Koirat.com

Hei!

Huomasin, että tulikin aivan hirveästi tekstiä. Lopussa on itse koiraan ja rotuun liittyviä toiveita.

Olen aika paljonkin miettinyt koiran hankintaa. Minulla oli jo pari tiettyä rotuakin mielessä, mutta haluaisin ensin yleisesti pohdiskella asiaa ja tämä kai on oikea paikka sille. En siis ole varma, onko koiran hankkiminen järkevää ja hankinko sen oikeista syistä tai onko koiran hyvä elää kanssani. Halusin siis kysyä myös ajatuksia koskien sitä, onko minun järkevää hankkia koira. Hankinnassa se olisi joko tänä keväänä tai kesän loppupuolella, kun mahdollisesti palaan 1-2 kuukauden espanjan vaellukseltani. (Hulluna ajatuksena olisi ottaa se mukaan reissuun, mutta on kaiketi tuhoon tuomittu juttu...)

Ensinnäkin mietin sitä mitä koira minulle merkitsee. Pidän hirveästi eläimistä ja minua kiehtoo eläimen ja ihmisen kumppanuus. Se, että olen koiralle se tietty ihminen jota se ei ikinä jätä, kulkee vierellä ja kunnioittaa sekä kuuntelee minua yli kaiken. Samoin koira on minulle se eläin joka on erityinen, jota kunnioitan (en todellakaan halua mitenkään alistaa tai käyttää koiraa vallankäytön välineenä). Haluaisin siis että koiralla on oma persoonallisuutensa ja että se ilmaisee itseään. En siis halua, että vuorovaikutus olisi liian yksipuolista käskemistä tms. Ongelmaksi voi muodostua se, että en välttämättä osaa käskeä toista olentoa niin kuin ehkä tarvitsisi. Ehkä sekin on kasvun paikka, oppia paremmaksi johtajaksi. Toivoisin joka tapauksessa tietynlaista yhteyttä koiraan. Ainakin luulen ymmärtäväni eläimiä hyvin ja tulen toimeen niiden kanssa = ne tuntuvat pitävän minusta. Kavereillani on ollut aina koiria ja olen niiden kanssa ollut tekemisissä lapsesta asti. Kotonani ei äidin ”allergian (ei varma)” vuoksi ole koiraa ollut. Tyttöystäväni perheessä on myös pieni bolognese.

Nuorempana halusin koiran, jonka kanssa käydä lenkillä, kävellen ja juosten. Sittemmin aloin ajatella, että pidän eläimistä niin paljon, että en halua kotieläintä koska sen on luonnotonta olla sisällä. Nyttemmin olen alkanut ajatella, että koirahan on aikasen pitkään tehnyt ihmisen kanssa kumppanuutta ja on aika eri otus kuin luonnon sudet. Pidän myös luonnosta ja koira jotenkin tuo luontoa lähelle ja samalla minua lähelle luontoa. Vaikka ihminen on osa luontoa myös, niin koira nyt vaan on eläin, joka ainakaan näennäisesti ei ole niin ”irtaantunut” luonnosta. Mietin myös, että olisi kiva käydä koiran kanssa vaeltamassa. En ole koskaan kipeä, mutta jokapäiväinen lenkitys kyllä jonkin verran arveluttaa. Toisaalta ajattelen, että jos koira pitää viedä ulos kolme kertaa päivässä, niin kyllä ihmisen pitäisi vähintään sen verran myös käydä ulkoilemassa ja liikkumassa.

Tilanteeni on sellainen, että asun yksin kaksiossa kävelyteiden läheisyydessä, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Luontoa täällä on. Muutan tästä viimeistään 1,5v päästä mahdollisesti pienempään asuntoon, mutta pyrin aina luonnon lähelle jo itsekin, joten se on kai koirallekin hyvä. Olen opiskelija, joten autoa ei ole, mutta bussit kulkevat. Vanhemmillani on mahdollista olla omassa pihassa leikkimässä.

Jotenkin aina kun lukee koirista, niin puhutaan perheistä ja pihoista ja mietin, että voiko yksineläjä ottaa koiraa kerrostaloasuntoon... Tietysti kai kiinni siitä, mitä koiraa on hankkimassa. Minulla on kyllä yksi tuttu, jolla on vastaava tilanne. Hän on hyvin aktiivinen ihminen ja paljon poissa kotoa jopa. En sen tarkemmin tiedä miten elämä koiran kanssa on sujunut, mutta ilmeisesti on ainakin ihan mahdollista. Kovin yliaktiivinen tapaus tämä koira on.

Koirani tulisi näkemään todennäköisesti paljon muita ihmisiä (ainakin joitain tiettyjä) ja joitakin lähipiirissä olevia koiria, ainakin sosiaalistamisen vuoksi. Opiskelen tällä hetkellä ja todennäköisesti menen vielä uuteen paikkaan opiskelemaan tai sitten laitan oman firman, jonka töitä teen siis ainakin alkuun kotoa käsin. Pitkällä tähtäimellä haluaisin asua lähes maalla, ja siitä kai koira tykkäisi myöhemmin sitten.

Tiivistettynä:
- Onko ajatus koiran ja minun välisestä syvästä kumppanuudesta epärealistinen?
- Saako koira hyvän kodin luonnonläheisessä kerrostalossa yksineläjän kanssa?
- Minkärotuinen koira minulle sopisi?

