Ohjeet ja säännöt
Takaisin
PENTU TULEE TALOON - Perjantaina, 19.11.2010 klo 23:05

Sijoitussopimus

niiskunen

niiskunen
Viestimäärä: 3

SIJOITUSSOPIMUS - Perjantaina, 19.11.2010 klo 23:05  
+
0
Tarvitsisin pikaisia neuvoja asiaani!
Minulla on ollut noin vuoden ajan sijoituksessa narttu koira. Tein todella tyhmästi tietämättömyttäni, että lähdin pentu mukanani ilman kirjallista sijoitussopimusta. Meillä oli suullinen sopimus, mikä piti tehdä myöhemmin kirjallisena, tämä on jäänyt kuitenkin tekemättä useista pyynnöistäni huolimatta.
Koira sairastui kohtutulehdukseen ja eläinlääkäri suositteli kohdun poistoa, kysyin kasvattajalta tähän lupaa ja vastaus oli ehdoton ei, antibiooteilla piti alkaa koiraa hoitamaan. Koira onneksi tästä selvisi ja jälkitarkastuksessa kaikki oli onneksi hyvin. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että jos koiralla on taipumusta saada kohtutulehdus, niin se helposti uusiutuu. Olen edelleen sitä mieltä, että koiran parhaaksi olisi hyvä, jos kohtu leikattaisiin, olenko väärässä?
Tämän tapauksen jälkeen minun ja kasvattajan välit riitautuivat lopullisesti. Tällä hetkellä hän haluaa ottaa minulta koiran pois, ei siis suostu sovitteluun, että maksan koiran koko hinnan ja saisin pitää koiran. Hän on tehnyt asiasta tiedoksiannon ja mikäli en nyt hänelle palauta koiraa asia viedään oikeuteen. Haluan todella taistella koirasta, hän on meille täysivaltainen perheenjäsen ja kukaan muu koira ei pysty häntä korvaamaan.
Nyt haluaisinkin kovasti neuvoa ja tukea tässä asiassa. Mitkä ovat mahdollisuuteni vai onko niitä, kun mitään papereita minulla ei koirasta ole? Minulla on näyttää koiraa koskevat vakuutuspaperit, rokotus ja muut eläinlääkärikäynnit, mistä näkee kauanko koira on minulla ollut.
Olen itse toiminut suullisen sopimuksen ehtojen mukaan, olen ilmoittanut koiran sairauksista, allergiasta ja juoksujen alkamisesta kasvattajalle sekä vakuuttanut koiran.
Olen todella epätoivoinen, joten vastauksianne odottaen.

Vuorisumu

Vuorisumu
Viestimäärä: 1642

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Perjantaina, 19.11.2010 klo 23:31  
+
0
Lähtökohta on se, mitä olette sopineet suullisessa sopimuksessa ja mitä olet koirasta mahdollisesti maksanut.

niiskunen

niiskunen
Viestimäärä: 3

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Perjantaina, 19.11.2010 klo 23:53  
+
0

Vuorisumu kirjoitti:

Lähtökohta on se, mitä olette sopineet suullisessa sopimuksessa ja mitä olet koirasta mahdollisesti maksanut.



Minulla ei ole suulliseen sopimukseen todistajaa, muuta kuin muutama viesti tallella, mistä käy ilmi, että kasvattaja on myöntänyt, että minulla on hänen koiransa sijoituksessa.
En ole myöskään koirasta mitään maksanut, koska kasvattaja oli sitä mieltä että maksan vakuusmaksun eli puolet koiran hinnasta siinä vaiheessa, jos koira ei tule tiineeksi. Ystäväni kuitenkin minulle kertoi, ettei näin kuulu toimia, joten ehdotin kasvattajalle ensimmäistä kertaa, kun koira oli ollut minulla vajaan kuukauden, että haluan vakuusmaksun maksaa joko kerralla tai sitten osissa pois, mitä pikemmiten. En ole saanut missään vaiheessa kasvattajalta tilinumeroa tai Kennelliiton osamaksulomaketta, vaan hän on edelleen ollut sitä mieltä että maksan siinä kohtaa koko summan kerralla, jos koira ei tiineeksi tule.

Melina

moderaattori
Melina
Viestimäärä: 3422

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Lauantaina, 20.11.2010 klo 01:03  
+
0
Kennelliitohan ei mikään oikeuselin sinänsä ole, mutta kysynpä kuitenkin: onko kasvattaja ylipäätään kennelliiton jäsen ja onko hänellä kasvattajanimeä? Entä miten mahdollinen rotuyhdistys, onko kasvattaja sen jäsen? Ja oliko tämä kasvattajan ensimmäinen pentue vai onko kasvattanut jo pidempäänkin?
Ylläpitäjä

niiskunen

niiskunen
Viestimäärä: 3

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Lauantaina, 20.11.2010 klo 12:04  
+
0

Melina kirjoitti:

Kennelliitohan ei mikään oikeuselin sinänsä ole, mutta kysynpä kuitenkin: onko kasvattaja ylipäätään kennelliiton jäsen ja onko hänellä kasvattajanimeä? Entä miten mahdollinen rotuyhdistys, onko kasvattaja sen jäsen? Ja oliko tämä kasvattajan ensimmäinen pentue vai onko kasvattanut jo pidempäänkin?



En tiedä kuuluuko kasvattaja kennelliittoon, mutta ainakaan hänellä ei ole kennelnimeä. Rotuyhdistykseen hän on sanonut kuuluvansa.
Oli kasvattajan toiset pennut ja sen jälkeen hän on ilmoittanut niitä olevan neljä kennelsivujen mukaan, mutta epäilen, että pentueita on mahdollisesti enemmän. Koiran omistustodistukseen, minkä sain tuon tiedoksiannon mukana hänet on merkitty koiran omistajaksi vasta noin kuukausi sitten, onkohan tämä merkittävä seikka?

