Ohjeet ja säännöt
Takaisin
PENTU TULEE TALOON - Perjantaina, 28.10.2016 klo 13:58

Sekalaisia kysymyksiä pennun tuloon liittyen!

Hemppu

Hemppu
Viestimäärä: 7

SEKALAISIA KYSYMYKSIä PENNUN TULOON LIITTYEN... - Perjantaina, 28.10.2016 klo 13:58  
+
0
Meille olisi toivon mukaan tulossa koiranpentu jo joulukuun alussa, jos ei tule mitään mutkia matkaan. Ensimmäinen koira kyseessä, joten päässä vilisee kaikenlaisia kysymyksiä, vaikka monen vuoden ajan ollaan koiran ottamista mietitty ja todella paljon jo etukäteen selvitelty asioita. Tässä tällä hetkellä eniten mietityttäviä asioita:

1. Asun kahden kouluikäisen lapseni kanssa kolmistaan ja lapset ovat säännöllisesti myös isällään. Lasten isän uudella vaimolla on ollut aikaisemmin koira, samoin isän molemmilla sisaruksilla on yhteensä neljä koiraa, joten ovat koko isän puoleisessa suvussa hyvin tottuneita koiriin. Aikoinaan ydinperhe-aikoina puhuttiin ex-miehen kanssa mahdollisesta koiran hankinnasta ja kyseinen mies eli lasteni isä osaa käsitellä koiria erittäin hyvin, vaikkei hänellä koskaan ole koiraa ollutkaan. Ajatus olisi, että kun pentu on saatu suurin piirtein sisäsiistiksi ja alkutohinat on ohi, koira alkaisi kulkea lasten mukana heidän isällään sitten kun tämä isälleen + hänen vaimolleen sopii. Kuinka vaikeaa tuo on koiralle, jos esim. alkaa vasta 4-5 kk iässä siellä olemaan? Pitäisikö käydä lyhyitä aikoja (arki-iltana pari tuntia) jo heti alkuun? Koira tulee nukkumaan 13 v poikani huoneessa ja pojalle tulee päävastuu koiran hoitamisesta (henkinen vastuu on tietenkin minulla aikuisena, mutta koirasta tulee pojalle ns. harrastuskaveri, ulkoilukaveri ja ihmiskaverin "korvike" (poika ei ole koulun lisäksi juurikaan muiden ikäistensä seurassa). Oletus on siis se, että poika tulee olemaan koiralle se ihminen numero 1.

2. Työskentelen perhepäivähoitajana, joka on siinä mielessä hyvä juttu koiran kannalta, ettei joudu juuri koskaan viettämään pitkiä aikoja yksinään (päivittäin toki meidän ulkoiluiden ajan sekä mahdollisten iltamenojen ajan). Tarkoitus on laittaa pojan huoneen oveen koiraportti ja opettaa koira olemaan siellä silloin, kun itse teen työpäiväni aikana jotain sellaista, etten voi samalla vahtia koiraa ja hoitolapsia. Kun taas olen seurailemassa hoitolasten leikkejä, saa koirakin olla mukana ja niin lapset kuin koirakin harjoitella yhteiseloa. Pojan huone on eteisen vieressä ja sen ovelta on suora näköyhteys olohuoneeseen, missä hoitolapset leikkivät. Kuinka varmistan jo tuossa opetteluvaiheessa (siis portin takana opettelu) sen, ettei pentu ulise meidän muiden perään, kun näkee meidät kuitenkin koko ajan? Tuire Kaimion kirjaa on kovasti luettu ja sen mukaan varmaan opetetaan pentua olemaan tuon portin takana, mutta rotu (griffon) on ymmärtääkseni sellainen, että kaipaa kovasti ihmistensä seuraa. Miten voi siis varmimmin ennalta ehkäistä sen, ettei pentu kestä olla portin toisella puolella osaa päivästä?

3. Tarkoitus on myös pitää pentua ainakin aluksi tuolla pojan huoneessa portin takana silloin, kun kukaan perheenjäsen ei ole kotona. Kaimion kirjan perusteella jos tekee noita itsekseen jäämis harjoitteluja, siinä menee ymmärtääkseni aika pitkäkin aika ennen kuin pentua voi jättää kotiin yksin. Meillä on todennäköisesti niin, että pystyn olemaan 4 päivää kotona vapaalla pennun tulon aikana, mutta 5. päivänä pennun pitäisi jäädä ehkä tunniksi (hoitolasten ulkoilu) yksin kotiin. Tiedän, että suuri osa ihmisistä joutuu jättämään pennun heti viikonlopun jälkeen 8-9 tunniksi yksin, mutta koska mun ei tarvitse, haluaisin tehdä tuon mahdollisimman pentulähtöisesti, ettei tulisi sitten mitään eroahdistusta myöhemmin tms.

4. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentu olisi ollut meillä 4 päivää, kun hoitolapset tulisivat hoitoon. Heistä kaksi vanhinta (3,5 v) ovat todella tottelevaisia yms. ja tiedän, ettei heistä ole mitään ongelmaa pennun kannalta. Kaksi nuorinta ovat taas aika kovia itkemään (kumpikin eri syistä eikä onneksi samaan aikaan), joten pentu joutuu heti aluksi kuuntelemaan lasten itkua. Miten voin toimia niissä tilanteissa, ettei pentu saa traumoja/stressiä tms.? Kaimion kirjassa mainittiin esimerkkinä tuollaisesta pitkäkestoisesta kovasta äänestä naapurin remonttihommat (vasarointi) ja kirjassa sanottiin, että pennun kanssa pitää välittömästi poistua metelistä jne. Jos meillä hoitolapsi saa itkuraivarit, en voi kyllä pennun kanssa poistua mihinkään, enkä sen huutavan lapsenkaan... Korkeintaan mennä toiseen huoneeseen oven taakse, mutta meillä sen verran pieni asunto, että huuto kyllä kuuluu ympäri asuntoa.

5. Miten pentu reagoi muiden perheenjäsenten yöllisiin liikkumisiin? Poika nukkuu yleensä yönsä heräämättä ja vessassa käymättä, mutta minä ja 10 v kuopukseni käydään molemmat yleensä jossain vaiheessa aamuyöstä vessassa. Meidän huone on pojan huoneen vieressä (missä koira siis nukkuisi) ja vessa siinä vastapäätä. Luuleeko pentu joka kerta, että on jo aamu ja jää sitten hereille vai tajuaako se jatkaa unia, jos tuohon vessa"rumbaan" herää? Ihannetilanne varmasti olisi se, että nappaisin pennun mukaani, veisin ulos pissalle ja jatkettais sitten unia, mutta luulen, etten itse enää sen jälkeen saisi unta. Onko parempi, että pojan huoneen ovi on yöaikaan kiinni (portti myös)?

Tuossa nyt oli ehkä isoimmat asiat, mitkä mua tällä hetkellä mietityttää. Olisin todella kiitollinen, jos saisin niihin kokeneemmilta vastauksia!

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: SEKALAISIA KYSYMYKSIä PENNUN TULOON LIITTYEN... - Lauantaina, 29.10.2016 klo 16:18  
+
0
En näe mitään ongelmaa, vaikka koira alkaisi vasta vuosikkaana kulkea poikasi mukana viikonloppuvierailuilla. Kyllähän koirat vaihtavat kotiakin aikuisena ongelmitta. Ja tässä tapauksessa ei ole edes omistajan vaihdoksesta kyse, vaan siitä, että koira kulkisi sille tutuimman ihmisen mukana, siellä minne hän milloinkin menee.

En myöskään näe ongelmana lasten itkua. Ei pentu siitä traumatisoidu, eikä sitä tarvitse viedä pois paikalta. Se on normaalia elämää, johon pentu tottuu.

Yöliikkumisiin pentu varmasti alussa reagoi, mutta oppii kyllä olemaan välittämättä, kun siitä ei sille mitään tapahdu. Alussa todennäköisesti vinkuu ja jos herääjä menee sitä rauhoittelemaan ja silittelemään, niin sen jälkeen se kyllä jatkossakin alkaa vinkumaan kun joku liikkuu vessaan yöllä.

Suurimman ongelman ehdottomasti itse näen hoitolapset-pieni pentu yhdistelmässä. Ja tämä siis kahden lapsen ja kolmen koiran (ja lastenkin aikana yhden kasvatetun pentueen) kokemuksella.

Lähtökohtaisesti en itse päästäisi pientä pentua hoitolasten kanssa yksiin. Pieni pentu puree, hyppii ja pissaa. Ja vaikka rotu tässä olisi lähtökohtaisesti pieni, niin pienelle hoitolapselle voi tulla tahattomia vahinkoja näissä tilanteissa. Omien lasten suhteen asia on vähän eri, mutta hoitolasten suhteen en voisi ottaa tuollaista riskiä.

Pienen pennun sisäsiisteysopetus on jatkuvaa ulkona hyppäämistä, etkä hoitolasten kanssa voi tehdä sitä. Jos alat pukea hoitolapsia ulos, on pentu kerennyt jo pissata sisälle. Ja tuskin voit jättää hoitolapsia myöskään sisälle siksi aikaa, että käytät pennun pihalla pissalla.

Itse näkisin parhaimpana vaihtoehtona pyrkiä ottamaan pentu lomaikaan, jolloin hoitolasten tullessa pentu olisi jo vähän isompi ja oppinut perustapoja. Jos ei sinun lomaika onnaa, niin tämän 13v poikasi loma-aikaan, jolloin poika voisi hoitaa pennun sinä aikana, kun hoitolapset on teillä, eikä pentu pääsisi hoitolasten luokse.


 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä26165
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä5813
Viestejä yhteensä543789
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös263761
(Tilastot päivitetty viimeksi 21.10.2020 klo 16:45)