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
- Niin paljon kuin tarvii, säännöllisesti väh. tunti päivässä, joinain enemmän olen ajatellut. Tavoitteenani on elää sellaista elämää, että on aikaa liikkua tarpeeksi. Tykkään käydä juoksemassa ja kävelemässä ja aion opetella siitä tapaa ennen koiran tuloa.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
- Kerrostalokaksio vähän matkan päässä keskustasta, lenkkeilypolkujen läheisyydessä ja mahdollisuus käydä vanhempien luona omassa pihassa (ajattelin, että ainakin pentuaikana hyvä). Bussilla pääsee mihin vaan luontoon. Asumispaikka tulee muuttumaan lähivuosina, mutta olosuhteet eivät merkittävästi.

¤ Lapsien määrä
- Ei yhtään, asun yksin. Tulevaisuudessa todennäköisesti lapsia ja niiden kanssa pitää tulla toimeen.

¤ Aiemmat koirakokemukset
- Lapsuudessa ja nuoruudessa monilla kavereilla ja tutuilla koiria. Tyttöystävän perheessä koira. Ei siis omaa koiraa, eikä hirveästi kokemusta koiran kouluttamisesta. Olen alkanut jo opiskella asiaa kylläkin.

¤ Harrastustoiveet
- Vaeltaminen mielessä. Agilitya voisi kokeilla. Muista en tiedä oikein mitään. Kivahan se olisi jotain harrastaa, ainakin näyttelyissä käydä. Ajattelemani rodut kaiketi sopivat kaikkeen mahdolliseen. Terapiakoiruus käynyt mielessä, muttei nyt mitenkään määrittävä tekijä.

¤ Turkkitoivomukset
- Tuuhea turkki, johon jää paljon matkamuistoja metsästä. :) Tietysti helppohoitoisuus on tärkeä tekijä, karvanlähdön olisi hyvä olla pientä, mutten sitä pelkääkään. Saksanpystykorvista olen lukenut, että eivät päästäkään niin paljoa karvaa ja ovat helpompia kuin voisi luulla. Trimmauksen hoidan itse jos tarvitsee.

¤ Minkä kokoinen koira
- En ole itse pienimmästä päästä ja haluaisin myös koiran, jolla on hieman kokoa. Eli ei mitään pikkulelua kuten pomeranian, mutten hirveän isoakaan kuten husky tai kultainen noutaja. Olisi hyvä mahtua jonkilaiseen koppaan ja julkisiin kulkuneuvoihin, juniin ym. Tämä senkin kannalta jos muutan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja tulee kotona rampattua.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
- Olisi lämminhenkinen, iloinen ja innostunut, kiinnostunut, mutta perusrauhallinen. Eli innostuu helposti, muttei ole levoton. Joidenkin englannin bulldogien kanssa olen ollut koiravahtina ja voi taivas sitä tuhinaa ja menemistä. Levottomia ovat. En kyllä kovin itsepäistä tai ylivilkasta koiraa haluaisi. Olisi kiva jos olisi ystävällinen ihmisille, lapsille ja muille eläimille, eikä omaisi metsästysviettiä (ihan jo vaeltamisen vuoksi) ja olisi ehdottomasti EI-aggressiivinen. Niin ja tietysti sellainen joka tykkää läheisyydestä ja osoittaa rakkautta ja lämpöä läheisille ihmisille, sitä ainakin itse annan myös koiralleni. Sellainen ihmiskontaktia hakeva ja sosiaalinen, joka olisi mukana touhuissa, eikä vaan köllöttäisi pedissään passiivisesti kaikkia päiviä. Ei nyt koko ajan tarvitse vasten hyppiä tietenkään. Pystyisi myös makaamaan vieressä esim. lukemassa ja leffaa katsellessa eikä ihan koko ajan touhuaisi jotain. Osaisi olla myös yksin kun en ole kotona. Minua kiehtoo myös ajatus siitä, että menisin koiran kanssa joka paikkaan mihin sen nyt vaan voi ottaa. Kaiken kaikkiaan sopeutumiskykyä tulisi siis olla. Ajattelemissani roduissa eniten epäilyttää haukkuminen. Todella hienoa, että on vahtikoira, mutta kunhan haukkuisi vain sen ilmoitushaukun.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
- Olen ajatellut saksan pystykorvia (keeshond, mittelzpitz, kleinspitz), japanin pystykorvaa ja amerikaneskimoa. Keeshondissa kiehtoo erityisesti sen käyttö terapiakoirana. Arvon tässä myös kokoa. Mielestäni mittelspitz alkaa olla jo ihan kivan kokoinen, ehkä vähän rajalla, mutta kleinspitz on jo liian pieni. Pörröiset, kettumaiset pystykorvat ovat kuitenkin mieluisimpia ulkonäöltään ja tuntuvat sopivan luonteensa puolestakin. Haluaisin koiran, joka olisi suhteellisen helppo kouluttaa, myös tekemään temppuja eikä haukkuisi ylimääräisiä (kouluttamallakin käy).

Tulipa paljon tekstiä, josta osa näin aamuyöllä rustailtua, mutta eipä ole mikään pieni asiakaan. Kaikki kommentit koiran ottamisen filosofiaan, järkevyyteen ja rotuun tai mihin vain aiheeseen liittyvään tervetulleita. Ja jos on jotain kysymyksiä, niin saa ehdottomasti esittää.