Heini

Heini
Viestimäärä: 799

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Lauantaina, 20.11.2010 klo 21:05  
+
0
Ainakin kenneliiton kaavakkeella kirjallisesti tehty sijoitussopimus on täysin pitävä. Sen mukaan kasvattaja ei voi tuosta noin vain ottaa koiraa takaisin itselleen, vain ja ainoastaan jos se henkilö ei pidä koirasta huolta vaan vaarantaa koiran terveyden. Luulisi että nämä samat asiat pitävät paikkansa myös suullisesti tehdyssä sopimuksessa. Ja sinähän nyt olet nimenomaan pitänyt hyvää huolta koiran terveystä, nyt se kasvattaja on se joka ei niin kovin välitä koiran terveydestä.

Jos olisin sinä, minä menisin oikeuteen. Sinulla on hyvät mahdollisuudet saada pitää koira, koska olet pitänyt siitä hyvää huolta. Säilytä nyt kaikki ne viestit mitä olet kasvattajan kanssa lähetellyt. Sinuna yrittäisin pitää kynsin ja hampain koirasta kiinni.

Tämä on mielenkiintoinen tapaus. Kerrothan miten asia etenee!

Muoks. Minusta ainakin tuo on hyvin merkittävä asia että kasvattaja on siirtänyt koiran nimiinsä vasta kuukausi sitten. Onneksi sinulla on kuitenkin vakuutuspaperit todistuksena kauanko koira on sinulla ollut. Sinuna hankkisin asianajajan.
♂ Mudi Csibiti Gezemice "Pyry" (3/2010)
Mudin elämää -blogi
(Viestiä on muokattu lauantaina, 20.11.2010 klo 21:10)

neruda

neruda
Viestimäärä: 2829

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Lauantaina, 20.11.2010 klo 21:29  
+
0
Tsemppiä! En voi muuta sanoa, komppailen edellä kirjoittanutta Heiniä, että ota vaikka se asianajaja ja vie homma kotiin. Kerran seurasin vierestä niin järkyttävää sijoitustappelua että huh huh. Sairasta koiraa hyppyytettiin ihan jatkuvasti, ei saanut kastroida vaikka hormonipiikeistä ei ollut hyötyä ja hepistä vuosi verta jatkuvasti, koira oli stressaantunut, kipeä (eturauhasvaivojen lisäksi mm. selkä) ja muutenkin sillä oli kaikenlaista; arka, hyökki ihmisten päälle jne.. Kaverini ei tehnyt kaikkea mitä olisi voinut, ja koira kärsi. Edelleen: tsemppiä!
Berninpaimenkoira "Manta" s. 2015
Berninpaimenkoira "Mooses" 30.9.2010-7.1.2016
Berninpaimenkoira "Urho" 28.8.2009-5.1.2011

Mirru

Mirru
Viestimäärä: 134

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Sunnuntaina, 21.11.2010 klo 12:12  
+
0
Sinuna soittaisin kennelliittoon ja hieman tiedustelisin tästä kasvattajasta ja kyselisin mitkä ovat sinun mahdollisuudet ja miten sinun tulisi toimia.
Kyllähän se suullinenkin sopimus on pitävä, mutta harmillisen usein nuo sijoituksesta aiheutuneet riidat ovat melko haastavia vaikka olisikin mustaa valkoisella. Tiedän muutaman tapauksen, missä on tullut tuomio koiran lopettamiseksi, koska sopuun/ järkevään ratkaisuun ei olla päästy.

Säästä kaikki kuitit ja eläinlääkärin lausunnot, voit myös pyytää koiraa hoitaneelta lääkäriltä erillisen lausunnon "koko kattavan" lausunnon koirasta ja sen hoidoista.

Tsemppiä!
Japaninpystykorva Annbelady jerry of nalle
Pk. collie Siniketun rosa eleonora

Sarahia

Sarahia
Viestimäärä: 4470

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Sunnuntaina, 21.11.2010 klo 12:16  
+
0
Ikävä tilanne.
Tuohon kohtutulehdus hommaan, että tiedän myös koiria, joilla on nuorena ollut kerran kohtutulehdus, eikä ole ikänä uusinut ja pentujakin on myöhemmällä iällä saatu ongelmitta.

Aberkios

Aberkios
Viestimäärä: 778

VS: SIJOITUSSOPIMUS - Maanantaina, 22.11.2010 klo 12:48  
+
0
Sopimuksen purkamiseen, siitähän tässä on kyse, tarvitaan sopimusrikkomus. Kasvattajan tulee osoittaa, että sopimusta on rikottu. Sinähän et ole koiraa vielä leikkauttanut, joten en ymmärrä miltä osin sopimusta olisi rikottu. Sinun ilmoittamasi leikkauttamistarve ei ole tällainen sopimusrikkomus.

Toiseksi, jos koiraa ei saada kantavaksi, eikä syy johdu sijoituskodista, ei synny oikeutta periä koirasta minkäänlaista hintaa. Jos astutus ei tuota tulosta, koira siirtyy sopimuksen mukaisessa iässä sen henkilön omistukseen jonka kanssa sijoitussopimus on tehty.

 
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28212
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6341
Viestejä yhteensä545735
Uudet käyttäjät tänään0
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään0
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265871
(Tilastot päivitetty viimeksi 06.05.2024 klo 03:30)