Koirat.com

Muutaman mutkan ja kurvin kautta perheeseemme liittyi uusi koira kuukausi sitten. Itselläni on jo olemassa kaksi samanrotuista koiraa ennestään, narttuja molemmat. Tämä uusi tapaus on urospuolinen pitovaikeuskoira. Olen tuntenut sen pennusta lähtien ja tarkoitus onkin, että se on meillä nyt siihen asti, että omistaja saa asiansa kuntoon.

Ennen meille tuloa sen elämä oli melko karua, kiinni joko liian lyhyessä juoksunarussa ja liian usein yksin kylpyhuoneessa kököttämässä. Ei minkäänlaista lenkkeilyä, ei kontaktia muihin koiriin, eikä ilmeisesti oikein minkäänlaista tapakasvatustakaan. Elämänympyrät ovat olleen hyvin pienet, melko tynnyrissä kasvanut otus siis.

Se leikkautettiin viikko meille muuton jälkeen, koska en yksinkertaisesti voi pitää urosta narttujeni kanssa ja toivoin, että se hiukan rauhoittaisi pojukkaa. Tämä tietenkin omistajan suostumuksella.
Vaihdoin myös sen ruoan kunnolliseen eläinkaupan ruokaan, koska se oli laiha, karva oli harvaa, kovaa ja kiillotonta, varmuudeksi myös madotin, kohtuullisen tuhdilla annoksella. Aikaisemmin se söi jotain Pirkan markettip*skaa...

Se liikkuu päivittäin 1-1,5 tunnin lenkin minun ja koirieni kanssa ja siihen päälle 3 vartin pissityslenkkiä, mutta mikään ei tunnu poistavan sen energiaa. Se saa liikkua myös vapaana.

Ongelmia sen käytöksessä on monia...
Ulkona se kiskoisi taluttajaa perässään, minne sattuu, jollei sillä olisi vetoa estäviä valjaita. Se räyhää joka ikiselle vastaantulevalle koiralle, hyökkii mopojen ja pyöräilijöiden kimppuun. Se että sitä ei ole talutettu oikein koskaan näkyy sen käytöksessä, se seilaa edestakaisin ja koska sillä on kauhean huono itsetunto ja se on pohjimmiltaan arka, se pelkää mitä kummallisimpia asioita, kuten postilaatikoita, metsässä katkeavien risujen ääniä, viemärikaivojen kansia...

Sisällä se on (edelleen) mielettömän rauhaton. Kun omat koirani lenkin ja ruoan jälkeen käy lepäämään, tämä ravaa ympäri kämppää, taukoamatta. Se on jotenkin kauhean pakkomielteinen esim. lemmikkirottiamme kohtaan ja alussa se hyppi häkin ovet rikki, nyt se enää tuijottaa, kuolaa ja volisee (tuntikausia päivässä). Kissa on myös evakossa yhdessä makuuhuoneessa. Koira luultavasti tappaisi sen, jos saisi kiinni :(. Jos nostat jotain syliin (lapsen, toisen koiran) se hyökkää kimppuun. Sille tuntuu olevan ihan uutta kaikki normaalit arjen äänet; ulkona liikkuvat autot, hiustenkuivain, tulostin... Se varastaa kaiken pöydältä. Se ei osaa leikkiä millään leluilla, vaan raastaa kaiken rikki, toisten koirien kanssa taas tulee tappelu leluista. Se hyppii päin, eikä mikään kielto sitä tunnu estävän. Se ei tunnu ollenkaan ymmärtävän sanaa ei.

Minä kuvittelin, että reipas liikunta auttaisi tuota koiraa rauhoittumaan ja toki on se nyt rauhallisempi, mitä omistajansa luona, missä se hyppi ja hillui vailla minkäänlaista kuria, mutta ongelmia on edelleen ihan kauheasti ja hyvät neuvot kalliit, koska mikään normaali keino ei tuohon tunnu tehoavan. Olen koittanut järjestää sen elämän perusasiait kuntoon, se saa liikuntaa, kunnon ruokaa, seuraa, huomiota. Olen todennäköisesti antanut sille tämän kuukauden aikana enemmän tapakasvatusta, kuin omistaja koko sen vajaan puolitoistavuotisen elämän aikana. Nyt turvauduin sitten vielä Vuohenjuuri-valeriana-luontaistuotteeseen, joka rauhoittaa hiukan koiraa, mutta sekään ei ole poistanut jatkuvaa ravaamista ympäri asuntoa ja muuta hermostunutta koiskaamista.