DogeJamppa kirjoitti:

Jotenkin aina kun lukee koirista, niin puhutaan perheistä ja pihoista ja mietin, että voiko yksineläjä ottaa koiraa kerrostaloasuntoon... Tietysti kai kiinni siitä, mitä koiraa on hankkimassa.

Toivottavasti vastaus on kyllä, sillä mä olen tehnyt näin kahdesti Ja itsekin olen opiskelija. Yleensä koirattomien tai muuten koirista hieman vanhanaikaisia käsityksiä omaavat ihmiset tyrmäävät tällaisen ratkaisun koska näkevät silmissään tarhassa louskuttavan pystärin tms. skenaarion. Koira on onnellinen siellä missä sitä kohdellaan hyvin, se saa ruokaa ja se on päivän päätteeksi väsynyt yhteisistä puuhista. Koira ei tarvitse sisällä tilaa vaan isokin koira viihtyy yksiössä ihan siinä missä kolmiossakin kun em. puitteet ovat kunnossa.

Kuitenkin sanoit itsekin hyvin, että se riippuu rodusta, eli lähtökohtaisesti kovin vahtiviettistä koiraa ei kannata kerrostaloon ottaa (esimerkiksi rodut jotka on jalostettu huolehtimaan omaisuudesta, kuten laumanvartijat). Miettimäsi saksanpystykorvat ovat myös aikanaan toimineet hälyttävinä vahteina, joten ne herkästi kyllä ilmoittavat kuulemistaan äänistä kerrostalossa. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota.

Joku saksanpystärityyppi voisi kai tulla kertomaan enemmän mutta mun mielestäni ihan realistinen vaihtoehto näihin toiveisiin. Tuo mitä sanoit kumppanuudesta, vierellä kävelystä, kunnioituksesta ja kyseenalaistamattomuudesta tulee tosin ehkä vähemmällä työllä kun hankkii lähtökohtaisesti palvelualttiimman rodun, mutta on kyllä pitkälti myös koulutuskysymys, eli riippuu siitä miten kannattavana koira näkee em. seikat.

Ylempänä tulikin jo hyviä pointteja, joten niitä turhaan toistan.

Mä itse ajattelen, että minun ja koirieni yhteistyö ei perustu niinkään käskemiseen, vaan siihen, että koirat toimivat omasta näkökulmastaan kannattavalla tavalla minun pyynnöstäni. Myönnettäköön kyllä, että pystisten haukkumisen kitkeminen ei ole perustunut pyytämiseen, sillä en kokenut saavani sillä minkäänlaista tulosta. Eli siihen haukkumattomuuteen on todella panostettava, mutta kyllä pystiksistä ihan kerrostalokelpoisia saa määrätietoisella koulutuksella, joskin itse en ole koirastani ihan haukkumattomia sisätiloissa saanut. Haukku pysyy kuitenkin siinä määrin hanskassa, ettei se häiritse naapureita.

Saksanpystikset sopii mun mielestä toiveisiisi kivasti, ne ovat omistajaansa voimakkaasti kiintyviä, vaikken ehkä niitä palvelualtteimpina pidä. Ne eivät ole pääsääntöisesti kovinkaan itsenäisiä, päinvastoin, joten myös siihen koiran tietyntasoiseen itsenäistämiseen on kiinnitettävä huomiota. Tässä rodussa näkee aika paljon eroahdistuneita koiria, mikä on useimmissa tapauksissa seurausta siitä, että koiran ja omistajan välinen napanuora on turhan lyhyehkö. Kun sen kultaisen keskitien on löytänyt, saksanpystykorvasta saa taatusti mainion ja uskollisen kaverin.

Mulla on itselläni sekä kleinspitz että mittelspitz ja rotuinahan nuo ovat hyvinkin samankaltaiset, mutta koska toivoit hieman isompaa kokoa, suosittelen tosiaan mitteliä, grosspitziä tai keeshondia. Mitteleitäkin on aika pienikokoisia, mutta kyllä niitä isokokoisiakin riittää, erityisesti uroksissa. Oma mittelini on n. 40 cm/vajaa 10 kg, ihan passelin kokoinen mun mieleen. Metsässä menee ryteikössä ihan yhtälailla ilman ongelmia kuin vaikkapa keskarisnautserini.

Saksanpystiksillä on tuuhea turkki ja omaan makuuni se on hieman työläs, ei niinkään karvanlähdön takia vaan korvantakuskarvojen takkuuntumisen ja kurakeleillä likaantumisen takia. Nämä kelit on olleet aika kamalia, kun joka lenkin jälkeen mahanalus ja jalkakarvat on huuhtaistava. Karvanlähtö on aika helppoa aikaa, sillä irtoava villa jää pidemmän päällikarvan sisälle, ja se irtoaa harjaamalla harjaan/karstaan.

Oma mittelini on kyllä todella vilkas hyrrä eikä se ole harvinaista näillä. Toki on rauhallisempia tapauksia, mutta pääasiassa nämä on vilkkaita. Muuten luonneominaisuudet ovatkin aikalailla sitä mitä toivoitkin. Saksanpystikset ovat pääsääntöisesti sosiaalisia toisia koiria ja ihmisiä kohtaan. Ne kyllä näyttävät myös kiintymyksensä omistajaan hyvin selvästi, toisinaan jopa rasittavan suurella volyymilla.

