Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KOULUTUS JA KäYTTäYTYMINEN - Perjantaina, 21.01.2011 klo 13:29

Takapakki koulutuksessa turhauttaa ja kiukuttaa

Raakile

Raakile
Viestimäärä: 11

TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Perjantaina, 21.01.2011 klo 13:29  
+
0
Huoh, oon tehny tosi paljon töitä tuon puolivuotiaan penskan kanssa jotta saisin hihnakävelyn onnistumaan ja luoksetulon varmaksi. Klikkerillä ja ruokaa kiristämällä ollaan harjoiteltu pikkupennusta asti ja ennen joulua näytti siltä että luoksetulokutsu on sillä todella selkärangassa ja hihnalenkitkin sujuivat mallikelpoisesti.

Koirapuistossa kun käytiin luoksetuloa harjoittelemassa, koira tuli samalla sekunnilla luokse vaikka toisten koirien kanssa olisi ollut mitkä paini- ja juoksuleikit, kutsun kuullessaan vaihtoi ilmassa suuntaa ja tuli luokse. Jos lenkillä toisen koiran ohitus epäonnistui ja koira ehti aloittaa rähjäyksen, kutsusta se lopetti siinä silmänräpäyksessä, tuli lähelle ja otti kontaktin. Mä vielä olin harjoitellut luoksetulon niin että koira ei ennen eilistä ollut kertaakaan päässyt epäonnistumaan siinä.

Eilen sitten kun oltiin metsälenkillä niin että koira sai juosta vapaana, se läksi kauas toisen koiran luokse eikä piitannut luoksetulokutusta lainkaan. Mä en edes aluksi nähnyt mihin ja miksi koira lähti juoksemaan, kutsuin sitä mutta kun ei totellut lähdin juoksemaan perään ja siellähän se oli rähisemässä naapurin nartun kanssa. Molemmat kiihkeitä ja taisteluhaluisia koiria eikä kunnon tappelu ollut kaukana. Onneksi naapurin narttu oli kiinni ja omistaja sai pideltyä sitä sen verran että ehdin paikalle. Sai kyllä koira tuntea temppunsa seuraukset..

Hihnassa kävelykin on viime aikoina taantunut jonnekin alle 3-kuisen pennun tasolle sitä mukaa kun olen pikkuhiljaa vähentänyt palkkausta lenkillä ja antanut ruokaa sisällä kiposta. Koira ei jaksa pysyä lähellä vaan kiitää vähän väliä hihnan päähän ja menee ihan omia menojaan. Nyt kun se saa osan ruoasta jo kiposta niin ei lenkillä palkat enää kiinnosta.

Turhauttaa ja suututtaa ihan vietävästi. Koiralle tulee tiuskittua ja nypittyä hihnasta jostain ihan pikkuasioista. Koira toki reagoi siihen eikä ota kontaktia enää sitä vähääkään kuin ainoastaan käskystä, ja silloinkin kulmien alta varovasti. Oon ihan hitosti tehnyt töitä kun oon lenkittänyt koiria useita kuukausia erikseen että saan opetettua pentua ja saanut kikkailla ruokien kanssa joka ikisen aterian kolmesti päivässä. Ja nyt ollaan sitten taas alkutekijöissä, mä en pysty luottamaan koiraan yhtään että se tulee luokse joten en voi pitää sitä enää pihallakaan vapaana, kun aikaisemmin pystyttiin tekemään koko lenkki ilman hihnaa. Mulla palaa pinna jo suunnilleen kun katsonkin koiraa. Tottistreenit oon ihan suosiolla jättänyt väliin, tässä mielentilassa ei siitä hommasta tulisi yhtään mitään.

Mun pitäis nyt jotenkin päästä noista epäonnistumisista yli, mutta en tiedä miten. Samaten miten mä jatkan noita harjoituksia. Kaikki vinkit ovat tervetulleita..

