Koirat.com

Hei! En oikein tiennyt minne aiheeseen pitäs kirjottaa. Olen vasta aloittelia hih hih Asiani koskee koiran hankkimista... Minä ja pikku-siskoni haluiasimme koiran. Äitikin lupautui hoitamaan sitä,mutta isäni ei vaan suostu! Iso-Siskolle se on ihan samaXD Mutta ainakun yritän puhua isälleni koiran hankkimisesta niin se vaan suuttuu Isäni on allerginen koirille. Eikä hänellä koskaan ole ollut koiria... Olen 11.v Olisi kiva jos saisin teiltä vinkkejä PS: Koira minkä haluaisin olisi espanjanvesikoira En voi lopettaa vinkumista Kiitos jo valmiiks En oikeasti vaan tiedä mitä tehdä

Vielä yksi juttu meillä on tällä hetkellä hamsteri Mutta haluisin myös koiran... Valittevasti en ole ollut myöskään tarpeeksi vaastullinen hamsterin hoidossa

Tarvitsen pian vinkkejä!:)

Odota, kunnes olet täysi-ikäinen, asut omassa asunnossasi ja vastaat itse omista kuluistasi. Tällöin voit hankkia koiran.

Isälläsi on täysi oikeus kieltäytyä, monestakin syystä. Yksi on se, että hän joutuisi talouden aikuisena ihmisenä kantamaan vastuun koirasta, siihen kuluvasta ajasta ja rahasta, ja kenties hän ei tätä halua. Lisäksi, jos et ole osoittanut vastuullisuutta hamsterin hoidossa, en usko, että isäsi uskoo sinun pystyvän huolehtimaan koirasta, joka on monta kertaa vaativampi eläin ja iso vastuu.

Lisäksi kerrot isäsi olevan allerginen. Kuulostaa vähän kohtuuttomalta "vinkua" asiasta, joka voi aiheuttaa isällesi epämukavan olon hänen omassa kodissaan. Isäsi ei välttämättä kykene asumaan koiran kanssa saman katon alla ja tuntemaan olonsa hyväksi. On aivan ymmärrettävää, että isäsi ei mm. tästä syystä koiraa halua.

Kunnioita isäsi päätöstä tässä asiassa, isälläsi on monia hyviä syitä kieltäytyä. Aikuisena voit toimia tahtosi mukaan tässä asiassa, alaikäisenä et.

sliippi kirjoitti:

Odota, kunnes olet täysi-ikäinen, asut omassa asunnossasi ja vastaat itse omista kuluistasi. Tällöin voit hankkia koiran.

Isälläsi on täysi oikeus kieltäytyä, monestakin syystä. Yksi on se, että hän joutuisi talouden aikuisena ihmisenä kantamaan vastuun koirasta, siihen kuluvasta ajasta ja rahasta, ja kenties hän ei tätä halua. Lisäksi, jos et ole osoittanut vastuullisuutta hamsterin hoidossa, en usko, että isäsi uskoo sinun pystyvän huolehtimaan koirasta, joka on monta kertaa vaativampi eläin ja iso vastuu.

Lisäksi kerrot isäsi olevan allerginen. Kuulostaa vähän kohtuuttomalta "vinkua" asiasta, joka voi aiheuttaa isällesi epämukavan olon hänen omassa kodissaan. Isäsi ei välttämättä kykene asumaan koiran kanssa saman katon alla ja tuntemaan olonsa hyväksi. On aivan ymmärrettävää, että isäsi ei mm. tästä syystä koiraa halua.

Kunnioita isäsi päätöstä tässä asiassa, isälläsi on monia hyviä syitä kieltäytyä. Aikuisena voit toimia tahtosi mukaan tässä asiassa, alaikäisenä et.

Oletko tosiaan tuota mieltä? No olet kyllä oikeassa tähän meidän taloon ei koiraa tule vaika mitä tekisin:'( Minkäkin olen allerginen koirille Joten koiran hankita on 0% todennäkösitä... Mutta olisi kiva kuulla muittenkin mielipiteitä asiasta:) Olis kato kiva tietää miten te olette saanneet isänne tai (vanhempanne) suostumaan koiran ostoon.

Haistan tässä ehkä hieman trollia, mutta vastaan silti. Ehkäpä tästä joku saa uutta näkökulmaa, oli se sitten aloittaja tai joku muu.