Rotua kannattaa käydä katselemassa ihan livenä, sillä tavalla niistä saa tosi paljon paremman kuvan kuin vain lukemalla netistä. Erityisesti tuo vilkkaus on sellainen, minkä hoksaa vasta kun näkee näitä koiria eri tilanteissa, treeneissä, lenkillä ja kotosalla. Mitteleitä on runsaasti ympäri Suomen, joten niihin on helppo päästä tutustumaan.

Kiitos vastauksista!

Vastauksien mukana tuli myös uusia kysymyksiä. Jos nämä on nyt väärässä paikassa, niin saa sitten sanoa, miihin näiden kanssa mennä tai mistä näistä voi lukea. Taidan laittaa tuonne rotupuolelle näitä kyssäreitä myös. Mitäköhän tarkoitetaan koiran palvelualttiudella? Eivätkö pystarit ole juuri "miellyttämisenhaluisia"? Kiinnostaisi myös tämä koiran vähäinen itsenäisyys ym. ja miten sitä kehittää. Onko tämä siis sitä, ettei koira osaa toimia ilman isäntää, tekee kaiken miettimättä, eroahdistusta, vai mitä?

Olen noista pystiksistä lukenut, että usein parin vuoden iässä sellainen yliaktiivisuus laantuu. Ja juu saa olla vilkas, kunhan ei ole levoton. En tiedä osaanko selittää, mutta sellainen, että tuhisee hirveästi ja pää nykii koko ajan eri suuntiin. Mitä noita katsellut niin sellainen perusrauhallisuus on kyllä pystykorvilla olemassa.

Tuo haukkuminen tosiaan eniten arveluttaa. Mistäköhän tätä asiaa kannattaisi alkaa opettelemaan? En haukkumatonta haluaisikaan, mutta ettei tyhjää haukkuisi koko ajan.

40cm mitteli ei kuulosta enää niin pieneltä, menee tosin jo rotuluokituksesta yli. Minua kiinnostaisi näiden mitteleiden juoksukunto. Kaipa ne aina kauemmin ja lujempaa jaksaa kuin ihminen, kö? Videoita olen katsellut, mutta miten näitä pääsee katselemaan livenä? Minulla ei siis ole tästä koiramaailmasta sen ihmeellisempää kokemusta, enkä todellakaan tiedä mihin mennä katselemaan esim. mitteleitä. Vasta eilen sain tietää, että asun jonkin koirapuiston lähellä ja vaikka koko ikäni Tampereella asunut, en muistaisi sellaista täälläpäin nähneeni. Pitääkö mennä johonkin agilitypuistoon tms. vaan kyttäämään?

Jos jotain muita kuvaukseen sopivia rotuja tulee mieleen, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

Koiranäyttelyissä ainakin on helppo käydä jututtamassa koirien omistajia ja kasvattajia sekä päästä lähikontaktiin koirien kanssa. Tampereella on iso koiranäyttely 3. - 4.5. Tietysti voit olla Kmyös rotujärjestöön yhteyksissä ja kysellä sieltä, olisiko jossain lähettyvillä rodun kasvattajia. Heidän luona rotuun pääsee tutustumaan ilman näyttelyvilinää, kotioloissa.

Lisäys: saksanpystärit kuuluvat ryhmään FCI5 jane arvostellaan Tampereella lauantaina eli 3. päivä.

Suomen saksanpystykorvaharrastajilla näkyy olevan oma nettisivu, jonka kautta löytyy ainakin kasvattajia. Mikäli sopivan matkan päästä sattuu löytymään kasvattaja, niin kannattaa ottaa yhteyttä. Kasvattajat mielellään esittelevät koiriansa ja osaavat kertoa läheltä löytyvistä koirien omistajista, jotka ovat kiinnostuneita tuomaan oman koiransa näytille. Jos olet Facebookissa, voi sitä kautta myös etsiä ryhmiä saksanpystäreihin liittyen. Tämmöisten ryhmien kautta pääsee helposti ainakin isommissa kaupungeissa tutustumaan rodun edustajiin. Rohkeasti vain kyselemään ja tutustumaan

Ja me asutaan Tampereella joten meille voi tulla rotuun tutustumaan :)

vems kirjoitti:

Ja me asutaan Tampereella joten meille voi tulla rotuun tutustumaan :)

Tämä pidetään mielessä! :)

Pari päivää sitten luin viestisi, ja jostain syystä piti tulla ehdottamaan omaa rotuani eli shibaa.

Shiba on Japanin alkuperäisistä roduista pienin ja kotimaassaan myös suosituin. Se kuuluu FCI:n määritelmän mukaisesti ryhmään 5, johon kuuluvat pystykorvat ja alkukantaiset tyypit. Shibat ovat kooltaan noin 8-12 kiloisia ja hieman korkeuttaan pidempiä (10:11). Korkeutta uroksella saa olla 40 cm (± 1,5 cm) ja nartulla 37 cm (± 1,5 cm). Suomessa on todennäköisempää saada "iso" shiba.