MissFields

MissFields
Viestimäärä: 729

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Perjantaina, 21.01.2011 klo 15:28  
+
0
Murkkuiäksi sitä kai sanotaan. Meillä pentuajan opit menneet toisesta korvasta ulos kun koira täytti 7kk. Ja asiat opeteltiin uudelleen. Alusta. Joka päivä alusta, viimeiset 3,5kk.

Olen itse henkisesti varautunut siihen että tuolle saa takoa järkeä päähän sinne 1,5 -2 v asti. Silloin kuulemma fiksuuntuvat. Vielä ei ole merkkejä ilmassa.

Hienostihan se tuntuu sulla toimivan.
Berninpaimenkoira "Mischa" s. 8.3.2010

*Hali-berni*
*JUN-EH*

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Perjantaina, 21.01.2011 klo 18:31  
+
0
Mullakin on joskus samanlaisia fiiliksiä. Mun about samanikäisellä pennulla oli mm. hihnakäytöksessä taantuminen muutama viikko sitten, mutta harjoittelulla se palautui takaisin hyväksi. Minäkin olen kouluttanut naksulla ja ruokaa kiristämällä, ja tottahan se raivostuttaa kun on kovan työn tehnyt ja tuntuu että kaikki unohtuu koiralta. Mutta taantumisia tapahtuu, eikä niistä auta muu kuin päästä yli. Älä missään nimessä ala äksyämään koiralle vaikka kuinka kiehuttaisi koska se vaan pahentaa tilannetta. Varsinkin luoksetulolle tekee tosi pahaa jos vihaisena hakee koiran.

Sen olen myös tajunnut että sitä saattaa huomaamattaan unohtaa kouluttaa jotain asiaa ja sitten ihmettelee miksei koira toimi niissä tilanteissa. Mä aloin liian aikaisin "luottamaan" pentuun ohitustilanteissa ja sit yllätyin kun se yhtäkkiä rupesi kiskoa ja räkyttää. Asiaan paneutumalla käytös korjaantui hyvin nopeasti.
Niin, ja omassa pihassa poitsu perseilee minkä kerkiää, luoksetuloa ei tottele vaikka kaikkialla muualla niin tekee, karkailee jne. Ei auta muu kuin niellä kiukkunsa ja yrittää uudestaan :peukku:
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

sillycow

sillycow
Viestimäärä: 1428

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Perjantaina, 21.01.2011 klo 22:32  
+
0
En mie lähtis ihan 6kk vanhalta koiralta vaatimaan vielä ehdotonta luoksetuloa. Sen verran pieni vielä ja kuten sanottiin, kouluttamaan joutuu vielä johonki 2-vuotiaaksi asti. Koirasi on vielä ihan pentu, joten älä hätäile. Murkkuiän alkaessa alkaa kokeilla rajojaan myös kuten jo todettu. Kyllä se siitä :hymy: Viisaat sanoo,ettei koskaan koiran luokse tuleminen ole 100% varmaa vaikka olis kuinka hyvin koulutettu, mutta enpä tiedä onko siinä perää.

TwoBeans

TwoBeans
Viestimäärä: 1258

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Lauantaina, 22.01.2011 klo 11:54  
+
0
Mua ihmetyttää ilmiö / ajatus, että murkkuikään tullessa koira unohtaisi ja "nollaisi" kaiken oppimansa ja samat asiat olisi opeteltava alusta asti uudestaan. En siis tarkoita että epäilisin tuon ilmiön olemassoloa jollakin, mutta mietin vaan, mikä sen "aivotyhjennyksen" saa aikaan? Ja onko kyse siitä, ettei koira muka yhtäkkiä enää osaa asioita, jotka se on jo oppinut, vai onko lähinnä se, ettei sitä enää kiinnosta omistaja palkkoineen yhtä paljon kuin ympäröivä maailma...?
- beauceron uros Laku 2/2013
- valkoinen paimenkoira Luna 6/2010
- shetlanninlammaskoira Eetu 2/1993 - 1/2007

Dazzle

Dazzle
Viestimäärä: 225

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Lauantaina, 22.01.2011 klo 18:26  
+
0

TwoBeans kirjoitti:

vai onko lähinnä se, ettei sitä enää kiinnosta omistaja palkkoineen yhtä paljon kuin ympäröivä maailma...?


