Koirat.com

Hei!

Ajattelin kysäistä teidän mielipidettänne (yleensä en kirjoittele näihin foorumeihin, mutta kertahan se on ensimmäinenkin).

Elikäs olisin ottamassa itselleni koiraa.

"Asuinolot":
Tällä hetkellä asun sellaisessa "kaksi kerroksisessa" rivitalossa, eli ns. luhtitalossa. On ehkä hieman rauhallisempi kuin kerrostalo, eikä sijaitse keskustassa vaan rauhallisella taajama-alueella. Mutta kuitenkin on mielestäni verrattavissa kerrostaloon, koska omaa pihaa ei kuitenkaan ole. Tämä tulisi siis olemaan koiran tämänhetkinen koti. Tulevaisuudessa asuisimme mahdollisesti maalla.

"Yhteinenaika":
Käyn säännollisessä päivätöissä, työpäivän pituus n. 8h. Jaksaako porokoira olla tämän ajan yksin, kokemuksia? Tietysti aamulla lenkitän koiran (n.30min) ja sitten töistä tultua kyllä aikaa olla koiran kanssa, ja samoin viikonloppusin. Kihlattuni asuu maalla (n. 20km päässä), missä viettäisimmä viikonloput pääsääntöisesti. Siellä koiralla mahdollisuus olla myös irti. Tulevaisuudessa myös tarkoitus muuttaa pysyvästi tänne maalle, ja rakentaa häkki jossa koira voi työpäivän ajan olla, ettei tarvitse yksin kotona kököttää.

Lapset:
mahdollisesti olisi tulevaisuudessa

Aikaisemmat koirakokemukset:
ei ole ollut aikaisempaa koiraa, mutta olen olltu paljon koirien ja muidenkin eläinten kanssa, että en ihan kokematon ole, vaikka omaa koiraa ei olekaan ollut.

Lapinporokoiraa ajattelin tästä syystä:
+olen aina pitänty rodusta :)
+sopivan kokoinen (en halua kirppua joka hukkuu hankeen, enkö toisaalta mitään jättiläistä...)
+pärjää Suomen talvessa (lenkkeilen myös pakkasilla!)
+pärjäisi tulevaisuudessa mahdollisesti päivät häkissä
+sopii lapsiperheeseen

Lähinnä minua nyt huolettaa tämänhetkinen asuminen "kerrostalossa" jossa koira on päivät yksin kotona. Ongelmana en pidä haukkumista (ainakin olen saanut paljon palautetta, että porokoira ei hirveän herkkä haukkuinen ole), mutta turhautuuko helpommin yksin ollessa, kuin joku muu rotu? Tietysti koirat aina yksilöitä, mutta olisiko jotain kokemuksia?

Tuttuni ovat (hieman vanhempi pariskunta) on tarjonnut minulle omaa dalmatialaistaan joka on kohta vuoden vanha. Olen kuitenkin lukenut, että dalmatialaiset olisivat hyvin aktiivisia koiria (vaikka kyllähän kaikki koirat tietysti on), joten ei varmaankaan soveltuisi olemaan yksin tuota 8 tuntia päivässä? Tietysti saan hirveästi vastauksia, että ei minkään koiran kuulu olla yksin kotona 8 tuntia päivässä, sehän on suorastaan eläinrääkkäystä....

Miten siis sopisi tuo porokoira, mitäs mieltä olette dalmatialaisesta? Vai olisiko joku ihan muu?

Mikä tahansa koira pärjää työpäivän mitan yksin kotona, kunhan se siihen opetetaan. Koirat nukkuvat vuorokaudesta huomattavasti enemmän kuin ihmiset, ja koirat tottuvat nukkumaan myös sen poissaoloajan, kun ne opetetaan yksinoloon. Pääasia on vaan, että sitten kun tulee kotiin, sen koiran kanssa tehdään ja ollaan.

Lapinporokoira on rotutyypillisesti herkkähaukkuinen, mutta koulutettavissa sisällä hiljaiseksi. Lapinporokoira on työkoirataustainen koira (lapinporokoiria edelleen käytetään porotyössä) ja tarvitsee tekemistä sinä muuna aikana kun kotona ollaan. Kyllähän se rotuna sinulle menisi, mutta menee toki moni muukin.

Lappalaiskoirista kannattaa harkita myös lapinporokoiran sukulaisrotua suomenlapinkoiraa, joka on vähän seurakoiramaisempi, kuin lapinporokoira.

Lapinkoiraa en haluaisi sen pitkän turkin takia, vaatii varmaan vielä enemmän hoitoa kuin porokoiran turkki, ja luulisin että lapinkoiralle tulisi kuumaa sisätiloissa (toisaalta voihan kuuma tulla myös tuolle porokoiralle, samoihin oloihinhan ne on jalostettu....)