Rodun miellyttävimpiä puolia ovat kaunis ja viehättävä ulkomuoto sekä sen helppohoitoisuus. Turkki on lähes hajuton, ei takkuunnu eikä kerää likaa ja roskaa lenkiltä. Nyt kurakelillä tassut ja satunnaisesti mahanalus tarvitsee vain kuivata pyyhkeellä. Shibat ovat yleensä luonnostaan muutenkin siistejä ja monet pennut ovat jo luovutusiässä lähes sisäsiistejä. Turkin helppohoitoisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö karvaa lähtisi ollenkaan. Tiiviiseen, kaksinkertaiseen turkkiin mahtuu paljon karvaa, jonka omat koirani vaihtavat n. kaksi kertaa vuodessa.

Shiba on alunperin (esim. lintukoiriin verrattuna varsin itsenäisesti toimiva) metsästyskoira, mikä valitettavasti jossain määrin rajoittaa mm. mahdollisuutta pitää sitä vapaana. Jokainen koira on tietenkin yksilö ja joiltain shiboilta ei löydy kiinnostusta riistaa kohtaan, mutta useimpia se kiinnostaa kovasti. Omistani narttua voin pitää vapaana, kunhan ollaan vähän kauempana autoteistä. Narttuni pysyy lähettyvillä tehden omia pieniä haistelukierroksia lähiympäristössä.

Shiballa on juuri sille ominaisia piirteitä, joita tulisi ymmärtää. Se ei ole perinteinen koira, joka elää vain omistajan sanaa varten. Se on itsenäinen, rauhallinen, oman arvonsa tunteva, päättäväinen ja uskollinen koira. Shiba osaa parhaimmillaan tehdä innokkaasti ja sitkeästi, olla läsnä, mutta tarpeen vaatiessa myös rauhoittua. Sen ei ole tarkoitus touhuta ympäri vuorokauden. Shiba voi olla pidättyväinen vieraita kohtaan, mutta tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että koira saisi olla arka. Shiba ei myöskään tule aina toimeen kaikkien koirien kanssa, mutta ihmisiä kohtaan se ei ikinä saa olla aggressiivinen. Lenkillä shibat ovat usein mieluummin välittämättä ohikulkijoista, kuin pyrkimässä tervehtimään kaikkia vastaantulijoita. Pentuna tutustetut koirat ovat niitä parhaimpia kavereita aikuisenakin, aikuisena shiban on hankalampaa tutustua uusiin koiriin.

Omaa ihmistä shiba rakastaa yli kaiken ja on äärimmäisen lojaali omistajalleen. Palvonnan määrän voi hyvin lukea helikopterikorvista, jodlauksesta ja leveästä hymystä. Kotioloissa shiba on rauhallinen ja levollinen, se ei turhia hötkyile ja vieraiden tullessa taloon se käy tervehtimässä, mutta vetäytyy sitten usein nukkumaan omiin oloihinsa. Vieraisiin paikkoihin shiba sopeutuu hyvin, usein mukana ollessa riittää, että omistaja on läsnä, jonka jalkoihin voi kierähtää nukkumaan.

Shiballa on vahtiviettiä, mutta sanoisin kokemuksen perusteella, että shiba haukkuu hyvinkin vähän verrattuna moneen muuhun rotuun. Shiba on kuitenkin tietyllä tapaa äänekäs koira, sillä on kokonaan oma tyylinsä äännellä ja reagoida miellyttäviin/epämiellyttäviin asioihin kiljuen, maukuen, urahdellen tms.

Vaikka shibasta sanotaan, että se on vaativa ja haastava rotu ensikertalaiselle, sanoisin itse, että se riippuu enemmänkin omistajan luonteesta. Jos shiban luonteenlaatu sopii omaan luonteeseesi, niin helpompaa koiraa saa hakea

FB:n puolella on aktiivisiakin shiba-sivustoja, joihin kannattaa liittyä mikäli on kysyttävää shiboista. Samoin yhteislenkkejä järjestetään ainakin pk-seudulla sekä Turun ja Tampereen suunnalla. Meistä omistajista löytyy myös varmasti perheitä, joiden luokse saa tulla koiria katsomaan ja niihin tutustumaan Tässä vielä rotuyhdistyksen sivut Suomen shiba ry.

Kuvissa punainen narttuni ja kermanvärinen urokseni.

ooa kirjoitti:

Shiba

Kiitos viestistäsi. En tiennytkään, että shiba on noin pieni, se jotenkin vaikuttaa isommalta koiralta kuvissa. Luulen kuitenkin, että olen jo päätynyt keeshondiin, se vaikuttaa vain kaikin puolin niin täydelliseltä koiralta. Mahdollisesti pitää mennä vielä livenä kohtaamaan.

Mä itse käsitän palvelualttiutena sen miten herkästi koira on motivoitavissa toimimaan ohjaajan kanssa yhteistyössä ja miten luonnostaan koira siihen kontaktiin pyrkii. Yleensä tällaiset koirat ovat pääasiassa paimenia ja noutajia koska ne on lähtökohtaisesti jalostettu toimimaan ohjaajansa eduksi työskennellessään. Tähänhän kaikki koirarodut toki tähtäävät, mutta vaikkapa valjakkokoiran tai metsästyspystykorvan tehtävä on hyvin eri tyyppinen, ymmärrät varmaan esimerkkini ilman pidempää rautalankaa.

Koska ko. roturyhmien koirat eivät kuitenkaan tainneet miellyttää, voisi keeshond olla ihan hyvä valinta. Keskimääräinen saksanpystäri on kuitenkin vaikkapa keskimääräistä shibaa parempi vaihtoehto, kun visiona on kävellä auringonlaskuun koiran kanssa metsässä kyseenalaistamattomassa yhteisymmärryksessä.