Olisiko jollakin hyviä tapoja esittää, millä tuota päälle hyppimistä, räyhäämistä ja muuta häiriökäytöstä saisi vähennettyä? Tiedän kyllä sen, että varmaan tutustuminen toisiin koiriinkin auttaisi, mutta vie tuo nyt sitten koirapuistoon, kun en yhtään tiedä, vaikka ampuisi vieraan koiran kurkkuun kiinni, eikä sen murina ja louskuttaminen ja valjaissa tempoilu aiheuta toisten koirien taluttajille minkäänlaisia haluja lähestyä...

Apuja?? Ja nöyrä kiitos kaikesta etukäteen..

Ihan ensimmäiseksi, minkä ikäinen ja rotuinen koira on kyseessä? En ainakaan itse lukiessani viestiä löytänyt sellaisia kohtia, helpottaisi huomattavasti.
Siitä huolimatta jaan joitakin vinkkejä. Mutta suosittelen silti koirankouluttajan tapaamista, tai jotain perus arkitottelevaisuuskurssia/ongelmakoirakurssia.

SeRaL kirjoitti:

Ennen meille tuloa sen elämä oli melko karua, kiinni joko liian lyhyessä juoksunarussa ja liian usein yksin kylpyhuoneessa kököttämässä. Ei minkäänlaista lenkkeilyä, ei kontaktia muihin koiriin, eikä ilmeisesti oikein minkäänlaista tapakasvatustakaan. Elämänympyrät ovat olleen hyvin pienet, melko tynnyrissä kasvanut otus siis.

Vertaistuki täältä! Oma koirani suoraan tynnyristä tuli ulos minulle, ei edes juoksunarussa pihalla olemistakaan. Sisähuoneista seinästä kiinni olemisesta. Eli tiedän mitä käyt läpi!

SeRaL kirjoitti:

Ulkona se kiskoisi taluttajaa perässään, minne sattuu, jollei sillä olisi vetoa estäviä valjaita.

Miettinyt kuonopantaa/vedonestopantaa jolla on vielä helpompi hallita ja kontrolloida mm. hyökkimisessä. Tuolle minun koiralle ei mikään vedonestovaljas sopinut, se hyökki vaikka kuinka olisi etujalat nousseet ilmaan, kuonopannalla sain paremman kontrollin.

SeRaL kirjoitti:

Se räyhää joka ikiselle vastaantulevalle koiralle, hyökkii mopojen ja pyöräilijöiden kimppuun. Se että sitä ei ole talutettu oikein koskaan näkyy sen käytöksessä, se seilaa edestakaisin ja koska sillä on kauhean huono itsetunto ja se on pohjimmiltaan arka, se pelkää mitä kummallisimpia asioita, kuten postilaatikoita, metsässä katkeavien risujen ääniä, viemärikaivojen kansia..

Eli sosiaalistamista ei ole ollut. Aloitettava alusta. Itse rauhallisena tapahtui mitä tahansa. Omani (edelleen, siksi vastasinkin kun oli niin samanlainen tapaus kyseessä) pelkäsi myös joka ikistä asiaa kodin turvan ulkopuolella. Myös sisällä (muita ihmisiä). En tehnyt mitään erityistä, kuljin kaikkialla asteita lisäten ajattelematta sen suurempia. Toki minulla oli myös suht. pentu koira, n.7kk ikäinen, joten oli helpompi vielä edes jotain asioita muokata. Meni muutama kuukausi kun alkoi tottua ulkomaailmaan, silti vieläkin saattaa ihmetellä ja pelätä kovempia ääniä ja/tai epäilyttäviä asioita ja esineitä.

SeRaL kirjoitti:

Se ei tunnu ollenkaan ymmärtävän sanaa ei.