Mä sain koiran, kun olin 11-vuotias. Vastasin niihin aikoihin kaniemme hoidosta, joten aikani kinuttuani vanhemmat myöntyivät myös koiraan. Sillä ehdolla, että minä olisin se, joka koiran pääasiassa hoitaa. Vastasin siis 11-vuotiaana pikkupennun kouluttamisesta, sosiaalistamisesta, ulkoilusta, ruokailusta, terveydestä ja muusta hyvinvoinnista. Ja sama jatkui toki koko koiran eliniän aina siihen asti, kun muutin opiskelemaan, jolloin hoidosta vastasi muu perhe.

Näin liki 24-vuotiaana voin todeta, että kenenkään lapsen ei tulisi olla vastuussa koiran tai oikeastaan minkään muunkaan elävän olennon elämästä. Minä selviydyin siitä tehtävästä ihan kelvollisesti, ja se todella opetti sitä vastuuta. Myönnän, että juuri se vastuu jo pienestä pitäen on vaikuttanut siihen, millaiseksi ihmiseksi kasvoin. Kuitenkin, lapsi koiran ensisijaisena hoitajana ei ole reilua lasta eikä etenkään sitä koiraa kohtaan. Lapsi ei välttämättä vielä ymmärrä sitä, että se koira todella on ihannetapauksessa kumppanina sen 15 vuotta. Se kumppani vaatii ja etenkin ansaitsee tulla lenkitetyksi, ruokituksi, leikitetyksi, koulutetuksi, hoidetuksi ja rakastetuksi joka päivä läpi sen eliniän. Sitä ei voi laittaa hyllylle odottamaan, koska itseä taas kiinnostaisi. Tästä päästäänkin siihen, ettei lapsi koiran omistajana ole reilua lapsenkaan näkökulmasta. Koska lapsella ei yleensäottaen ole koiranomistamiseen vaadittavaa pitkäjänteisyyttä, on kohtuutonta laittaa lapsi oppimaan sitä niin äärimmäisen keinon kautta. Lapsella on oikeus olla lapsi, huoleton ja vähän vastuuton. Lapsen tulee saada etsiä itseään ja omia mielenkiinnonkohteitaan, ja vaihtaa kiinnostuksenkohteita vähän lennossa. Lapsuus ja etenkin teini-ikä on erilaisten kokemusten etsimistä, ja koirailuakin voi kokeilla ilman koiran omistamista. Teini-iästä puheenollen voin kertoa, että kyllä siinä päitä kolisteltiin, kun oltiin koiran kanssa yhtäaikaa murkkuikässä.

Joten kaikille koiraa kinuaville lapsille sanon, että malttakaa vielä. Aikuisena saatte siitä koiranomistamisesta paljon enemmän irti. Vaikka edellinenkin oli äärettömän rakas, niin on tuo uusi vaan jotenkin rakkaampi juuri sen takia, että siitä on pystynyt täysillä nauttimaan ilman omia kasvumyllerryksiä.

Ja vielä aloittajalle: Toisinaan voisi olla hyvä hetki pysähtyä miettimään myös sitä, miten näkee ja kohtelee omia vanhempiaan. Jos isälläsi (ja nyt ilmeisesti myös sinulla) on allergia ja siitä huolimatta kinuat koiraa, on sama kuin toivoisit isällesi jatkuvasti tukalaa oloa. Kunnioitathan vanhempiesi päätöstä, he tekevät sen varmasti kaikella viisaudella ja rakkaudella.

Huh, mikä romaani!

Nauru kirjoitti:

Haistan tässä ehkä hieman trollia, mutta vastaan silti. Ehkäpä tästä joku saa uutta näkökulmaa, oli se sitten aloittaja tai joku muu.

Mä sain koiran, kun olin 11-vuotias. Vastasin niihin aikoihin kaniemme hoidosta, joten aikani kinuttuani vanhemmat myöntyivät myös koiraan. Sillä ehdolla, että minä olisin se, joka koiran pääasiassa hoitaa. Vastasin siis 11-vuotiaana pikkupennun kouluttamisesta, sosiaalistamisesta, ulkoilusta, ruokailusta, terveydestä ja muusta hyvinvoinnista. Ja sama jatkui toki koko koiran eliniän aina siihen asti, kun muutin opiskelemaan, jolloin hoidosta vastasi muu perhe.