^Jos slk elää pennusta saakka sisäkoirana, ei se kasvata niin vahvaa turkkia. Suuri osa slk:sta elää sisäkoirina nykyään. Suomenlapinkoiria kasvatetaan kahta linjaa ja karvanpituudessa löytyy huomattavia eroja. Minulla tosiaan itsellä on paimensukuinen suomenlapinkoira ja lapinporokoira (+sijoituksessa lisää). Suomenlapinkoiraa harjaan karvanlähtöajan lisäksi ehkä noin kerran muutamassa kuukaudessa. Hyvälaatuinen, ei liian tuuhea turkki ei takkuunnu herkästi, muuta kuin karvanlähtöaikana. Sisälle karvaa lähtee lapinporokoirasta huomattavasti enemmän, sillä suomenlapinkoiran hitusen pitempi karva pysyy irroneena pitkälti turkissa kunnes sen harjaa sieltä pois. Lapinporokoiran hitusen lyhempi turkki varistaa huomattavasti herkemmin irtokarvoja ympäriinsä. Kurakeleillä taas lpk:n turkki on toki helpompi ja siinä kun slk:lta tarvitsee tassut pesäistä, riittää lpk:lle usein pelkkä pyyhkäisy.

Molemmat rodut ovat laumakoiria ja haluavat usein olla siellä missä omat ihmisetkin. Meillä vaikka koirat päästää keskenään pihalle, ovat ne hetken päästä pyytämässä takaisin sisälle, sillä eivät ne viihdy siellä edes keskenään. Mieluummin tulevat sisälle missä me olemme. Jos me taas menemme pihalle, niin silloinhan nuo viihtyvät siellä kyllä hyvin.

Toki jos koira (kummasta tahansa rodusta) on jatkossa sen 8h päivät pihalla häkissä +lenkit yms päälle, niin se takuuvarmasti kasvattaa muhkemman turkin, eikä välttämättä viihdy enää sisällä, sillä silloin siellä tulee kuuma.

Tärkein kysymys lienee on: Miksi tuttavasi haluavat luopua (murrosikäisestä) dallusta? Onko kyseessä uros vai narttu?

Uroksia kun aina tuppaa silloin tällöin palautumaan murkkuina takaisin kasvattajille kun iskee "yhtäkkistä allergiaa" perheeseen, sun muuta pientä. Dalmisuros kun on vaativampi kuin moni ajatteleekaan, se ei olekkaan se kahvinkeitintä käyttävä Pongo ilman suurempia kouluttamisia. Tiedän kasvattajia jotka eivät mielellään lähde antamaan dallu-urosta ensimmäiseksi koiraksi. Nartuista ei omakohtaista kokemusta ole, mutta kuuleman mukaan kuitenkin astetta helpompia tapauksia (yllättäen) kuin urokset. Nuo jätkät kun jaksavat olla ihan uskomattomia jääräpäitä, "kato kuinka paljon kiinnostaa" -pe*seilyä harrastavia ja onhan ne tosiaan aktiivisia koiria. Ihania ja hyväluontosia, lepposia löllyköitä kunhan saavat tarpeeksi aktivointia ja liikuntaa. Kuten tuolla yllä jo mainittiin, ei 8 tunnin yksinolo saisi olla ongelma millekkään koiralle, suurinosahan koiranomistajista käy töissä! :)

Puitteethan sulla olisi dallulle aika mukavat, häkkiin sitä ei tosin voi laittaa kun on ihan karvaton eikä seurakoirana muutankaan varmasti siellä viihtyisi. (Tämä nykynen dalluni ei jää edes hetkeksi yksin aitaukseen vaan on varmasti lähdössä heti perään jos edes harkitsisin kahvikupposen hakua sisältä) Niin ja lapsia omat dalmikseni on rakastaneet henkeen ja vereen.

Muokkaus:

Äh, kirjoitinpa jotenkin negatiivisen ja sekavan viestin. Itselläni on siis alle vuosikkaana tullut kodinvaihtaja ja aina vähän varauksella suhtaudun näihin murkkuikäisiin joita tarjoillaan uusin koteihin. (Etenkin tässä tapauksessa ensimmäiseksi koiraksi) Tuon omani kohdalla omistaja oli laiminlyönyt koiran koulutuksen ja sosiaalistamisen täysin, eli olen saanut tehdä koiran kanssa vuosia töitä. Hölmö ja rakastava luonne näissä kai se koukuttava juttu on kun kohta 15 vuotta on jaloissa täplikäs pyörinyt. Nämä vaativat intoa toimia koiran kanssa aktiivisesti, olla hyvin johdonmukainen ja ennen kaikkea rutkasti huumoria!