Mitenkäs tuo suomenlapinkoira? Ilmeisesti vaatii enemmän urheilua ja omaa metsästysvietin. Miten sopisi?

^ Minä voisi suomenlapinkoirista jotain näin yön pimeinä tunteina puhelimella raapustaa - toivotaan että tekstin on edes jollain tasolla julkaisukelpoista, silmät ristissä kun tässä raapustan. Itseltäni löytyy siis kotoa vuosikas suomenlapinkoirauros, ensimmäinen oma koira.

Aloitetaan vaikka tuosta luonteesta. Lappalaisia löytyy moneen junaan, se on ihan yksilöstä kiinni millaisen tyypin eloasi jakamaan saat. Itselleni on siunaantunut kaikkea rakastava, hyvin toimeentuleva yksilö joka ei ole vuotisen ikänsä aikana rähähtänyt kenellekkään. Joku voisi jopa sanoa hieman lussukaksi, ei tämä märkä lapanen ole mutta tosiaan alistuu ennemmin kuin laittaa tikkua ristiin. Rodusta löytyy kyllä myös sitä toista ääripäätä, eli aggrea löytyy jos huono tuuri käy. Yksi vallan hyvä esimerkki on alueellamme asuva parivuotinen uros joka on käynyt yhden jos toisenkin päälle - meidän mukaanlukien.

Toinen juttu on motivointi. Osa rodun yksilöistä osaa olla pelkällä huomiolla toimivia sähköjäniksiä, jotka jaksavat tehdä töitä pidemmillä palkkausväleillä ja kestävät toistoja. Toisille taas työnteko on yksi hailee ja hommiin lähdetään jos siltä tuntuu. Eli kisatykkiä on hankala saada, mutta ihan yleispätevä ja kiitettävällä vireellä toimiva puuhakoira lappalaisesta taipuu vallan mainiosti. Oman kanssa puuhailen näyttelyissä ja hömpötellään tokoa, vetohommia aloitellaan ja vaellukselle ollaan menossa. Huomiothan sen, että lappalaiset (ja muutkaan turkkirodut) ei kesäisin ole mitään kovin mahtavia puuhapattereita, ainakin oma on kesäisin aikamoinen flegu verrattuna pakkaskeleihin. Siksi haaveillaankin kelkan vetämisestä jäällä eikä niinkään kesäisistä juoksulenkeistä.

Keskivertolappalainen ei tarvitse mitään tuntikausien väsytyslenkkejä, mutta tietenkään sohvan nurkkaankaan sitä ei kannata koristeeksi laittaa (keksii muuten aikamoisia temppuja pääsi menoksi). Ihan perus reipas ulkoilu riittää, kyllä sen huomaa kun kotona makaa lapinkoiratalja lattialla että päivän lenkkeilyt on pulkassa. Meillä ainakin vapaapäivinä saattaa koira heräillä uniltaan vasta puolelta päivin, siitä sitten lähdetään metsään ihmettelemään maailman menoa. Eli tuli persiin alla ei tarvitse kokoajan olla tekemässä jotain.

Turkin hoito on älyttömän helppoa, lappalaisen turkin tulee olla sään kestävä. Oman koirani turkin olen pessyt ehkä alta puoli tusinaa kertaa vuoden aikana - jaskaperse ynnä muut on ainoat pakolliset. Muuten lika lähtee harjaamalla. Muuten tuota tulee harjailtua ehkä pari kertaa kuussa, karvanlähtöaikaan lähes päivittäin. Karva on siitä kiva että KUN sitä löytyy jokaisesta huonekalusta, lähtee se tarraharjalla (vrt. lyhytkarvaisten koirien tikkukarva joka ei irtoa pyhällä hengelläkään). Rodusta löytyy niin muhkuturkkeja kuin ohkaisemmallakin turkilla (mm. paimensukuiset on varustettu kevyemmällä karvalla).

Haukkumisesta vielä muutama sana. Rotu on siunattu sillä ah niin kuuluisalla leimalla kuin haukkuherkkyys. Tuo kirosana on kuitenkin ihan muuta kuin mitä kaikki pelkää - kaikki lappalaiset eivät ole räpättäviä moottoriturpia. Tuolla termillä tarkoitetaan, että lappalaisen kuuluu osata haukkua niin pyydettäessä. Ne on haukkuvia paimenia, eli poroille pistetään vipinää punttiin sillä turpavärkillä. Siksi nämä ovat "haukkuherkkiä" - kun isäntä käskee niin suupielten pitää möykätä. Toki näistä "hei en ole nähnyt eläessäni poroa"-koiristakin löytyy haukkujia, mutta senkin saa kitkettyä veks. Itselleni on siunaantunut sellainen kaveri joka ei ole sisällä haukkunut kertaakaan - ainoastaan suu käy kun leikitään muiden koirien kanssa ja niitä "paimennetaan".

