitten koiran lähelle ei ole mitään asiaa.



Niin meinaat että se koira tietää ihan synnynnäisesti, että "lasten käyttäytyminen on tuskallista"?

Jos lapsi on kiskonut koiraa hännästä, ei omistajan varmaan tarvitse kysellä netissä miksi koira mahtaa pelätä lapsia. Ja normaalin hermorakenteen omaava koira selviää kyllä ihan järjissään parista ikävämmästäkin kokemuksesta, jos ne ovat luokkaa pikkulapsi vetää karvoista.

Aloittajan pentu on varmaan melkolailla mörköiässä ja on ehkä säikähtänyt äänekkäitä tai "tyhjästä" ilmestyviä lapsia. Missään tapauksessa lasten ei anneta syöttää yhtään mitään pelokkaalle tai vihaiselle koiralle. Omistajan velvollisuutena on huolehtia, ettei koirasta aiheudu vaaraa kenellekään, ja omistajan on tehtävä niistä kohtaamista mukavia kokemuksia, lelun tai herkkujen avulla, mutta tietenkin niin, ettei koiraa palkita silloin kun se jo osoittaa epäluuloa tai jopa murisee.

mmaija

mmaija
Viestimäärä: 2692

VS: KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Sunnuntaina, 02.01.2011 klo 15:10  
+
0
Kiitos vastauksista! Neiti tosiaan on "mörköiässä" tai ainakin hyvää vauhtia tulossa siihen, hah. Tulikin mieleeni että voisimmehan ruveta läheisen päiväkodin vieressä kävelemään kun aidan läpi kuitenkin näkeekin (ja kuulee) siellä juoksentelivia lapsia. Nameja naamaan ja ohituksia tarpeen vaatiessa vaikka koko päivä :nauru:
Pemutyttö Muhku, 1.6.2010
Gööttityttö Mytty, 17.11.2015

Tutuli

Tutuli
Viestimäärä: 3982

VS: KOIRANPENTU PELKää LAPSIA - Sunnuntaina, 02.01.2011 klo 23:33  
+
0
^Mullakin oli toi suunnitelmissa aikoinaan, mut eihän ne lapset ollu ikinä ulkona just sillon, ku me mentiin siitä ohi. :nauru:
Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28213
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6341
Viestejä yhteensä545737
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265906
(Tilastot päivitetty viimeksi 07.05.2024 klo 05:15)