Veikkan että näin.

Muakin joskus vähän mietityttää toi murkkuikä-termi, koska jotkut tuntuu käyttävän sitä vähän niin kuin tekosyynä koiran huonolle käytökselle.
"Life is short, art is long, opportunity fleeting, experimenting dangerous, reasoning difficult."
Hippocrates

ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua

jenniköpi

jenniköpi
Viestimäärä: 288

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Sunnuntaina, 23.01.2011 klo 14:43  
+
0
Mullakin kolahtaa korvaan kun joku sanoo jotain että "tällä on murkkuikä niin se ei sen takia tottele yms.." TOTTA KAI sillä murkkuiällä on osansa kun ei koira aina tottele, hormonit hyrrää ja kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin tylsä omistaja. Siltikään en täysin usko että koiran aivot palaavat sille nolla-asteelle tuosta noin vain. Kun koiraa ei kiinnosta tylsä omistaja, pitää itsestään tehdä aivan vastustamaton koiran silmissä! :cool:

Vaikka koiria on ollut mulla aikaisemmin, ainoastaan tämä on tullut pentuna mulle. Aikaisempi tuli 5 vuoden iässä. Silti ei Dukella, (9kk) ole merkkiäkään mistään murkkuiästä, se on aivan yhtä kuuliainen ja ihana kuin 3 kuukauden iässä. :)
Apku Duke -10
Apku Vety -13

Muistoissa Köpi <3

Tonteria

Tonteria
Viestimäärä: 2481

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Sunnuntaina, 23.01.2011 klo 14:51  
+
0
^Kyllä se vaan on ainakin täällä tarkoittanut sitä, että välillä aivot (ja korvat) on tosiaan täysin off-asennossa, ja mikään aiemmin opeteltu ja hyvin osattu ei toimi. Meillä tuo on onneksi satunnaista, mutta olen muutamaa tapausta katsonut vierestä, jossa pahimmillaan on kaikki kadonnut vähintään muutamaksi viikoksi päästä. Kyllähän ne opitut asiat sieltä "takaisin" tulee, mutta ei se tee siitä enkuuleenkäteelällälllällää:stä yhtään sen helpompaa tai kivempaa.

Ole vaan onnellinen, ettei teillä ole ollut mitään murkkupöhinää (vielä).. :nauru:
Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"

Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia

Vuorisumu

Vuorisumu
Viestimäärä: 1642

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Sunnuntaina, 23.01.2011 klo 18:49  
+
0

TwoBeans kirjoitti:

Mua ihmetyttää ilmiö / ajatus, että murkkuikään tullessa koira unohtaisi ja "nollaisi" kaiken oppimansa ja samat asiat olisi opeteltava alusta asti uudestaan. En siis tarkoita että epäilisin tuon ilmiön olemassoloa jollakin, mutta mietin vaan, mikä sen "aivotyhjennyksen" saa aikaan? Ja onko kyse siitä, ettei koira muka yhtäkkiä enää osaa asioita, jotka se on jo oppinut, vai onko lähinnä se, ettei sitä enää kiinnosta omistaja palkkoineen yhtä paljon kuin ympäröivä maailma...?



Mun mielestä enempikin tuota jälkimmäistä. Koira ei ole muuttunut yhtään tyhmemmäksi tai edes jästipäisemmäksi, mutta ilmiö on periaatteessa sama kuin että pentu osaa tietyt jutut kotona keittiössä, mutta ei koirapuistossa, missä ympärillä juoksee jatkuvasti muita leikkiviä koiria. Keskittyminen menee siis aivan muihin asioihin kuin ennen ja ympäriltä löytyy paljon enemmän kaikkea kiinnostavaa kuin ennen. Perusasiaa ei siis sinänsä tarvitse opetella uudestaan vaan se, että samat hommat pätee edelleen.