Näin liki 24-vuotiaana voin todeta, että kenenkään lapsen ei tulisi olla vastuussa koiran tai oikeastaan minkään muunkaan elävän olennon elämästä. Minä selviydyin siitä tehtävästä ihan kelvollisesti, ja se todella opetti sitä vastuuta. Myönnän, että juuri se vastuu jo pienestä pitäen on vaikuttanut siihen, millaiseksi ihmiseksi kasvoin. Kuitenkin, lapsi koiran ensisijaisena hoitajana ei ole reilua lasta eikä etenkään sitä koiraa kohtaan. Lapsi ei välttämättä vielä ymmärrä sitä, että se koira todella on ihannetapauksessa kumppanina sen 15 vuotta. Se kumppani vaatii ja etenkin ansaitsee tulla lenkitetyksi, ruokituksi, leikitetyksi, koulutetuksi, hoidetuksi ja rakastetuksi joka päivä läpi sen eliniän. Sitä ei voi laittaa hyllylle odottamaan, koska itseä taas kiinnostaisi. Tästä päästäänkin siihen, ettei lapsi koiran omistajana ole reilua lapsenkaan näkökulmasta. Koska lapsella ei yleensäottaen ole koiranomistamiseen vaadittavaa pitkäjänteisyyttä, on kohtuutonta laittaa lapsi oppimaan sitä niin äärimmäisen keinon kautta. Lapsella on oikeus olla lapsi, huoleton ja vähän vastuuton. Lapsen tulee saada etsiä itseään ja omia mielenkiinnonkohteitaan, ja vaihtaa kiinnostuksenkohteita vähän lennossa. Lapsuus ja etenkin teini-ikä on erilaisten kokemusten etsimistä, ja koirailuakin voi kokeilla ilman koiran omistamista. Teini-iästä puheenollen voin kertoa, että kyllä siinä päitä kolisteltiin, kun oltiin koiran kanssa yhtäaikaa murkkuikässä.

Joten kaikille koiraa kinuaville lapsille sanon, että malttakaa vielä. Aikuisena saatte siitä koiranomistamisesta paljon enemmän irti. Vaikka edellinenkin oli äärettömän rakas, niin on tuo uusi vaan jotenkin rakkaampi juuri sen takia, että siitä on pystynyt täysillä nauttimaan ilman omia kasvumyllerryksiä.

Ja vielä aloittajalle: Toisinaan voisi olla hyvä hetki pysähtyä miettimään myös sitä, miten näkee ja kohtelee omia vanhempiaan. Jos isälläsi (ja nyt ilmeisesti myös sinulla) on allergia ja siitä huolimatta kinuat koiraa, on sama kuin toivoisit isällesi jatkuvasti tukalaa oloa. Kunnioitathan vanhempiesi päätöstä, he tekevät sen varmasti kaikella viisaudella ja rakkaudella.

Huh, mikä romaani!

Äitini ja siskoni auttaisivat koiran hoidossa:) Eikä Allergiakaan paljon haittaisi koska isäni syö allergia lääkkeitä.Mutta isälläni on myös se ongelma,että hän on vuorotyöläinen,joten hänen toden-näköisemmin pitäisi hoitaa koiraa enemmän.

Miten saada isä suostumaan koiraan?

Vastaus: Tuskin mitenkään. Odota että olet akuinen niin sitten voit ottaa koiran.

Onko sulla lähipiirissä kellään koiria joita voisit käydä hoitamassa ja ulkoiluttamassa?

Tuo allergia on jo sellainen asia että ymmärrän täysin ettei isäsi koiraa taloon halua. Ei sekään ole kivaa kun se kauan odotettu pentu saapuukin ja siitä joutuu mahdollisesti heti luopumaan, taitaa olla paljon tuskallisempaa. Eli toi kinuaminen ei kannata, jos sun isäs jossain vaiheessa innostuukin ottamaan koiran niin aivan varmasti se siitä sinulle sanoo.

Ite halusin lemmikkiä lapsena, mutta äiti ei mitään hankkinut ja olen kyllä kiitollinen siitä. Niitä kyllä kerkeää ihan oikeasti hankkia sitten aikuisenakin kuten itse tein kun omilleni muutin

Ja se koiranpito ei tosiaan ole mitään ilmaista. Ihan jos lähdetään siitä hankintahinnasta ja keski hinta sun haaveilemallesi rodulla taitaa olla se 1500e. Siihen trimmeri ja trimmauspöytä ja riippuen merkistä niin lisähintaa voi tulla vähintäänkin se 300e, en tiedä onko kuivaajakin tarpeellinen rodulle. Turkkirodut pitää myös totuttaa pennusta lähtien siihen turkin hoitoon ja sekin tuo lisää vaivaa, eikä se aina suju kuten on ajatellut. Ihan jo perus jutut kuten ruokinta rokotukset ja madotukset maksaa eikä sitä minnekkään reissuunkaan voi noin vain lähteä vaan se koira on etusijalla. Sitten voi tulla niitä yllättäviä eläinlääkärireissuja.