Ehkä voisi tiivistettynä sanoa, että jos vain luonteet lappalaisen kanssa osuu yhteen, on käsissä koira jonka kanssa voi tehdä mitä vaan. Agility, haku, toko, rally-toko, mejä, dobo, koiratanssi, valjakko - käytännössä mitä vain. Yksilöllä on suuri merkitys, käsiinsä voi saada oikean seurapiiriperhosen tai sitten jäyhän suomalaisen mettämiehen. Se kuitenkin on sanottava, että lappalaiset ovat älyttömän viisaita, omistajaansa rakastavia ja tykkäävät yhdessä puuhaamisesta. Terveystilannekaan ei ole mitenkään pöllömpi, mutta yhdistelmässä kannattaa olla tarkkana. Ihan mitä tahansa yhdistelmää ei kannata kelpuuttaa - kannattaa kysellä ja käydä katsomassa millaisia vanhemmat ovat luonnossa. Kasvattajia kuitenkin on niin paljon että varmasti löytyy se oikea kun vain kyselee ja tutkii!

ps. Tulevasta vaellusreissustasi - voin sanoa suoraan että hanki koira vasta sen jälkeen. Koira olisi pitänyt olla jo aikaa sitten hankittuna jotta se jaksaisi vaeltaa noin pitkiä aikoja, plus ainakaan lappalainen (tai kessu) ei kyllä sellaisissa lämpötiloissa ole todellakaan parhaimmillaan.

yorath kirjoitti:

Aloitetaan vaikka tuosta luonteesta. Lappalaisia löytyy moneen junaan, se on ihan yksilöstä kiinni millaisen tyypin eloasi jakamaan saat. Itselleni on siunaantunut kaikkea rakastava, hyvin toimeentuleva yksilö joka ei ole vuotisen ikänsä aikana rähähtänyt kenellekkään. Joku voisi jopa sanoa hieman lussukaksi, ei tämä märkä lapanen ole mutta tosiaan alistuu ennemmin kuin laittaa tikkua ristiin. Rodusta löytyy kyllä myös sitä toista ääripäätä, eli aggrea löytyy jos huono tuuri käy. Yksi vallan hyvä esimerkki on alueellamme asuva parivuotinen uros joka on käynyt yhden jos toisenkin päälle - meidän mukaanlukien.

Tähän muuten sen verran, kun täällä useinkin näkyy näitä vastaavia. Vuosikas koira on aika tyypillisesti vielä niin junnu, että se tuleekin kaikkien kanssa juttuun.

Noista omista lappalaisuroksista: Ei Rukakakaan esmes vuosikkaana (tai reiluna) vielä ollut moksiskaan muista uroksista ja sitä pystyi aivan huoletta lenkittämään kenen tahansa kanssa. Kitan kanssa majoituimme vieraan uroksen (velipuolensa) kanssa hilkun vajaa 2-vuotiaana. Aikuistuttuaan kumpikaan noista ei kuitenkaan siedä vieraita uroksia iholleen. Kyllä niitä voi huoletta reeneissä tms irti pitää, vaikka vieraat urokset pyörivät ihan vieressä, kun ovat käskyn alla. Ja lenkilläkin ollaan sillointällöin käyty urosten kanssa irrallaan, mutta silloin saan kokoajan vahtia ja käskyttää omat muualle, heti jos yhtään väärälla tavalla edes yritetään katsoa vierasta. Harvoin kuitenkaan poikien kanssa irrallaan lenkkeilemme, koska se ei ole kellekkään kovin rentouttavaa, eikä koiratkaan siitä niin irti saa.

Aloittajalle sen verran, että lappalaiset eivät ole välttämättä kaikkien kanssa toimeentulevia. Uroksista sanoisin, että todennäköisesti eivät tule juttuun vieraiden urosten kanssa ja nartut eivät välttämättä tule juttuun vieraiden narttujen kanssa.

Suomenlapinkoirilla on jossain määrin riistaviettiä, mutta en pitäisi sitä mitenkään rodun ongelmana. Suurinta osaa tuntemistani vähääkään koulutetuista lappalaiskoirista voi pitää huoletta irrallaan. Saalisvietillä toki saattavat edestä pinkaisevan jäniksen perään sännätä, niinkuin suurin osa koirista, mutta tulevat pian takaisin.
Itse olen voinut pitää kaikkia minulla pyörineitä lappalaiskoiria irti, eikä kukaan ole lähtenyt jäljille.

Ja samaa mieltä kuni yorath, ota koira vaellusreissusi jälkeen. Pientä pentua ei ole hyvä tuollaiseksi ajaksi raahata reissuun mukaan ulkomaille. Parempi ottaa koira sen jälkeen kun on itse ensin reissaillut.

Sarahia kirjoitti:

Tähän muuten sen verran, kun täällä useinkin näkyy näitä vastaavia. Vuosikas koira on aika tyypillisesti vielä niin junnu, että se tuleekin kaikkien kanssa juttuun.

Toki toki, en näköjään tuossa yöllä muistanut korostaa tuota meidän tyypin nuorta ikää - mitenkään valmishan tuo ei vielä todellakaan ole. Vaikka kyllä tämän ikäisissäkin tyypeissä näkyy luonteiden eroavaisuus, esimerkiksi tämän veljet (ja siskot) ovat huomattavasti topakampia ja terävämpiä kuin tämä - huomattavasti äänekkäämpiä ja voimakasluonteisempia. Mutta tosiaan on tuolla omallakin vielä aikaa kehittää tahtoa ja tappuraa, lussukan leima ei ole vielä otsalohkossa.