Koska sille ei luultavasti ole koskaan pentuna sellaista opetettu? Alusta tähänkin vain. Miten opettaa pennun, niin voi opettaa aikuisen koirankin kieltoon, siinä vain kestää enemmän aikaa.

SeRaL kirjoitti:

mikään kielto sitä tunnu estävän.

Oletko kokeillut viemistä johonkin huoneeseen/erilliseen tilaan rauhoittumaan kun ei-sana ei tehoa? Suihkepulloa?
Minä en normaali kieltämisestä tee kovinkaan radikaaleja toimenpiteitä, mutta teen ja suosittelen niitä silloin kun näen tilanteen(=tilanne joka on jo vaarallinen joko koiralle tai jollekin sen lähellä olevalle) vaativan muutakin kuin pelkän kiellon ja kielto ei edes toimi kunnolla.

SeRaL kirjoitti:

Minä kuvittelin, että reipas liikunta auttaisi tuota koiraa rauhoittumaan ja toki on se nyt rauhallisempi, mitä omistajansa luona, missä se hyppi ja hillui vailla minkäänlaista kuria, mutta ongelmia on edelleen ihan kauheasti ja hyvät neuvot kalliit, koska mikään normaali keino ei tuohon tunnu tehoavan

Älypää tehtäviä? Verijälki? Älyllä ja nenällä puuhaamista paljon.
Tuli mieleen että voi olla että täysin virikkeettömässä tilassa elänyt koira keksi siellä itselleen omat virikkeet ja nyt on paikassa jossa ärsykkeitä/virikkeitä on miljoona enemmän ei koira osaa edelleenkään rauhoittua. Jos se riehui edellisessä kodissa sisällä, on siltä voinut jäädä välistä oppia että sisällä rauhoitutaan..?

SeRaL kirjoitti:

Olen koittanut järjestää sen elämän perusasiait kuntoon, se saa liikuntaa, kunnon ruokaa, seuraa, huomiota.

Vielä kun lisäät aivotyöskentelyn tarjoamisen niin

Mie voin vielä yksärillä lähettää puh.numeron jos haluat vertaistukea lisää

Minkä rotuinen koira on? Koita järjestää sille myös liikunnan lisäksi aivotyötä. Aloita tottelevaisuuskoulutus,opeta temppuja,tee jälkeä tms jne. Ja ole kärsivällinen,koirahan on ollut sinulla siis vasta kuukauden. Se on kovin lyhyt aika korjaamaan kaikki puolitoista vuotta kestäneet "koiruudet".
Tuohon arkuuteen en pysty muuta nyt neuvomaan kuin totuttamisen. Joskushan koira voi olla myös hermorakeenteeltaan niin arka ettei siihen mikään auta. Tiedän yhden tervugrotsku-sekoituksen,joka pelkäsi kaikkia ja kaikkea. Sen kanssa omistajat tekivät kaikkensa,mutta ei siitä tullut normaalia eläjää.
Koira kuulostaa kovin haasteelliselta,mutta toivottavasti yhteiselämä alkaa sujua. Tsemppiä!

Jos koira on ahne, käytä sitä hyväksesi. Ruoki sitä vain ulkona? Aluksi ihan siinä kotiovella, missä on rauhallista ja mukavaa, vähitellen vähän kauempana ja lopulta ärsykkeiden ympäröimänä (kävelijä, toinen koira, pyöräilijä jne.) Voipi kyllä olla pitkällinen prosessi, mutta jos koiralle opettaa että lenkille mennään yhdessä syömään ja pitämään kivaa, sen suhtautuminen lenkkeilyyn muuttuu kyllä.
Hitaasti vaan esittelet sille maailmaa ja pysyt itse mahdollisimman rauhallisena ja luotettavana johtajana ja toivottavasti pärjäätte oikein hyvin!