SaMaJa

SaMaJa
Viestimäärä: 1231

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Sunnuntaina, 23.01.2011 klo 23:15  
+
0
Monella nuorella koiralla tulee aika varmasti se vaihe, jolloin aletaan kokeilemaan, että tarviikohan niitä opittuja "päivänselviä" asioita sittenkään totella. Pentutokossa kun oltiin aikanaan ja mukana oli reilun puolen vuoden ikäisiä, joista joidenkin koirien mielestä olisi ollut paljon hauskempaa vouhottaa ja hölmöillä, mutta toko-ohjaajakin tähdensi että "kyllä se osaa, vaatiikaa suorittamaan loppuun". Eikä kyse ollut siis siitä, että "nyt koira perkele tottelet", vaan että homma ei etene mihinkään, jos ei haluttu toiminto tapahdu.

Meilläkin tulee toisinaan reilu 15kk kakaran kanssa hetkiä, jolloin yksinkertaisinkin käsky (esim. istu) saa koiran katsomaan vaan tyhmänä tuuli ulvoen korvien välissä. Jos ei ekalla tai tokalla, niin kolmannella kerralla, todella painavalla äänensävyllä sanottu IStu menee perille. Tokihan tavoite olisi saada ekalla käskyllä asia perille ilman turhaa jankuttamista, mutta pääasia että pyydetty asia toteutuu. Ja jos kyse on treenitilanteesta namien kanssa, niin tottelemattomuudesta seuraa "voi voi" ja heippa ruoalle.
Rhodesiankoira Armas 10/2009

entinen *S*

Raakile

Raakile
Viestimäärä: 11

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Maanantaina, 24.01.2011 klo 18:42  
+
0
Kiitoksia vastauksista, huoh se pitäisi vaan muistaa itse maltti ja muistaa että tuo on tosiaan puolivuotias, eikä kaikkien asioiden tarvitse eikä voi olla loppuun asti hiottuja.

Hihnakäytöksen kanssa on kyllä tekemistä.. Koira jää tuijottelemaan ja haaveilemaan piiiitkiksi ajoiksi johonkin missä ei edes näy mitään, ei malta pysyä lähellä vaan kiitää heti hihnan päähän..

Luoksetulokutsua ollaan harjoiteltu vielä leikin lomassa. Heittelen vuorotellen kahta patukkaa, ja joku kerta sitten heittämisen jälkeen kutsunkin koiran luokse. Ja koira on tullut luokse heti eikä kertaakaan ole jatkanut patukan perään :) Toivottavasti noista harjoituksista on hyötyä sitten joskus jos sattuu rusakko vastaan..

myrkku

myrkku
Viestimäärä: 2138

VS: TAKAPAKKI KOULUTUKSESSA TURHAUTTAA JA KIUKUTT... - Torstaina, 03.02.2011 klo 01:44  
+
0

Vuorisumu kirjoitti:

Koira ei ole muuttunut yhtään tyhmemmäksi tai edes jästipäisemmäksi, mutta ilmiö on periaatteessa sama kuin että pentu osaa tietyt jutut kotona keittiössä, mutta ei koirapuistossa, missä ympärillä juoksee jatkuvasti muita leikkiviä koiria.


Mutta entäs jos se on toisinpäin? :nauru::mietiskel:
Nimim. koirani osaa tulla paremmin perusasentoon koirapuistossa muiden häslätessä ympärillä (myös silloin kun oli pahimmat murkkuilut) mutta keittiössä tungetaan päätä jalkojeni väliin kun annan käskyn perusasentoon :ttou::nauru:

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28215
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6342
Viestejä yhteensä545741
Uudet käyttäjät tänään2
Viestiketjuja aloitettu tänään1
Viestejä kirjoitettu tänään4
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265906
(Tilastot päivitetty viimeksi 07.05.2024 klo 16:00)