Silloin kun Kita tuli mulle ja Ruka oli 1v 9kk olin ihan varma, että Kita tulee kävelemään mennen tullen "tossukan" Rukan yli. Väärin oletin ja olin koiraa lukenut. Kitalla ei ole ollut ikinä mitään asiaa meillä johtajan pallille, eikä edes yritä kyseenalaistaa Rukan johtajuutta, vaikka muutenkin yrittääkin olla melkoinen machoilija. Rukalla on niin itsevarmaa vientiä, että täällä on aina ollut ihan selvä peli tuon suhteen. Rukan ei tarvitse pullistella turhasta.

Tuosta riistavietistä itse tuumaan että koen mun seropin olevan "vähänkin koulutettu", mutta jos metsässä on tuore sorkkaeläimen jälki niin kyllä saa perkeleen nopeasti huutaa jos meinaa ehtiä ennen koiran nenää. Se on toki lähtökohtaisesti riistaviettisempi kuin perus lapinkoira ihan taustansa takia, mutta mun nähdäkseni se ei ole koulutuskysymys.

^Joo, voimakas riistavietti ei olekkaan. Slk:lla ei mielestäni ole tyypillisesti niin voimakasta riistaviettiä, että se veisi kaikesta huolimatta.

DogeJamppa kirjoitti:


Kiitos viestistäsi. En tiennytkään, että shiba on noin pieni, se jotenkin vaikuttaa isommalta koiralta kuvissa. Luulen kuitenkin, että olen jo päätynyt keeshondiin, se vaikuttaa vain kaikin puolin niin täydelliseltä koiralta. Mahdollisesti pitää mennä vielä livenä kohtaamaan.

Keeshondeissa on paljon samaa kuin mitteleissä ja kleineissa, joita vems tuossa jo aika ansioituneesti läpivalaisi. Haukkuherkkyyteen on mahdollisuutta vaikuttaa koulutuksella huomattavan paljon - samoin yliaktiivisuuden ja rauhallisuuden tasapainoista suhdetta on mahdollista suitsia, kunhan vain ensin opettaa koiran rauhoittumaan ja ottamaan lunkisti halutuissa olosuhteissa.

Jos Tampereella päin liikut, allekirjoittaneen kessua saa tulla tapaamaan.

Nyt kun koiranhankinta lähestyy, haluaisin vielä varmistusta tähän, etten valitse rotua väärin perustein. Haluan siis uroskoiran.

Nopea esitietojen kertaus

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Tarpeeksi.
¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Kerrostalo ~50m2
¤ Lapsien määrä
Ei vielä yhtään, asun tällä hetkellä yksin
¤ Aiemmat koirakokemukset
Ei aiempia koiria, kokemusta tuttujen ja kavereiden koirista lähinnä.
¤ Harrastustoiveet
Ei erityisiä toiveita.
¤ Turkkitoivomukset
Ei kai näiden kesken kovinkaan suuret, tai ehkä juuri se, että on suuri turkki. ;)
¤ Minkä kokoinen koira
Keskikokoinen
¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
--->
¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Keeshond, Suomenlapinkoira, siinä suosikkirotuni. Kolmas suosikkini on australianpaimenkoira, mutta on varmastikin turhan vaativa jo liikunnan osalta(?) En hae muita rotuehdotuksia, vaan selvennystä näiden rotujen kesken.

Haluan siis koiran, joka on iloinen, innokas, ystävällinen jne. Kiintyy minuun ja on uskollinen sekä tottelevainen. Ei jäärä. Tulisi arjen ym. touhuissa mukana ja osaisi sopeutua paikanvaihdoksiin. Osaisi myös olla yksin kotona kun olen poissa. Kessu on aika lailla unelmaluonne ja olen ymmärtänyt, että lapinkoira on aika samanlainen. Onko näin?

Molemmat rodut ovat mielestäni aivan mahtavan oloisia, mutta jotenkin lapinkoira kiehtoo värinsä, ulkonäkönsä ja suomenlappisuutensa puolesta hitusen enemmän. Onhan se vähän pinnallista, mutta luonne ja sopivuus ratkaisevat loppupeleissä.

Miten rodut siis eroavat toisistaan? Onko SLK yhtä iloinen ja lämminhenkinen ja valpas kuin kessu jne? Tarvitseeko jompikumpi enemmän ruokaa, liikuntaa, aktiviteetteja? Onko jompikumpi yleisesti ottaen helppohoitoisempi? Onko jotain muuta mitä tulee ottaa huomioon? Kouluttaminen? Ilmeisesti kessu tulee yleisesti ottaen paremmin toimeen muiden eläinten kanssa?

Alunperin hylkäsin lapnkoiran, koska ajattelin, että se ei sovi niin hyvin kerrostaloon. Ilmeisesti väärä luulo. Toiseksi luin, että se voi olla vaikeampi rotu ja se on reviiritietoisempi jne., saattaa metsästää. Kessut ovat kuulemma kovasti mukana perheen toimissa ja askareissa ja ymmärsin, että lapinkoira on passiivinen nurkassa makaaja, eikä kiinnostu ihmisten toimista. Onko näin? Ovatko nämä todellisia juttuja olla ottamatta lapinkoiraa vai teenkö asioista nyt liian suuria?

Osaako joku sanoa jonkun hyvän lapinkoirien kasvattajan, jolla ruskeita, oransseja, punaisia tms. pentuja tuloillaan tässä kesän nurkilla?