Itse kyllä varoisin tosi paljon tota tyhjää kieltämistä, jos koira ei kerran tottele. Miettisin ihan kunnolla niitä tilanteita (no en voi, kun en niitä näe, mutta siis sä voit miettiä) missä koiraa kiellän, ja miten se koira näkee ne tilanteet. Millaisena johtajana se sut näkee? Ei tee hyvää sille kuvalle, jos välillä hermostut ja huudat tyhjää, kun ei se koira kuitenkaan kuuntele. Se tapa ei toiminut, on siirryttävä seuraavaan.
Poistaisin mahdollisimman paljon koiran mahdollisuuksista tehdä tuhmia. Siis piiloon kaikki kengät, joita syö jne. Ja rauhallisesti poistan sen tilanteesta jos tekee tuhmia, tai otan pois mitä on suussa, tulen kropalla väliin tms. Käyttäisin vähän enemmän kroppaa ja vähemmän ääntä. Ja korostan vielä sitä rauhallisuutta - jos koira on jo hermostunut ja levoton, sinä voit toimia tasapainottavana tekijänä.

Hienoa että liikutte jo noin paljon. Koiran rodusta riippuen lisäisin vielä vähän liikuntaa (mieluiten vapaana) ja sitten aivotyötä. Oma kokemus kertoo, että koira on onnellinen, kun sillä on työ (paikka laumassa).

Tsemppiä sinne! Kerro toki miten teillä menee.

Kiitos asiallisista vastauksista..

Täytyy sanoa, että jätin hiukan tietoisesti koiran rodun mainitsematta, koska en halunnut saada mitään kuraa niskaan. Paljastetaanpa se nyt sitten, eli kyseessä toukokuussa 2009 syntynyt amerikan pitbull terrieri. Olen hyvin ihastunut rotuun, itse omistaja taisi vaan valitettavasti ottaa koiran enemmän jonkin jatkeeksi, kuin siksi, että oikein kohdeltuna ja koulutettuna se on ikävästä maineestaan huolimatta hirmuisen mukava koira.

Tiedän, että se on aktiivinen, hyvän kasvatuksen vaativa rotu, eikä omilla koirillani olekaan mitään häiriöitä käytöksessä, koska niitä on pennusta asti kohdeltu ja hoidettu hyvin, niiden tarpeet täyttäen. En usko, että olisin itsekään ottanut kotiini aikuista, tuon rotuista ongelmakoiraa, jollen olisi tuntenut sitä pennusta asti.

Kaikki ohjeet tuntui ihan hyville, tosin, kun koira ei ole minun, eikä sen ole tarkoitus jäädä meille, niin ajatus, että maksaisin vielä sen kouluttamisesta tuntuu nyt vähän puistattavalta. Se on ollut meillä vasta kuukauden ja olen jo maksanut sen steriloinnin, madotuksen, kunnolliset valjaat ja hihnat (mukana tulleet tavarat suunnilleen roskiskamaa), ravinnon ja sen laihuuden takia ties mitä extraa siihen päälle, mitä omat koirani eivät tarvitse ja nuo tällä hetkellä käytössä olevat "rauhoittavat". Voin ihan rehellisesti myöntää, että opiskelevana yksinhuoltajana ei taida nyt rahkeet riittää tällä hetkellä tottelevaisuuskoulutuksesta maksamiseen :/

Koirasta pitää sanoa, että se on todella fiksu, mutta kun olen nyt sen kanssa siinä tilanteessa, jossa olin omien koirieni kanssa, kun ne olivat suunnilleen kolmikuisina ja asioiden opettaminen uhmaikäiselle "teinille" on aika totista hommaa, verrattuna pieneen pennun palleroon...

Hyvä puoli kuitenkin on, että se ottaa kontaktia ja on lopulta monessa asiassa paljon simppelimpi, kuin nuo minun tyttöset ja ainakin se on tuhannesti enemmän miellyttämishaluinen :D

Ulkonaliikkumisessa nämä valjaat on nyt parhaat. Kokeilin sillä myös kuonopantaa, mutta se ei toiminut ollenkaan. Se hankasi nenänsä auki yrittäessään eroon siitä ja hyöki todella pahannäköisesti (niskat kääntyi todella ikävälle mutkalle). Tätä kokeiltiin 3:n päivän ajan ja tilanteeseen ei tullut mitään muutosta, joten luovutin. Toisekseen, kyseessä ON vahva koira, joka ei missään nimessä saa päästä irti ja luotan noihin valjaisiin suunnattomasti enemmän, kuin kuonopantaan. Kyseessä on tälläiset valjaat, kiinnitys tulee tuohon rinnan kohdalle ja kun koira hyökkää eteenpäin, niin valjas kääntää sen sivulle.