Kyllähän sitä helposti luulee että se koiran omistaminen on helppoa ja huoletonta, mutta se pentu ei osaa yhtään mitään kun se kotiin tuodaan ja kuka ottaa koiran koulutuksen vastuulleen? Tai sen turkin hoidon?

Komppaan edellisiä. Yksi ystäväni joutui allergiaoireiden ja jatkuvan lääkityksen kanssa elämään samassa talossa kahden kissan kanssa, se on yllättävän stressaavaa ja elämää rasittavaa.

Kannattaa ehkä myös miettiä rotua hieman lisää. Espanjanvesikoirat eivät ole ekaksi koiraksi niitä helpoimpia, ne vaativat harrastavan tai hyvin liikunnallisen kodin ja jämäkän koulutuksen. Urokset etenkin saattavat olla melkoisia luupäitä ja sähliä, ja kyseessä on kuitenkin kohtuullisen kokoinen ja vankka, voimakas koira. Jotkut kasvattajista eivät edes myy pentua ensikoiraa hankkiville, varsinkaan jos koulutusvastuu olisi pääosin lapsella. Suosittelisin ensimmäiseksi koiraksi näistä turkkinsa puolesta vähemmän allergisoivista roduista seuraavia: bichon frise, bolognese tai havannankoira. Kaikki nuo sopivat luonteeltaan erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi. Pienempi koira on helpompi lapsenkin hallita, jos lenkillä törttöilee. Se syö vähemmän (=menee vähemmän rahaa ruokaan), ja sen turkin trimmaamiseen ja muuhun hoitoon kuluu yleensä vähemmän aikaa kuin isolla, trimmattavalla koiralla.

Hoitokoiran/lenkitettävän koiran etsimistä suosittelisin minäkin, pääsisit kokeilemaan minkälaista se koiran ulkoilutus ja hoito on, ja samalla saisit isällesi näytettyä, että sinusta on siihen. Vinkuminen ja vaatiminen tuskin mitään auttaa, eikä se ole koirallekaan hyvä tulla sellaiseen perheeseen jossa sitä ei joku perheenjäsen halua.

jokuvaantäält kirjoitti:

Eikä Allergiakaan paljon haittaisi koska isäni syö allergia lääkkeitä

Mulla on koira allergia, joten puhun nyt kokemuksesta.
Mä syön allergialääkkeitä päivittäin keväästä syksyyn ja sillon talvisin kun menen poikaystävälle yöksi (siellä on belgi) tai kylään toiseen koiraperheeseen, ja mä kärsin siitä allergiasta niistä lääkkeistä huolimatta. Mä voin vannoa, että se kun oot ihan tukossa, silmät ja nenä vuotaa ja sun kitalaki ja nielu on turvonnu ja kutisee, olo ei todellakaan ole kiva.
Joo, mulla on oma koira ja kotona on aina ollu (villa)koiria. Hugosta sain alkuun oireita ja vieläkin jos pesuväli venyy kk niin oireita tulee helposti, vaikka oon siedättyny tolle tosi hyvin. Vaikka mä pystynkin pitämään Hugoa, niin on ihan turha toivo että mä edes ottaisin meille sisälle kotiin vaikkapa saksanpaimenkoiran.

Ne lääkkeet ei siis yksinkertasesti vaan ''poista'' sitä allergiaa.

Jos joudut päivittäin kärsiä allergiaoireista, niin oikeasti se alentaa elämänlaatua ainakin itsellä huomattavasti, kun koko ajan on kurja olo. Eli oikeasti jos jollain perheessä on allergia niin koiran ottoa tulee harkita vakavasti, etsiä mahdollisimman allergiaystävällinen rotu ja testata ensin että pystyykö oikeasti elämään sen koiran kanssa. Sitten kun se on ollut jo pari kk teillä niin ei todellakaan oo kiva luopua allergian takia...