Ohjeet ja säännöt
Takaisin
PENTU TULEE TALOON - Maanantaina, 10.07.2017 klo 15:19

Kumman pennun valitsisit?

Rillinki

Rillinki
Viestimäärä: 2

KUMMAN PENNUN VALITSISIT? - Maanantaina, 10.07.2017 klo 15:19  
+
0
Unkarinpaimenkoira, tyypillisesti aktiivinen, ihmisistä pitävä, mutta ei ihan bordercollien veroinen tättähäärä. Valinta kahden urospennun väliltä, joista molemmat rohkeita (ei säikkyjä) ja leikkisä, terveen oloisia, eivät kavahda ihmisen käsittelyä jne. perusasiat kunnossa.

A) Tuli nopeammin tutkimaan, todella leikkisä, näykkivä ja touhuava. Pentueen isoin pentu, mutta ei mikään jättiläinen toiseen verrattuna, vähän pulskempi. Muiden pentujen kanssa hyvin leikkisä. Ei oikein rauhoittunut syliin silitettäväksi vaan rimpuili pois.

B) Rauhallisempi, rauhoittui pennuista parhaiten syliin silitettäväksi. Ei kuitenkaan yhtä kiinnostunut vieraista, paineli omissa seikkailuissaan kauempana ja kesti kauan houkutella luokse. Toisaalta ehkä pentueesta eniten kasvattajan perään, hakeutui tämän jalkoihin leikkimään monta kertaa (eli ihmisrakas kuitenkin).

Kun pennut väsyivät, A tuli jalkani viereen ja kävi siihen nukkumaan. B ryömi pentuaitauksen sisällä olevaan agilityputkeen yksinään nukkumaan (loput pennut nukkuivat pinossa).

Kumman ottaisit? Miksi?

Minä valitsisin B:n, että A on aktiivisempi ja dominoivampi, B vähän epäsosiaalisempi, mutta rauhallisempi. Itselleni tuo vähän omissa maailmoissaan pyörivä rauhallisempi tyyppi tuntui sopivan sosiaalista häseltäjää paremmin. Puoliso kuitenkin olisi valinnut A:n, koska häntä viehättää koira, joka tykkää kovasti ihmisseurasta ja on avoin uusille ihmisille, vaikka sitten olisikin enemmän työtä kouluttaa koiralle itsehillintää.

Koirat ovat aika kaukana, emmekä pääse välttämättä näkemään niitä uudelleen ennen kuin noutotilanteessa joskin voimme ehkä pyytää, että saamme silloin vielä muuttaa mieltä. A:n ja B:n välillä, meillä tuntuu olevan näistä kahdesta vara valita vapaasti.

Tiedostan, että pennut käyttäytyvät eri tavoin riippuen siitä, miten ne ovat nukkuneet/syöneet/mitäikinä. Olimme pentujen kanssa pari tuntia, mutta se ei ymmärrettävästi korvaa sitä, että olisimme nähneet niitä useampaan otteeseen. Kasvattajan mukaan näillä kahdella urospennulla ei ole merkittävää eroa luonteessa, kumpikaan ei säiky kovia ääniä tai hermostu ihmisten poistuessa huoneesta jne. eli sinänsä kumpi tahansa tuntuu olevan ihan ok valinta, eri tyyppinen koulutushaaste vaan kenties.

magik

magik
Viestimäärä: 3965

VS: KUMMAN PENNUN VALITSISIT? - Keskiviikkona, 12.07.2017 klo 16:51  
+
0
Varmaan B pennun valitsisin sentakia kun on rauhallisempi.
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 12.07.2017 klo 16:51)

Natali

Natali
Viestimäärä: 19

VS: KUMMAN PENNUN VALITSISIT? - Sunnuntaina, 16.07.2017 klo 15:57  
+
0
Mulla heräsi uteliaisuus. mutta mitä tarkoitat unkarinpaimenkoiralla, jotain unkarilaista paimenkoirarotua? Mä en halua siihen sanoa mielipidettäni kumpi pentu olisi teille parempi, koska se on ehkä enemmänkin teidän ja kasvattajan välinen asia enkä omaa kokemusta tarpeeksi neuvoakseni, mutta tsemppiä valinnan tekemiseen! Onhan se hieman haastavaa kun on kaksi ihmistä, joille koira tulee eikä molemmat aina ihastu samaan pentuun, mutta kyllä ne tunteet kasvaa sitten sitä toista pentuakin kohden kunhan vaan tutustutte.
Schipperke u. "Zippo" s. 07/12 ja sekarotuinen u. "Billy" s. 2004

maddy

maddy
Viestimäärä: 3540

VS: KUMMAN PENNUN VALITSISIT? - Lauantaina, 29.07.2017 klo 17:22  
+
0

Natali kirjoitti:

Mulla heräsi uteliaisuus. mutta mitä tarkoitat unkarinpaimenkoiralla, jotain unkarilaista paimenkoirarotua? .

Varmaankin mudi? Vaikka onhan toki puli ja pumi vaihtoehtoja myös.

keparti

moderaattori
keparti
Viestimäärä: 127

VS: KUMMAN PENNUN VALITSISIT? - Tiistaina, 15.08.2017 klo 07:48  
+
0
Tämä viesti on kopioitu tuplapostauksesta :)

one kirjoitti:

Kokenut ja tarkkasilmäinen kasvattaja huomaa eroja pentujen luonteissa ja osaa varmasti auttaa pennun valinnassa. Kun olet hankkimassa pentua niin kannattaa tutustua pentujen vanhempiin sekä tiedustella kasvattajalta aiempien pentujen luonteista. Kannattaa tietenkin miettiä itse että mitä tahdot pennun kanssa tulevaisuudessa tehdä ja mitä kriteereitä sinulla on sitä koskien. Jos ette ole vielä päässeet puolisosi kanssa yksimielisyyteen pennun valinnasta niin jutelkaa asioista tarkemmin, esim. kumman vastuulla pentu tulee enemmälti olemaan jne. Näin minä ja mieheni teimme aikoinaan tehdessämme samaa valintaa.

Meikäläisen koiruus oli pentueen rohkein ja rasavillein yksilö kasvattajan luona. Meille kotiuduttuaan sitä energisyyttä ja menoa kyllä löytyi reilun viikon verran heti kun neiti oli selvinnyt ensimmäisen viikon tuottamista järkytyksistä ... Autot, prätkät sun muut pelottikin ensin hieman eikä ihme kun tulihan tuo meille keskelle kaupunkialuetta suoraan maaseudun rauhasta. Kun suurimmasta shokista oli päästy yli tuo tosiaan about viikon verran jaksoi riehua ja remuta luonnonlapsena, varsinkin ulkona ja ilta-aikaan, mutta sitten tapahtui itsellään sellainen muutos että pentu alkoikin käyttäytyä ihan rauhallisesti. Kuunteli ja keskittyi opetukseen ym. ja siitä saakka sen persoona on säilynyt samanlaisena.

Täältä muuten muistaakseni löytyy keskustelu "Koiranpennun valinta" mutta yrityksistä huolimatta en onnistunut sitä sinulle tähän suorilta linkittämään kun känny heittää sen aina vääränlaisena

Belltown French Mission "Late" s. 22.7.2010
Grande Gremin's Hippopotamus "Hemppa" s.27.4.2016
Nevskiy Legion Viking "Myrsky" 20.7.2001-25.9.2009 <3
Sagramour Silver Star "Santtu" 20.10.2006-28.6.2016 <3

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä25878
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä5791
Viestejä yhteensä543780
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös263108
(Tilastot päivitetty viimeksi 13.12.2019 klo 06:30)