Ulos se kuitenkin lähtee hyvin mielellään, että ei sitä nyt onneksi tarvi pelässä ulos "pahaan" maailmaan raahata nelitassujarrutuksessa, vaikka se sitten aristeleekin ihan outoja asioita ja räyhää, kun pelottaa

Minulla on nyt tähän mennessä ollut ajatuksessa ulkoillessa, että se pitää ensin saada rauhoittumaan, eli liikuntaa ja lisää liikuntaa, koska ei ihan kilinöissä oleva koira uskoakseni opi yhtään mitään. En ole puuttunut vetämiseen, vaan antanut valjaat niin sanotusti hoitaa hommat. Koska koira ei ole saanut liikuntaa, se on lihaksistoltaan hirvittävän heikko ja sillä on jotenkin todella huono motoriikka, joten valjaiden ensimmäisinä kokeilukertoina se onnistui kippaamaan kyljelleen, kun valjas käänsikin koiran sivulle ja se sitten melko nolona ja yllättyneenä keräili itsensä maasta. Tehokas siis on tuo, vaikka näyttää hyvin tavalliselle valjaalle.

Omat koirani on kyllä aika paljon opettaneet sille, että tuulessa liehuva lippu tai lentelevät lehdet, ne karseet postilaatikot sun muut kummat jutut ei lopulta ole vaarallisia. Olen myös ehkä vähän vältellyt tilanteita, joissa se hulluin räyhääminen alkaa, eli kun vieras koira tulee vastaan. Mutta jos ohitus on pakko tehdä, pyydän omat koirat istumaan paikoilleen ja herra sitten räyhää, mitä räyhää. Matkaa ollaan jatkettu, kun se rauhoittuu ja kiinnittää huomionsa muualle.

Koska koira on tuon rotuinen, en voi antaa sen mennä tutustumaan vieraisiin koiriin, koska en todella tiedä, vaikka se kävisi oikeasti kimppuun. Nyt kyllä mietin, että jos tuttu suostuu, niin voitaisiin järjestää treffit. Hänellä itsellään on äärimmäisen hyvin koulutettu, jo ladyn ikään ehtinyt, rauhallinen rotweiler narttu. Sitä tuo hössö ei nyt ainakaan heti poskeensa pistäisi tai ruhjoisi, kun on reipaasti isompi. En millään halua ottaa riskiä, että tuo koira ajautuisi minkäänlaiseen tappeluun jonkun randomin kanssa.

Sisällä olosta sitten sen verran, että muutamia asioita on jo sen päähän mennyt. Kun se tuli se oli ollut selkeästi perheen alfa-uros, joka teki ihan mitä lystää. Minä koitin pienillä eleillä osoittaa sille paikan, kävelin koiran "läpi", en suostunut väistämään, vaan vaikka pikku askeleita töpötellen kävelin sitä päin, niin kauan, kunnes se siirtyi tieltäni. Kun tulen kotiin en ole koiraa huomaavinakaan, otan takin ja kengät pois, puran ostoskassit tai mitä nyt teenkin ja "huomaan" koiran vasta, kun se rauhallisena tulee tervehtimään. En suostu tukemaan sen järjetöntä hyppimistä ja vouhkaamista, koska uskon, että koiralle se huomio silloin on kiitos.

Nämä pienet asiat onkin parantanut jonkin verran sen suhtautumista. En myöskään kilahtele sille turhista tai ala mitään EI! EI! EI!-huutokonserttia, kuten Mondial tuossa varoitti.

