PENTU TULEE TALOON - Maanantaina, 23.02.2015 klo 20:54
Uskaltaako pennulle laittaa petiä?
Rimin
Viestimäärä: 9
Olen perheeni kanssa saamassa lähi viikkoina kääpiövillakoiran pennun ja mietimme nukkumis järjestelyjä. Pentu nukkuu kanssani samassa huoneessa ja mietimme että uskaltaako pienokaiselle laittaa koiranpedin vai onko todennäköistä että se pissaa yöllä petiinsä, vaikka pennulla on aitaus johon tulisi lattialle sanomalehteä? Usein kuulee että pentu pitää petinsä siistinä, mutta onko kenelläkään kokemuksia tai toiminta ehdotuksia? kiitos! :)
saije
Viestimäärä: 4425
Useimmiten pennut eivät omaan petiinsä tee tarpeitaan, mutta näinkin voi käydä- ihan vahingossakin. Kääpiövillakoiralle pedin koko ei kuitenkaan ole suuri, että kannattaa valita peti jonka voi tarvittaessa kätevästi pestä pesukoneessa
Jos pentu on kasvattajalla oppinut esimerkiksi niille sanomalehdille pissaamaan, se todennäköisesti jatkaa sitä myös uudessa kodissa.
Jos pentu on kasvattajalla oppinut esimerkiksi niille sanomalehdille pissaamaan, se todennäköisesti jatkaa sitä myös uudessa kodissa.
Valkoinen ruotsinhirvikoira "Nimue" Syntynyt 26/3/11 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Nila" Syntynyt 14/12/12 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Loru" Syntynyt 13/9/15 ♀
Karjalankarhukoira "Lyyra" Syntynyt 15/6/17 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Nila" Syntynyt 14/12/12 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Loru" Syntynyt 13/9/15 ♀
Karjalankarhukoira "Lyyra" Syntynyt 15/6/17 ♀
suibe
Viestimäärä: 1153
Mulla on ollut molemmilla (pikku)koirilla heti alusta alkaen omat pedit käytössä, koska eivät ole tervetulleita sänkyynkään. Pissaongelmia ei ole ollut, eikä myöskään petien hajottamista, mikä ilmeisesti on toisilla ollut pissaamista huomattavasti isompi ongelma. Meillä kaikki pedit on sellaisia, että ne voi huoletta viskata pesukoneeseen, joten en ole kokenut mitenkään ongelmalliseksi käyttää petejä koirilla pikkupentuna, oksennus-ripulitautien aikana tai muissakaan haastavissa tilanteissa. Jos haluaa opettaa koiralle, että oma peti on rauhoittumispaikka, peti kannattaa ottaa käyttöön ihan pentuajoista lähtien. Näin meillä on ollut. Nykyään vanhempi menee petiin lepäämään käskyllä "oma paikka" ja yöunille käskyllä "nukkumaan". Nuoremman kanssa vielä vähän opetellaan, mutta eiköhän sekin sieltä tule pikkuhiljaa.
schippn 08/2012
schippn 08/2014
schippn 08/2014
Rimin
Viestimäärä: 9
suibe
Viestimäärä: 1153
Meillä muuten yksi parhaista pedeistä on ollut Ikeasta ostettu iso tyyny. Se oli ennen muussa käytössä, mutta nuhjaantui sen verran, että luovutin sen koirille. Halpa, helppo, ja kestää 60 asteen konepesun! Tyynynpäällistä vaihtamalla helppo pitää pintakin siistinä ja puhtaana. Isolle koiralle ei toki riitä koon puolesta, mutta näille pienille toimii varsin hienosti. Jos et halua heti alkuun investoida kalliiseen petiin, suosittelen kokeilemaan tuota!
schippn 08/2012
schippn 08/2014
schippn 08/2014
SiljaSiili
Viestimäärä: 398
Jos olette menossa vielä katsomaan pentuja ennen kuin haette omanne kotiin, ei olisi hassumpi ajatus ostaa petiä sinne mukaan ja jättää se pentueelle. Näin petiin tarttuu turvallisia tuoksuja ja se on tuttu nukkumapaikka. :)
Mut niin, ei ne pennut kai yleensä petiin pissi.
Mut niin, ei ne pennut kai yleensä petiin pissi.
Rimin
Viestimäärä: 9
SiljaSiili kirjoitti:
Jos olette menossa vielä katsomaan pentuja ennen kuin haette omanne kotiin, ei olisi hassumpi ajatus ostaa petiä sinne mukaan ja jättää se pentueelle. Näin petiin tarttuu turvallisia tuoksuja ja se on tuttu nukkumapaikka. :)
Mut niin, ei ne pennut kai yleensä petiin pissi.
Täytyypä ottaa yhteyttä kasvattajaan ja pistää tämä neuvo muistiin!! :)
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 20:30) |