Entisessä kodissa koira oli pistellyt poskeensa mm. sohvan selkänojan (ja paljon muuta), joten kun se muutti tänne, niin laitoin sen keittiöön, kun se on yksin. Omat koirani on myös sen seurana, joten yksin sen ei tarvi olla, mutta eipähän ole oikein mitään, mitä tuhota, eikä sen tarvi vahtia niin kauheasti, mitä tapahtuu. Omat koirani on niin tottuneita tuohon, että iltasella, kun alan sammutella valoja ja käyttäydyn niin, että menen nukkumaan, niin tytöt menee valmiiksi keittiöön ilman mutinoita.

Myrkulla oli myös paljon hyviä pointteja. Tuota suihkupulloa pitää kokeilla ja alottaa se ei-sanan opettaminen ihan pohjalta

myrkku kirjoitti:

Tuli mieleen että voi olla että täysin virikkeettömässä tilassa elänyt koira keksi siellä itselleen omat virikkeet ja nyt on paikassa jossa ärsykkeitä/virikkeitä on miljoona enemmän ei koira osaa edelleenkään rauhoittua.

Tuota en ollut todella ajatellut... Olen vaan ollut ehkä vähän tuskastunut, että mikä koiraa vaivaa ja miksi sillä on selkeästi paha ja rauhaton olla, vaikka se saa melkoisesti liikuntaa. Tosiaan, meillä on lapsia, niitä rottia, ihmisiä tulee ja menee ja ennenkaikkea kun ollaan kerrostalossa, niin täällä on ääniä, joita ei sen entisessä kodissa ollut. Siellä se käsittääkseni suljettiin oitis sinne kylppäriin, jos tuli vieraita.

Pitääpä kokeilla rakennella sille ajatuspähkinöitä, tuosta jäljen vetämisestä minulla ei ole mitään käsitystä, että miten, mutta varmaan senkin saa internetin ihmemaasta selvitettyä...

Minä ainakin sain pähkinän, jos toisenkin näistä asioista pohdittavaksi :)

Ainiin, unohdin sanoa tuosta liikunnan määrästä, että se on nyt tällä hetkellä aika maksimissaan se, mitä se on.

Koiralla on järjettömän huono kunto ja ensimmäisinä päivinä se oli jo puolen tunnin lenkin jälkeen niin uupunut, että piti käydä istuskelemaan ja puuskuttamaan kesken kaiken. Nyt se raja alkaa tulla vastaan siinä puolentoista tunnin kohdalla.

Jostain syystä (liikunnan puute??) sillä oli myös edelleen pentumaisen pehmoiset polkuanturat ja ne kipeytyi ihan kauheasti, tulipa yksi rakkokin tassuun, jota sitten tervasalvalla ja tossulla hoidettiin.

Vapaana se saa olla toistaiseksi vain koirapuistossa, koska en voi pitää irti koiraa, joka ei ihan varmasti ole käskyn alla. En halua että se tekee jollekin toiselle koiralle pahaa. Koirapuistossa käydään suunnilleen 3 kertaa viikossa.

Minusta sinulla on tosi hyvät lähtökohdat ja potentiaalit saada tuosta koirasta kunnon kansalainen.
Rodun mainitsemista ei kannata arastella liikaa kuitenkaan, on kuitenkin eri asia ollaanko tekemisessä pienen, pehmeän, kovan, suuren, vahvan, itsepäisen vai minkälaisen rodun kanssa.

SeRaL kirjoitti:

on lopulta monessa asiassa paljon simppelimpi, kuin nuo minun tyttöset

Uroksien hyviä puolia, kun rajat on selvät, niitä ei tarvitse enempää testailla ;)

SeRaL kirjoitti:

vaikka pikku askeleita töpötellen kävelin sitä päin

Itse olisin ehkä vain ronskisti kävellyt päin ja tönäissyt siten pois tieltä odottamatta että koira edes tajuaa vielä väistää, koska tuo omani ei väistä ellen olisi tullut päin, se vain toljotti että "hä?" kun olin vieressä :D Mutta tavat koiran ja ihmisen mukaan.

SeRaL kirjoitti:


Pitääpä kokeilla rakennella sille ajatuspähkinöitä, tuosta jäljen vetämisestä minulla ei ole mitään käsitystä, että miten, mutta varmaan senkin saa internetin ihmemaasta selvitettyä...

Täältäkin taitaa löytyä jonkinlainen puuhaketju ellen vallan väärin muista
Mutta pääasia että koira pääsee käyttämään niitä tarmoa täynnä olevia aivojaan! Oli se sitten tyhjiä maitopurkkeja joissa sanomalehtiä ja sisällä ruokaa tai naksutinkoulutuksen avulla tehtyjä temppuja tai verijälki (johon muuten tarvitaan vain verta, sieni, naru. Vedät jäljen metsään ja annat muhia ja laitat loppuun vaikka sorkan palkkioksi), kunhan koira saa päätään vaivata :)

SeRaL kirjoitti:

Jostain syystä (liikunnan puute??) sillä oli myös edelleen pentumaisen pehmoiset polkuanturat ja ne kipeytyi ihan kauheasti, tulipa yksi rakkokin tassuun, jota sitten tervasalvalla ja tossulla hoidettiin.

Mindillä oli sama kun se tuli minulle, paitsi että rakkoja ei onneksi tullut. Mutta todella pehmeä anturat ja epäilin juuri syyksi sitä ettei tassut olleet ollut kuin (peeaskaisella) muovimatolla käytössä suurimpana osana elämässä.

Sinulla on pohja hyvä, tiedot ja taidot hyvät, uskallus kysyä apua ja kuitenkin nuori koira ja aikaa vasta mennyt kuukausi! Hyvä vielä tulee

Superhelppo aivojumppa:
heitä ruoka ympäri kämppää koiran etsittäväksi (tai mieluiten pihalle, mutta sitten pitäs saada mieluusti olla vapaana). Jos syötät nappulaa, tämä on vielä helpompaa Koira käyttää nenää ja se väsyttää paljon enemmän kuin se liikunta. Ruuan piilottelu on helppoa ja hauskaa, suosittelen.

Myrkku, toivonpa oikein kovasti, että tuosta ukkelista kehkeytyy mukava koira. Tai onhan se mukava, mutta rauhaton, ahdistuneen oloinen, melko pakkomielteinen... San sen kyllä rauhoittumaan, jos otan sen sohvalle viereeni (joo, kyllä, meillä makaa koirat sohvalla), mutta ei mullakaan aina ole aikaa istua sohvalla ja rapsuttaa rekkua, vaikka se mukavaa oisikin. Onneksi kuitenkaan ei ole agressiivinen, se riehaantuu kyllä helposti, mutta minusta tuntuu, että sen kanssa on leikitty rajuja painimis- ja hyppimisleikkejä ja se ei aina tiedä tekevänsä väärin.

Silloin alussa, kun se vahtasi esim. noita rottia, niin sillä oli korvat oikeesti vain koristeena. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun kävin sen hakemassa pois häkin luota ja laitoin keittiöön jäähylle, koska kielto tehosi puoli minuuttia ja sitten koira oli taas kuolaamassa ja vinkumassa häkin vieressä. Nyt se sentään tajuaa, että sitä puhutellaan, mutta herran halu tuonne rottakaapin sisään on aika suurta vieläkin :/
Omatkin koirat niitä alussa kyttäsi, mutta ei ne olleet tuollasia. Lisäksi minusta tuntuu, että rotat fiksuina eläiminä oikeasti jotenkin provosoi ja naureskelee partaansa, kun saa koirat ihan vimmoihinsa. Ainakin ne aina tulee hyvin lähelle verkkoa, eikä niitä näytä koiran koiskaaminen pelottavan millään lailla. Ongelmana on vaan se, että tuo poju saattaa tosiaan mennä sinne häkkiin, kun likat tyytyi vaan hepuloimaan häkin edessä ja leikki loppui, kun sanottiin, että "Nyt loppu".

Tänään muuten tehtiin iltalenkillä ensimmäinen koirakon ohitus niin, ettei tää yksi käynyt räyhäämään. Tempoi kyllä hihnassa, mutta ei haukkumista, ulvomista, eikä vikinää. Rauhoittuikin melkein heti, kun olivat menneet ohi. Saattaa tosin olla joku tilapäinen juttu tai sitten halusi vaan yllättää minut.

Mondial, tein mitä käskit ja viimeset puol tuntii on etitty nappuloita pitkin olohuonetta :DD Ja ihan kaikken kolmen voimalla...

Kuppileikkiä olenkin sen kanssa leikkinyt, eli kolme kuppia, yhden alle nami, niin että koira näkee sen, sekoitetaan ja annetaan piskin etsiä. Tuon oman vanhemman koiran kanssa tuli kanssa keksittyä jos jonkinlaisia aarteenetsintä leikkejä, koska sillä oli melkoisia eroahdistusongelmia, ne tosin loppui, kun neiti tuli n. 1½ vuotiaaksi.

Ulkosalla olen mennyt poikaa myös piiloon, koska koirapuisto on onneksi iso ja siellä on jonkin verran kasvillisuuttakin. Yllensä kun olen tehnyt 2 katoamistemppua, niin se ei laske enää minua silmistään, vaan melkein puntissa kiinni pitää sitten loppuaika tulla.

Tuota verijälkeä pitää kaiketi kokeilla. Tuossa meidän lähellä ois hyvästi maastojakin sellaiseen...

Hienoa, kun täältä saapi uusia ajatuksia, kiitos :)

SeRaL kirjoitti:

Täytyy sanoa, että jätin hiukan tietoisesti koiran rodun mainitsematta, koska en halunnut saada mitään kuraa niskaan. Paljastetaanpa se nyt sitten, eli kyseessä toukokuussa 2009 syntynyt amerikan pitbull terrieri. Olen hyvin ihastunut rotuun, itse omistaja taisi vaan valitettavasti ottaa koiran enemmän jonkin jatkeeksi, kuin siksi, että oikein kohdeltuna ja koulutettuna se on ikävästä maineestaan huolimatta hirmuisen mukava koira.

Älä suotta murehdi pitbullin mainetta. Mä uskon, että useimmat koiraihmiset kyllä ymmärtävät, että rotu itsessään ei ole huono, vaan ikävät tapaukset ovat seurausta ihmisen toiminnasta. Ja valitettavasti tämä rotu vetää puoleensa mätiä omenoita enemmän kuin moni muu.

maddy, joo, ehkä se on niin ja varmaan aika moni pettyy, kun ei noi pitit nyt mitenkään vaarallisen oloisia ole, lepposia, leikkisiä ja hyviä perhekoiria, positiivisella tavalla adhd-tapauksia. Tosin aktiivisia, eli varmasti laittaa piski kämpän remppaan, jollet ole valmis tarjoamaan sille tarpeeksi aktiviteettejä. Se tämän meidän uuden tulokkaan ongelma on siellä entisessä paikassa myös ollut.

Kävin tänään hakemassa kaverilta ison koirahäkin ja päätin tehä siitä pojalle sellasen rauhoittumispaikan, kun alkaa vaikuttaa siltä, että nuoriherra ei haluu muuta ku perseillä, eikä kuuntele kieltoja ollenkaan. Mie aattelin, et se saa slaagin, kun se tumpataan häkkii, mut höpsis... Kiepsahti kerälle ja nyt nukkuu tuossa ja kuorsaa :D. Ei tainnut olla kovin paha paikka ;)

SeRaL kirjoitti:

Olen tuntenut sen pennusta lähtien ja tarkoitus onkin, että se on meillä nyt siihen asti, että omistaja saa asiansa kuntoon.

Ihanaa lukea ihmisestä, joka haluaa ja etenkin voi auttaa tälläisessä tilanteessa.

monna83, enpä ole ajatellut sitä noin, mutta kiitos. Tarvii kyllä korostaa, että tuo koira on meillä siksi, että tunnen sen ja sen taustat. En ottaisi täysin vierasta uhmaikäistä pitbull urosta meille, jonka luonteesta en tietäisi, koska lasten, omien koirien ja muiden lemmikkien turvallisuus on etusijalla. Tästä tiedän, että vaikka ongelmia on, niin se ei esim. pure tai ole agressiivinen, kouluttamaton vaan.